nimi	Milkan Silmukieppi, "Milka"	rotu	Suomenhevonen
sukupuoli	ori	väri, säkä	rautias?, 157cm
syntynyt	20.01.09	ikä	0,1v *
painotus	kenttäpainotus	koulutustaso	HeB, 110cm, 105cm
kasvattaja	Malsamo	omistaja	Hanna K.

         
© kuvaaja

Tiedättekös sellaista hevosta, joka on onnistunut jäämään jumiin omistajansa olohuoneen oviaukkoon ja seinästä piti sahata pala että se hevonen mahtui pois? Ette taida tietää, koska sellaisia ärsyttävän uteliaita pikku nuuskijoita on van yksi ainoa, tämä Milka tässä. Se kopsutteli tyynesti keskellä yötä portaita ylös kuistille, puski oven auki koska sehän ei ole koskaan lukossa, ja käveli sitten tyynesti sisään asuntoon. Se ei mennyt edes suorinta tietä olohuoneeseen, ovesta josta se olisi mahtunut, vaan se ahtautui keittiöön, maistoi työtasolle jäänyttä mannapuuroa ja ramppasi sitten olohuoneeseen ilmeisesti suklaan hajun perässä. Talonväki sitten heräsi surkeasti valittavan orin ääneen ja tuli säikähdyksissä katsomaan, että murtoveikkoko se on saapunut. Ei ollut, lemmikkihevonen vain turposi kiinni olohuoneen ja keittiön väliin. Se oli se viimeinen pisara ja sitten Milka myytiin tänne meille.

Hoidettaessa ori vaikuttaa melko normaalilta otukselta, ei ollenkaan niin vajaaälyiseltä kuin se on. Itse asiassa jos ratsua ei tunne, voi surutta olettaa että sillä on sittenkin kaikki muumit tiukasti laaksossa. Se on rauhallinen ja kiltti, ratsastuskouluhevosmaisesti, mutta osoittaa omaperäistä maailmankatsomustaan juttelemalla hoitajalleen. Orista tulee mieleen legendasaippuaoopperan Ulla Taalasmaa, samalla nopeudella se tuntuu selittävän päivänsä kulkua ja haan uusimpia juoruja. Tarinan kohokohta on se, kun Milka näki ihan ilmielävän koiran juoksevan rullaluistelevan isäntänsä perässä tiellä haan vieressä.
Milkan keskittyminen muihin juttuihin tekee hoitamisesta helppoa täysin osaamattomallekin hevostelijalle. ori ei paljonkaan virheistä perusta, sehän saa vain lisää jutunaiheita siitä, kuinka tallille on tullut idiootti joka harjaa pölyharjalla vastakarvaan. Kavioiden siivoaminenkaan ei ole ongelma, sen kuin vain nostaa ratsun jalan ylös ja puhdistaa.

Eläinlääkärimme kehuu Milkaa aina sosiaaliseksi ja kiltiksi oriksi, se kun kiinnostuu niin kovasti kaikesta uudesta ja kummallisesta ettei sen mieleen putkahdakaan kiukutteleminen. Piikkejä ori hieman sävähtää, mutta ei saa kamalaa kiljumispotkimiskohtausta. Loppupeleissä se on oikein kiltisti. Sama homma on kengittäjän kanssa, koska kenkien saaminen ei sekään ole aivan jokapäiväinen rutiini. Uusi viehättää.

Satulointi on niin tylsää ja rutinisoitunutta puuhaa, että Milkaa pakkaa välillä kyllästyttämään se ihan raivokohtaukseen asti. Nuori ori saattaa luimia ja irvistellä äkäisesti, mutta se ei ole koskaan satuttanut ihmistä tahallaan. Pullistelu ei kuulu herran tapoihin ollenkaan, mutta se nyökyttelee päätään satulavyötä kiristettäessä.
Kuolaimet taas ovat se Milkan juttu. Se haluaa pois nopeasti tilanteesta ja ottaa siksi kuolaimet säyseästi suuhunsa, tietäen jutun käyvän helpommin ja ripeämmin tappelematta. Päätään se ei aina muista pitää alhaalla kun remmejä kiristetään, mutta pieni muistutus ohjista nykäisemällä palauttaa hevosen kaulan korkeuksista taas suoraksi eteenpäin.

