» Ratsastaessa Amber osaa käyttäytyä myös hyvin, eikä harrasta pukittelua, äkkijarrutuksia, sivuille hyppäämistä, eikä myöskään ryöstä. Silti kuitenkaan tammaa ei uskalleta antaa pienemmille, sillä onhan Amber vielä nuori ja energiaa täynnä. Apuja kuitenkin osaa kuunnella ihan hyvin, joskus ei vain ymmärrä kaikkia apuja, mutta kokoajan harjoitellaan, ja opetellaan uutta. Amber ei säiky kovin helposti, korkeintaan hermostuu jostakin. Tulevaisuudessa tulee olemaan oikein varmajalkainen, ei kuitenkaan vielä täysin maasto-, ja liikennevarma. Maneesissa ratsastaessa Amber on hiukan "nihkeä", jäykkä. Kentällä puolestaan tamma kulkee mallikkaasti, Amberin mielestä ulkona on mukavampi olla. Amber ei ole mikään superherkkä, ja se tarvitsee selvät avut johonkin liikkeeseen. Amberia ei ratsasteta, kuten GP tason huippuratsut. Nuoreksi hevoseksi Amber on hyvä ratsastaa. Askellajit eivät kuitenkaan ole mitään niin parhaimpia, ihan ok:t. Käynti on paras Amberin askellajeista, ravi ja laukka ovat hieman töksähtelevää, ja näin ollen laukka vaihtuu siirtyy raviin. Amber kuitenkin osaa laukata pitkänkin matkankin, pitää vain olla tarkkana, ettei askellaji vaihdu. Ravissa on vaikeaa istua, se on myös pomppivaa. Yleisesti koulua mennessä Amber on kuitenkin kiva ratsu, jolta onnistuu jo helpot liikkeet. Esteillä tämä tamma loistaa, polveutuuhan se hienosta suvusta. Esteeet ylitetään aina korkealta, pienilläkin esteillä jätetään kunnon ilmavara. Vaikka Amberilla esteillä kuulostaa vauhdikkuulta, ei tämä tamma kuumene ollenkaan, joka onkin erittäin hyvä juttu. Ei myöskään harrasta esteille ryntäämistä, mutta esteillä ainoastaan Amber nykii päätänsä ylös, ei sen kummepaa. Martingaali tarpeellinen esteellä kuin esteellä. Oksereilla ja trippeleillä Amber venyyttää itsensä taitavista niiden yli, lupaava esteratsu. Maastoillessa ei tosiaankaan maastovarma, säpsähtelee kaikkea rapisevaa, joskus saattaa oikein kunnolla säikähtää, jolloin se usein menoa. Maastoesteillä Amber on hiukan arka, mutta hyppää silti, koska pitää siitä. Erikoiset esteet ihmetyttävät Amberia, joten sitä kannattaa tutustuttaa esteisiin, ennenkuin alkaa hyppäämään.
» Kilpaillessa Amber on yllättävän rauhallinen, eikä stressaa ollenkaan, höristään jokaiselle, ja ollaan positiivisiä. Amber ei kisapaikoilla mitään säiky, mutta kotitallilla kyllä säpsähtelee. Tätä tammaa laittaessa valmiiksi se kuitenkin pyörii ympäriinsä, eikä rauhoitu lähes ollenkaan. Melkein joka kerta saa pitää narusta kiinni, jotta se rauhoittuisi. Estekilpailuiden lämmittely-esteillä Amber hyppää oikein innokkaasti ja vauhdikkuusta, mutta "kuluttaa" itseään paljon, että itse kisaradalla ollaan sitten väsyneitä. Lämmittelyvaiheessa saa pidätellä ihan reippaasti, jotta kisarata menisi sitten hyvin. Koulukisoissa lämmitellessä Amber on usein todella jäykkä, ja menee aikaa, ennenkuin se vertyy hyvin. Lämmittelyyn saa varata paljon aikaa.
