sh o. Alli
kutsumanimeni. Alli
rotuni. suomenhevonen
säkäkorkeuteni. 157cm
kasvattajani. Lisa Harger
ikäni.
sukupuoleni. ori
painoitukseni. esteratsastus, Helppo A
Alli oli ensimmäinen suomenhevonen Arvottomassa. Minä toin sen tallille kun kasvatusrotu
vaihtui shetlanninponista suomen(pien)hevosiin. Aluksi ori ei vaikuttanut paljonkaan kuvioihini:
se ei kisannut juuri olenkaan, käynyt valmennuksissa tai mitään muutakaan, sillä talli pitäisi saada
ensin kuntoon. Hitaasti, mutta varmasti ori alkoi aloitella kisauraansa ja nytten se näkyy aina kun vain
mahdollista niin ilmoittuneiden joukossa ERJ:n alaisissa kilpailuissa. Kenttäkin on jo näkökentässä
ja painoitus saattaa mennä sitten enemmänkin kentän puolelle jos oikein innostutaan.
Hoitaessa Alli on kiltti, mutta aina sadepäivien varalle sillä on muutama jekku hihassa.
Mielipuuhia on kaadella harjaämpäreitä, karata tarhasta syömään heinää tai sitten laukkaillaan
jopa suoraan kaulalaarille. Taluttaessa saa olla varuillaan niin isommat kuin pienemmätkin
ihmiset sillä alle sekunnissa ori saattaa olla jo vaikka missä puuhaamassa omiaan.
Osaa se kiltistikkin olla jos vain pyydetään, mutta kun aika käy tylsäksi sitä ei pysäytä mikään.
Sisällä piilee silti kultainen sydän joka janoaa rapsutuksia, halauksia, kehuja ja kaikkea muuta
mukavaa. Varustaessa Alli seisoo kiltisti paikallaan, mutta joskus suitsia laittaessa pää nousee
niin korkealle, että tarvitaan melkeimpä lentolupakirjaa.
Ratsastaessa Alli on todella reipas tapaus. Ellei jopa kuuma ori kiihtyy nollasta sataan
alle murto-osa sekunnista. Osaa se keskittyäkkin samaan aikaan, mutta joskus menee
enemmänkin sähläyksen puolelle. Esteillä Alli on nopea ja ei kyylää minkäänlaisia esteitä
Sama se vaikka edessä olisi liikkuva formula-auto niin tämä sen kyllä hyppää!
Herra omistaa oikein mukavan selän ja siellä voisi lukea vaikka Kalevan aamuauringossa
vahvan kahvin kera. Kaupanpäälle ori rakastaa uimista eikä sitä tarvi kahta kertaa veteen
käskeä. Joskus ( ihan vain ratsastajien kiusaksi ) se saattaa jopa sukeltaa.
Allin kuulumisia voit katsoa päiväkirjasta.
Alli omistaa...
1 x Hunter EQ mustan satulan
1 x Belt Armour EQ mustan satulavyön
1 x Ticht Jump EQ vaaleanvihreän satulahuovan
2 x Iron Safe Ball EQ messinki turvajalustinta
1 x Achen EQ mustat nahkasuitset achenturpahihnalla
1 x Bridong Bit Joint EQ hopeat bridongkuolaimen nivelellä
Tilaamme tuotteemme Equus Sport Weestä!
| i. | ii. | iii. |
| iie. | ||
| ie. | iei. | |
| iee. | ||
| e. | ei. | eii. |
| eie. | ||
| ee. | eei. | |
| eee. |
ERJ:
PVM // kutsu/paikka // luokka // jaos // tulos
30.05.'08 - Maple's Stable - 100cm - 11/40
14.06.'08 - Shettismaa - 80cm - 6/129
15.06.'08 - Whitebrook - 100cm - hyl.
28.06.'08 - KaKaRa - 90-100cm - 118/261
26.06.'08 - Daron Warmbloods - 100cm - 29/44
26.06.'08 - Daron Warmbloods - 110cm - 25/63
26.06.'08 - Daron Warmbloods - 100cm - 19/44
26.06.'08 - Daron Warmbloods - 110cm - 1/63
26.06.'08 - Daron Warmbloods - 100cm - 39/44
26.06.'08 - Daron Warmbloods - 110cm - 59/63
26.06.'08 - Daron Warmbloods - 100cm - 10/44
26.06.'08 - Daron Warmbloods - 110cm - 4/63
26.06.'08 - Daron Warmbloods - 100cm - 3/44
26.06.'08 - Daron Warmbloods - 110cm - 34/63