GEARLOOSE
Virallinen nimi : Gearloose Lempinimi : Lose Rekisterinumero : VH- Syntynyt, ikä : 29.07.2007 / v. Rotu : Hannover Sukupuoli : ori Säkäkorkeus : 170cm
Kasvattaja : Michael Adler, GER Entinen omistaja : Milja, Aweia Omistaja : Muppe
Painotus : Kouluratsastus Koulutustaso : Grand Prix
» KUVAGALLERIA !
Luonnekuvaus
Gearloose on kiltti, mutta melko helposti hermostuva, erityisesti kisoissa. Kotosalla ori sopii lähes kenen tahansa käsiteltäväksi, mutta kuitenkaan ei ihan aloittelijoille oria kannata antaa talutettavaksi, sillä koskaanhan ei tiedä mitä ori saa päähänsä tamman taikka toisen orin nähdessään. Hoidettaessa Lose seisoo rauhassa paikoillaan. Muut hevoset ei sitä häiritse vaikka ne tulevat lähemmäksi, mutta jos ne koskevat häneen, silloin pää heilähtaa uhkaavasti toista kohti hampaat esillä ja korvat luimussa. Hoitajaa Lose ei ole vielä koskaan saattanut vaaraan toisille hevosille ärhennellessä. Losen harjaaminen jokapuolelta on helppoa, se ei nostele jalkoja jos niihin kosketaan harjalla tai muulla, kaviot nousee vain jos niitä nostetaan. Korviaan Lose ei myöskään arista. Häntää voi turvallisin mielin harjata, eikä tarvitse pelätä, että ori potkaisisi. Ratsastettaessa Lose oli nuorempana melko hankala. Sillä oli virtaa vaikka muille jakaa, eikä keskittyminen aina ollut parasta laatua. Nyt kun Loselle on ikää kertynyt enemmän, se on rauhoittunut ja pystyy täysin keskittymään työhönsä, mikä näkyykin hyvässä koulutustasossa. Kouluratsastuksessa Lose on omiaan. Sen askel on todella kauniin näköinen, kevyt ja mukavan tuntoinen ratsastajalle. Maastossa tämä nuori pappa menee rennosti ja pelottomasti eteenpäin. Se ei enää jaksa säikähdellä turhia. Selkään ei kuitenkaan voi nousta ihan kuka vain, ratsastajan täytyy olla hellä kädestään ja rauhallinen luonteeltaan. Hermostunut ja kova kätinen kyytiläinen saa oriin vain hermostumaan ja silloin ei työskentelemisestä tule yhtään mitään.
Sukutaulu
i. Rodman hannover, evm |
ii. Conradin hannover, evm |
ie. Sigfrieda hannover, evm |
e. Jarvinia hannover, evm |
ei. Adelberto hannover, evm |
ee. Bertha hannover, evm |
Jälkeläiset
Raphides of Aweia tamma s.09.04.2008 e: Lily&Tiny om. Amely
KilpailukalenteriVain sijoitukset (9kpl)
17.03.2008 Kutsu 6Grand Prix 7/73 18.03.2008 Kutsu 4Intermediaire 8/111
18.03.2008 Kutsu 5(Kür: Grand Prix) 4/91
26.03.2008 Kutsu 7Grand Prix 8/109
30.03.2008 Kutsu 5Intermediaire II 9/107
30.03.2008 Kutsu 4Vaativa B 9/152
30.03.2008 Kutsu 1Helppo C 5/163
06.04.2008 Kutsu 7Grand Prix 6/40
26.04.2008 Kutsu 6Vaativa B 6/40
Ulkoasun © tiku. |