Antarctica M

Kutsumanimi : Tiki
Rekisterinumero : VH-8496
Rotu & sukup. : holsteiner-tamma
Syntymäaika : 30.4.2005 (VHKR)
Ikä : 19-vuotias
Säkäkorkeus : 162 cm
Koulutus : KO Grand Prix, RE 100 cm
Painotus : kouluratsastus

Omistaja : Vera / Royston
Kasvattaja : Niina M / Magnolia Grove

Antarctica M, tutummin Tiki, muutti viiden vuoden ikäisenä meille Weingtoniin. Suvussaan neidillä on tunnettuja koulupuolen taitajia ja niin Tikilläkin rahkeita riitti ihan GP-tasolle asti. Yhteistyöhaluinen tamma on karsinassa isänsä tavoin aikalailla sähäkkä ja selvästikin tietoinen omasta asemastaan. Muille hevosille pitää aina näyttää vähän malliesimerkkiä ja ääntäkin saa toki pitää. Varsin usein karsinan seiniä kopistellaan tai kaltereita kalistellaan. Toisin sanoen Tiki haluaa vain huomiota. Ja sitä se saakin suloisen, mutta silti näyttävän ulkomuotonsa ansiosta. Emänsä tavoin kärsivällinen nuori tamma pitää omaa seuraansa muiden hevosten seuraa tärkeämpänä, mutta silloin tällöin osoittaa pienellä kiusanteolla olevansa silti kuvioissa mukana.

Tikiä voi hoitaa lähes minkä kokoinen ihminen tahansa. Päätään se aristaa, joten turhanpäiväinen pään silittely ja harjailu saa tamman kärttyisäksi ja silloin voi hampaat kalista aika lailla. Muuten kiltisti paikallaan seisovan tamman kanssa saa olla ihan rauhassa kunhan muistaa hoitaa hommansa asiallisesti eikä liikaa viivyttele. Tiki nostaa kavionsa vähän vastentahtoisesti esittäen välillä nukkuvaa tai kiusaten hoitajaa näykkäysyrityksillään. Satulavyön kanssa ei ole sen suurempia ongelmia, mutta kuolaimet saa aika salakavalasti laittaa neidin suuhun, sillä siitä ei Tiki taas yhtään tykkää.

Ratsuna aluksi hieman holtiton Tiki on hyvin tasapainoinen ja suhteellisen helppo ratsastettava. Joskus sitä ylimääräistä virtaa syntyy ja silloin tammasta on aika vaikea saada kunnon otetta. Tamma tuntuu työskentelevän mielellään ja on kuuliainen avuille. Hyvin pitkälti painolla toimiva neiti on todella tarkka tuntumasta suuhunsa eikä toimi raskaalla kädellä. Koulupuolen mallikkaasti hoitava Tiki on parhaimmillaan väistöissä ja lisäyksissä. Kun tehtävät alkavat muuttua vaativimmiksi ihan GP-tason liikkeisiin saakka, niin tamman kanssa täytyy silloin olla äärimmäisen tarkka tekemisissään. Näin vaativissa liikkeissä kun Tiki tahtoo helposti hermostua ja liikkeen säilyttämiseen tarvitaan paljon työtä. Esteitä tamman kanssa ollaan hypätty metriin asti eikä tamman tekniikällä varmaankaan kovin paljoa korkeampia ratoja tulla ikinä hyppäämäänkään.

   


   51st Street
   holst-ori
   10 Downing
   holst- ori
   Ast Ferrara
   Phaenomen II
   B-Witalie
   holst- tamma
   Wintekoenig
   B-Italienne
   Polarnoie
   holst-tamma
   Polarfest
   holst-ori
   Horsche
   Polarette I
   Danoie
   holst- tamma
   Danaskos
   Ritaneur


KISAKALENTERI:
Kalenterissa näkyvillä pelkät sijoittumiset!

17.01.2006 - ERJ - Verivaahtera - 100 cm - 3/28
30.04.2006 - ERJ-Cup - Romadour - 90-100 cm - 10/603

02.11.2005 - WWR - Helppo B - 2/34
02.11.2005 - WWR - Vaativa B - 1/25
04.11.2005 - KRJ - Heijastus - Grand Prix - 3/45
06.11.2005 - KRJ - kk Ambria - Prix st. G. - 2/17
15.11.2005 - KRJ - Dache - Grand Prix - 4/30
18.11.2005 - KRJ - Yave - Int. I - 2/22
19.11.2005 - KRJ - Hoarfrost - Grand Prix - 2/17
22.11.2005 - KRJ - Te Adoro Estate - Int II - 3/35
30.11.2005 - WWR - Kür Helppo B - 1/44
16.12.2005 - WWR-Cup (2.) - Vaativa A - 2/19, jatkoon
18.12.2005 - KRJ - Vittory Estate - Int I - 1/40
30.12.2005 - WWR-Cup (3.) - Int I - 1/9
30.12.2005 - KRJ - Rusviest - Int I-II - 3/32
03.01.2006 - KRJ - Kaviopolun ratsastajat - Vaativa - 1/45
03.01.2006 - KRJ - Kaviopolun ratsastajat - Int I - 1/36
10.01.2006 - KRJ - Rusviest - Int I - 2/35
14.01.2006 - KRJ - Chan19 - Grand Prix - 2/29
01.05.2006 - KRJ - Te Adoro Estate - Vaativa B-A - 7/69
07.05.2006 - KRJ - Nina Hedman Warmbloods - Kür Int I - 6/36
12.05.2006 - KRJ - Tiia - Vaativa A - 2/30
03.09.2006 - KRJ - Talli Ninja - Int II - 5/40
05.10.2006 - KRJ - Synkmetsä - Vaativa A - 4/53
06.10.2006 - KRJ - Yave - Grand Prix - 5/49
JÄLKELÄISET:
01.    o. Padarsco V (i. Petit Pharaon)
02.    o. Raferty N (i. Rostock V)
03.    t. Rochetta of ESC (i. Rostock V)


Suunnittelu ja toteutus © Vera, kuvien © Trakehner NW