EsittelyTalli jossa daffiksen omat ponit asustavat on avara ja korkeakattoinen. Karsinat ovat tilavia ja hyvin tuuletettuja, jotta hevosten ei tarvitsisi kärsiä heinäpölystä. Tallissa on neljätoista karsinaa, joista melkein jokainen on kooltaan 4x4 metriä. Tietenkin pieniä kokoeroja saattaa olla, esimerkiksi nurkkakarsinoiden ja käytäväkarsinoiden välillä. Karsinoiden väliseinät ovat vahvaa puuta aina puoleen väliin seinää ja siitä ylöspäin se jatkuu vahvana kalteririvistönä. Alusina käytämme purua ja kuivikkeiden alla on joustava kumimatto puhdistuksen helpottamiseksi. Karsinoiden ulkopuolelle on varattu omat telineensä satulalle sekä suitsille. Loimen voi tarvittaessa toki laittaa karsinan oven yläpuolelle tai vaihtoehtoisesti satulan paikalle. Lisäksi tallissa on kaksi syvennettyä vesiboksia, joissa pesemme hevoset kun ulkona on liian viileää tai muuten epäsopiva ilma. Myös rankan tunnin jälkeen viilennämme hevosia tarvittaessa. Mahdollisille lantakikkareille on oma korinsa syvennyksen vieressä. Satulahuoneessa säilytetään hevosten henkilökohtaiset tavarat. Huoneen perällä on tiivis kaappirivistö, johon olemme laittaneet hevosten tarvikkeita, kuten harjapakkeja ja pinteleitä. Vasemmalla puolella ovesta katsottuna on rivi hienoja satuloita, osa uudempia, osa vanhempia. Vastakkaisella seinällä on siisti rivi nauloissa roikkuvia suitsia. Telineiden alla on teippiin kirjoitettu hevosen nimi, joten varusteet löytävät aina oikeille paikoilleen. Huoneessa on kuiva ilma, jotta varusteet pysyisivät hyvinä. Lämmikkeenä on patteri, jonka voi tarvittaessa laittaa päälle. Rehuvarastossa säilytämme hevosten ruuat. Kaikki kauroista porkkanoihin löytyvät puisista laatikoista, joiden kansissa lukee niiden sisältö. Rehuvaraston ovessa on lista jokaisen hevosen ruokamääristä ja tarpeista. Appeet jaetaan niille tarkoitetuille rehukärryillä, jotka löytyvät nurkan takaa heinävaraston vierestä. Heinäverkot, sangot ja mitat säilytämme rehukärryjen luona olevissa kaapeissa. Sieltä niitä saa tarvittaessa lainata. Heinävarastossa säilytämme niin ikään tallin heinät, jotka saamme omista pelloistamme. Jos varaston sisältö loppuu kesken voi vintiltä pudottaa lisää heinää. Sinne kun tuppaa kertymään aina vähän liikaakin korsia ;) Yksityistallion myös avara ja korkeakattoinen. Tallissa on kymmenen karsinaa, jotka ovat kooltaan 4x4 metriä, uten päätallissakin. Yksityistalli on päätallin vieressä, mutta välissä on yhteinen lantala. Yksityistallin varustehuone on pienempi kuin päätallin, mutta silti sopivan tilava kaikille tavaroille. Varustehuoneen lämmikkeenä on patteri. Yksityistallin rehuvarasto on yhdistetty varustehuoneeseen lukittavalla ovella. Tallimme valoisa ja tilava maneesi on suoraan yhdistetty tallirakennukseen, jotta märillä keleillä ratsastamaan pääsee aivan kuivin jaloin. Ulkoa maneesi on punaiseksi laudoitettu ja ovet, kuten tallissakin, ovat tummat. Pihan puoleisesta päädystä on erotettu katsomoalue, sekä niiden alapuolelle pieninenpieni oleskelutila ja WC. Seinillä on pari peiliä ja katonrajassa olevista isoista ikkunoista tulee maneesiin runsaasti valoa päivisin, ja iltaisin voi sytyttää lamput. Aivan pihan tuntumassa sijaitsee kaksi ratsastuskenttää, toinen on hieman isompi kuin toinen. Molemmat ovat hyvin valaistuja ja kesäisin molemmat ovat ahkerassa käytössä. Talvisin kuitenkin käytetään vain suurempaa, jossa on hyvän hiekkapohjan alle rakennettu lämpöputkisto joka pitää kentän sulana ja kuivana koko talven. Kesäisin pienempi kenttä on vain yksityisten käytössä, mutta talvisin jaamme isomman kentän. Pehmeäpohjainen pyöröaitauksemme on käytettävissä kesäisin. Pikkuvaahteran hienoihin ja turvallisiin maastoihin kuuluu metsää ja peltoja, tarkemmin lehtimetsää ja sänkipeltoja. Metsässä kiemurtelee monia polkuja, suurin osa johtaa takaisin tallille. Metsässä ei liiku poneille mitään vaarallista. Peltojakin on paljon, ja nekin ovat turvallisia ;) Kun vähän matkaa jaksat vaeltaa, löydät uittorannan. Sen pohja ei ole äkkijyrkkä, ja muutenkin se on kuin luotu poneille. Jos vaellat tarpeeksi pitkälle, ehkä noin 2-3 km saatat löytää maastoradan. Sinne on koottu monenlaisia eri esteitä, mutta kaikki ovat sen kokoisia että ponillakin pääsee hyvin hyppäämään. ![]() Boksit 1-8 ovat omille poneilleni, 9-14 yksityisille. Siispä omille hevosilleni on 8 paikkaa, yksityisille 6. Täältä näet, mikä ponini "kuuluu" mihinkin karsinaan. TALLIN PÄIVÄRUTIINIT 06.30 hevosten aamupöperöt 07.30 hevosten tarhaus 08.00 tallin yleinen siivous 11.00 hevosten II ruokinta 13.30 hevosten liikutus 16.00 hevosten III ruokinta 17.30 mahdollinen lisäliikunta (taluttelu, kevyt ratsastus) 19.30 IV ruokinta 20.30 hevosia pikku hiljaa sisään 21.30 iltapöperöt, käytävän lakaisu 22.00 tallin ovet lukkoon |
|
|