» Muiden hevosten seurassa Amber viihtyy oikein hyvin. Tulee kaikkien kanssa toimeen, eikä ala haastamaan riitaa toisten kanssa, jos vieraan hevosen laittaa Amberin kanssa samaan tarhaan, on tämä tamma heti tekemässä tuttavuutta ja hetken päästä hieroo ystävyyttä. Fawelissa ei asu yhtään hevosta, jota Amber ei pitäisi, lukuunottamatta oreja tietenkin. Vanhempien tammojenkin kanssa tulee ihan hyvin toimeen, Amber alistuu niille, eikä yritä ottaa valtapaikkaa. Oikein sosiaalinen.
» Esteillä martingaali ja jännesuojat etusiin.
|
i. OK´s Quality Worth YLA3 |
ii. Brassing Owing † YLA2, esiKTK, ERJ-I |
iii. Decrypt Show EVM |
| iie. Dot's You Don't Know EVM | ||
|
ie. Inkiväärin Kirpeä † VIR MVA Ch, YLA2, esiKTK, ERJ-I |
iei. Overdue Great EVM | |
| iee. Chequered Past EVM | ||
|
e. Verfraaien BJD VIR MVA Ch, ERJ-III |
ei. Empire Casanov YLA2 |
eii. Empair casual EVM |
| eie. Crysanteen amorian EVM | ||
|
ee. Genadeloos Bloem Ch, YLA3 |
eei. Genadeloos EVM | |
| eee. Geweldig lieverd EVM |
ii. Isänisä Brassing Owing tutuimmin Bras, on Carinin omistuksessa, ja asuu Okariinassa. Menestystä on paljon kertynyt, Bras sai huhtikuun 08 YLA -tilaisuudessa 120 p, joka riitti YLA2 -palkintoon. Bras on myöskin esikantakirjattu. Sen jälkeläiset ovat ihan hyvin menestyneitä, ja yksi jälkeläistä on saavuttanut VIR MVA Ch -arvonimen. Jälkeläiset ovat menestyneet hyvin koulu-, että esteradoilla, vaikka itse Bras on estepainotteinen. Väriltänsä Bras on ruunikko, ja siltää löytyy kolmesta jalasta sukat, ja päästä piirto. Esteitä Bras hyppää 160cm astiin, rata-, ja maastoesteillä ja koulua menee vaativaan A:han asti.
ie. Isänemä Inkiväärin Kirpeä on hyvin menestynyt ja monilla arvonimillä palkittu; VIR MVA Ch, YLA-I ja esiKTK. Jälkeläiset ovat myöskin yhtä menestyneitä, jälkeläisiä on palkittu mm. KRJ-I ja YLA3 - palkinnoilla. Kisamenestystä myöskin löytyy. Tamman koulutustaso on myöskin hyvä, ko: vaativa A, re: 160cm ja me: 150cm, irtohypytettynä hyppää 160cm. Inka on tuotu Hollannista Suomeen, ja sen omistajana on Carin, ja Inka asuu Okariinassa. Inkan suku on menestynyt esteillä ja näyttelyissä.
e. Emä Verfraaien BJD on Kartano Blijvendin kasvatti, ja asuu nykyään Rätvänässä. Vera on saavuttanut VIR MVA Ch -arvonimen. Esteillä on tullut paljon menestystä, ja näyttelyissä tulleet sertit riittivät arvonimeen. Kilpailukalenterin mukaan Veralla on ERJ:ssä 31 sijoitusta, joista 6 on voittoja. Jälkeläisissä ei ole hirveästi kisamenestystä, sillä kaksi jälkeläistä ovat vielä alle 4-vuotiaita, eikä niillä kilpailla. Veralla on säkäkorkeutta 167cm ja esteitä hyppää 140cm asti ja koulutaso vaativa A. Vera on luonteeltaansa persoonallinen, helppo hoitaa ja miellettyvä ratsastaa.
ei. Emänisä Empire Casanov on kisaeläkkeellä, mutta jalostuskäytössä. Kun Casse vielä kilpaili, se kilpaili enimmäkseen ERJ:ssä, saavuttaen hyvää kisamenestystä. ERJ sijoituksia on 23 kpl. Muutaman koulukisankin kilpaili, sekä kenttäkilpailun. Näyttelyissäkin menestystä. Casse hyppää esteitä 160cm ja koulua menee vaativaan A:han. Cassella on tällä hetkellä 9 jälkeläistä, osa jälkeläisistä ihan hyvin menestynyttä. Oriksi Casse on rauhallinen, ratsastaessa reipas ja mukana. Ei omaa pahoja tapoja. Välillä hellyyden kipeä.
