What's a good attitude?

Mikä on hyvä asenne? Hyvä asenne on elämäniloinen, avarakatseinen, ymmärtäväinen. Se voi olla paljon muutakin. Meitä löysät hyvää asennetta elämään. Toinen saattaa nyrpistellä nenäänsä kaatosateessa, mutta sisällä se on iloinen ja enereginen. Kukaan ei ole täydellinen, kaikki tietävät sen. Joten löysää pipoa ja tutustu erilaisiin asenteisiin. Toisiltakin voi oppia!

Attitude on perustettu vuonna marraskuussa 2007. Sen edeltäjänä toimi kennel Nobody, joka kasvatti cavaliereja. Kun kuvioihin tulivat myös chihuahuat, kennel muutti Kuusamosta Englantiin, Littlefieldin kylään. Samalla nimi muuttui Attitudeksi. Tällä hetkellä kasvatusrotuinamme ovat siis Cavalier kingcharelsinspanieli ja Chihuahua. Pyrimme etsimään koirille aina sellaisen puolison, josta koira itse pitää. Emmekä unohda toivottuja ominaisuuksia. Pennut saavat kasvaa emänsä kanssa 8 viikkoisiksi, jolloin niille ruvetaan etsimään kotia. Kaikkia pentuja on totutettu erilaisiin tilanteisiin ja toimenpiteisiin ja eläinlääkäri on rokottanut ja tarkastanut ne. Kaikilla pennuillamme on myös mikrosiru. Koirillamme on oma kennelrakennus, joista niillä on useimmiten vapaa kulku suurelle, aidatulle pihalle, sekä joen rannalle. Sisällä talossa on myös yksi huone sairaita koiria varten. Koiramme saavat hellää ja rakastavaista hoitoa. Meillä uskotaan mahdottomaan ja toivotaan, että jonakin päivänä kaikilla maailman koirilla on yhtä hyvät olot!