Huhtikuussa 2008 tallille saatiin kasvatusrotu. Nykyään Fawel kasvattaa hollantilaisia puoliverisiä, joka on nykyään harvinainen rotu. Kasvatamme myöskin poneja, connemaroja ja shetlanninponeja. Ponivarsoja synytyy harvemmin, mutta silloin tällöin.
Kasvatuksentavoitteena on saada virtuaalimaailman lisää hollantilaisia puoliverisiä. Connemara ja shetlanninponi ovat olleet jo pitkään suosittuja kasvatusrotuna, joten niiden kasvatustavoitteena on luoda uusia sukulinjoja, eikä käyttää jalostukseen sanoma poneja.
Siispä varsojen isä pyritään löytämään toiselta tallilta, mutta myös tallin omat orit astuvat tallin tammoja.
Tammoille pyritään etsimään juuri sopiva ori. Kiinnitän huomioita orin rotuun, suvun pituuteen, (myös ylipäätänsä sukuun), mahdollisiin arvonimiin, kisamenestykseen ja orin painotukseen. Astutuksen tapahduttua tamma kantaa varsaansa n. 2 viikkoa (=14 päivää), ja varsan synnyttyä se on valmis muuttamaan uuteen kotiinsa. Jos varsa ei ole syntynyt, sen voi varata itselleen, jolloin nimeen ja sukupuoleen voi vielä vaikuttaa. Jokainen kasvatti pyritään myymään, mutta jotkut kasvatit jäädä tänne, jos kukaan ei ole kiinnostunut ostamaan.
Tilausvarsaa?
Meiltä Fawelista saa myös tilausvarsoja, jos kasvatteja ei ole myynnissä, tai et löytänyt sopivaa.
Huomaathan kuitenkin, että kaikki hevosemme eivät ole jalostuskäytössä - nuoret hevoset, varsat mukaan lukien. Ja muista myös, että kaikki yhdistelmät eivät ole mahdollisia. Orin ei ole pakko olla Fawelista, vaan se voi olla myös oma orisi, tai jonkun muun tallin. Kun ehdotat tilausvarsaa, muista kertoa, jos ajattelemasi ori on toiselta tallilta.
Risteytysvarsoja ei saa, vain puhdasrotuisia. Jos et keksi sopivaa yhdistelmää / et tiedä sopivaa, voit aina kysyä. Siinä tapauksessa sinulle annetaan vaihtoehdot, joista voit itse päättää. Tai myös, minä, voin päättää yhdistelmän. Pääset myöskiin itse vaikuttamaan nimeen ja sukupuoleen.
Yhdistelmiä miettiessäsi ota huomioon nämä asiat:
Kysyessäsi tilausvarsaa, mainitse viestissä ainakin nämä asiat:
Tallimme orit ovat jalostuskäytössä ulkopuolisille tammoille. Jalostuskäytössä olevat orit astuvat vain samanrotuisia tammoja, risteytyksiin orit eivät ole käytössä. Samoin ratsuponijalostukseen. Jos joku ori kiinnosti, ota yhteyttä Mistraliin, sähköpostilla, osoitteeseen vrlmistral@luukku.com. Vieraskirjaan en ota astutuspyyntöjä. Kerro viestissäsi tammasi nimi, suvun pituus, painotus, mahdolliset arvonimet, sekä kisamenestyksestä.
Kasvatusnimemme
Fawelin jokainen kasvatusnimi rekisteröidään VRL:n rekisteriin. Puoliverisille ja poneille on omat kasvatusnimensä.
Ponit
Lämminveriset / puoliveriset