ee. Emänemä Genadeloos Bloem on palkittu YLA3 -palkinnolla ja saavuttanut Champion arvonimen. Tältä kimolta tammalta löytyy säkäkorkeutta 166cm. Bell on syntynyt Hollannissa, ja tuotu sieltä Suomeen. Tamma on jäänyt kisaeläkkeelle, ja on jalostuskäytössä. Ennen kisaeläkkeellä jäädessään Bellillä oli kisoja yhteensä 253, joista ERJ sijoituksia 23, ja muita sijoituksia 13. Esteet olivat Bellin painotus. Jälkeläisiä on tällä hetkellä 6, joista osa menestynyt ihan hyvin. Luonteeltaan mukana, joka pitää ihmisistä. Ratsastaessa rauhallinen.
KRJ 22 sijoitusta
03.08.2008 - Fawel - Helppo C - 1/29
03.08.2008 - Fawel - Helppo B - 2/30
12.08.2008 - Fawel - Helppo B - 5/101
12.08.2008 - Fawel - Helppo B - 1/106
15.08.2008 - Katvusto - Helppo C - 5/39
15.08.2008 - Katvusto - Helppo C - 3/39
21.08.2008 - Fawel - Helppo C - 3/41
01.09.2008 - Uniruutu - Helppo B - 4/43
01.09.2008 - Uniruutu - Helppo C - 4/36
05.09.2008 - Yélna - Helppo A - 1/22
13.09.2008 - Fawel - Helppo C - 1/41
13.09.2008 - Fawel - Helppo B - 5/44
18.09.2008 - Arwyn - Helppo A - 3/52
21.09.2008 - Arwyn - Helppo C - 2/52
22.09.2008 - Arwyn - Helppo A - 2/52
22.09.2008 - Unhola - KN Special - 6/60
23.09.2008 - Katvusto - Helppo C - 5/38
23.09.2008 - Unhola - Helppo C - 3/57
24.09.2008 - Arwyn - Helppo C - 4/52
24.09.2008 - Arwyn - Helppo B - 6/52
24.09.2008 - Arwyn - Helppo A - 4/52
28.09.2008 - Beautiful Arabians - Helppo A - 3/50
ERJ 21 sijoitusta
02.08.2008 - Fawel - 60cm - 4/30
14.08.2008 - Fawel - 100-110cm - 6/85
14.08.2008 - Fawel - 90cm - 2/81
14.08.2008 - Fawel - 100-110cm - 7/85
14.08.2008 - Katvusto - 70cm - 1/17
14.08.2008 - Katvusto - 90cm - 1/25
14.08.2008 - Katvusto - 70cm - 2/17
14.08.2008 - Katvusto - 90cm - 4/25
14.08.2008 - Katvusto - 70cm - 2/17
20.08.2008 - Branwen Farm - 60cm - 6/50
21.08.2008 - Branwen Farm - 60cm - 5/50
25.08.2008 - Fawel - 80cm - 2/31
25.08.2008 - Regal Warmbloos - 60cm - 8/82
25.08.2008 - Regal Warmbloos - 80cm - 4/86
28.08.2008 - Yélna - 90-100cm - 2/17
01.09.2008 - Uniruutu - 50cm - 5/29
16.09.2008 - Leighton - 120cm - 5/28
22.09.2008 - Tuuliharja - 50-70cm - 3/40
23.09.2008 - Mörkölä - 90cm - 4/55
24.09.2008 - Mörkölä - 120cm - 2/36
26.09.2008 - Katvusto - 110cm - 1/32
KERJ 2 sijoitusta
01.08.2008 - Svantavanti - Aloittelijaluokka - 3/16
16.09.2008 - Heijastus - Tutustumisluokka - 3/34
NJ
-
28.10.2008 - tamma - Brandnetel BJD - Chipwich FW - Leighton