Sitten on vihdoin aika nousta kauniin Milkan selkään ja aloittaa lämmittely. Kentänympyrän ravaaminen sitä ei todellakaan kiinnosta ja se keksii kaikenmaailman pukittelut ja äkäilyt ja äkkipysähdykset päästäkseen menemään mielensä mukaan. Lämmittelystä asti kannattaa tehdä jotain hieman vaativampaa, vaikka esimerkiksi voltteja ja kiemurauria, koska se on ainoa tapa saada Milka menemään. Haasteet ovat ne, jotka pitävät kiinnostuksen yllä.
Koulupuolella sitten varsinaisten treenejen alkaessa meno on muuttunut ihan toisenlaiseksi. Ori ei ole erityispehmeitä askelia köpöttävä pilvistä ja pumpulista muovattu poni - se on ihan tavallinen hevonen jonka ravi pomppii välillä ja laukka ei ole keinuhevosmaista vaan pikemminkin harppovaa. Silti normaaliratsastaja ei koe askellajeja erityisen pahoiksikaan. Tottelevaisuus sitten kompensoi, se on huippuluokkaa. Milka vastaa apuihin välittömästi ja juuri halutulla tavalla. Se ei tarvitse kuin ohjan hipaisun kaulalleen kääntyäkseen. Hyvin löysä ohjastuntuma helpottaa asioita entisestään. Jatkuvasti uusia haasteita ja mahdollisimman vaikeita asioita esiin tuomalla kiinnostuskaan ei karkaa viereisen haan tammoihin vaan pysyy asiassa. Milka on valmis yrittämään mitä tahansa niin kauan, että onnistuu projektissaan.
Esteratsastuksessa ori ei ole mukana niin koko sydämestään ja sielustaan. Vauhti pakkaa aina kiihtymään liiaksi esteellepäin mentäessä ja esteen jälkeen hallittu laukka muuttuu muutamien metrejen ajaksi kunnon kiidoksi - ja rauhoittuu jos rauhoittuu, jos ratsastaja on tarpeeksi kyvykäs viilentämään Milkan kuumenneet tunteet. Hyppy itse on kovin korkea ja kummallisen yhtäkkinen, ei ollenkaan estehevostyyppinen. Radat ori suorittaa nopeasti, sekä vauhdin että mahdollisimman lyhyiden teiden takia.
Maastolenkillä sankarimme on se ratsuista paras. Metsässä tapahtuu aina. Jokaisella kerralla siellä on jokin eläin rusauttelemassa pensaita tai tuuli ujeltaa vanhoissa ladoissa. Milkalla on niin mukava koluta vieraitakin polkua - se ei panikoinut pahasti edes jäädessään kiinni oviaukkoon, ei se niin pienistä hätkähdä sitten kuin vastaan juokseva peura myöskään. Jopa liikenteen seassa tai ihan keskikaupungilla ori pysyttelee täysin rauhallisena ja tyynenä.

Talutettaessa herra saattaa joskus rynnätä haan suuntaan, mutta ainakin talliin päin seuraa aina kiltisti. Kasvattaja opetti Milkan jo varsana hidastamaan kun riimunarua ravistetaan reippaasti, ja se toimii aina.
Yleensä hevoset yrittävät välttää kuljetusautoa, mutta tämä ratsu ei todellakaan tee sitä. Sillä ei ole tarpeeksi inkkareita kanootissa jotta se ymmärtäisi pelätä suoraan mustaan aukkoon kävelemistä. Taitaa olla niin, että orin mielestä tuo kuuma, ahdas paikka onkin vain kiehtova juttu joka on pakko päästä kokemaan.

Kilpailutouhukin on aina erilaista ja jokainen kilpailu on erilainen. Lämmittelystä asti Milkan mieliala on niin häikäisevän hyvä, että ihan aurinkolasit tarvitsee jos edes vilkaisee sitä tai sen loistavaa tulevaisuutta. Sitten vain askel matalan kouluaidan yli ja tositilanteeseen. Milkan käytös kilpailutilanteessa on aina jonkin verran kujeilevaa, mutta silti asiallisempaa kuin kotona. Se tuntuu vilkuilevan tuomareita huvittuneesti silmäkulmastaan suorittaessaan luokkaansa.
Sitten lopulta se saa sen sinivalkoisen ruusukkeensa, joka sitä ei edes oikeasti kiinnosta ollenkaan. Mieluiten se testaisi siihen hampaitaan, kokeilisi miltä se tuntuu, mutta tietää saavansa näpäytyksen turpaansa jos uskaltaa tuhota palkintonsa. No, ainakin se saa lihottaa itseään ylimääräisillä porkkanoilla illalla.
Kiitos luonteesta Oreasma!

i. Hämypuron Simpauttaja	ii.Sannin Rajamailla
	ie. Fiktion Werna
e. Vinlannin katastroofi	ei. Sannin Traumavelho
	ee.Vinlannin Katriina

Milkan Silmukiepin isä, Hämypuron Simpauttaja, on komea vähän ruunamainen oriherra. Se käyttäytyy hoitaessa yleensä hienosti ja kiltisti, mutta saattaa vähän esittää kovista uusille ihmisille. Ystävystyessään ihmisen kanssa Simppa on kuitenkin äärettömän uskollinen ja hyvä toveri. Kapasiteettiakaan ei tältä yksinkertaiselta tykiltä puutu, sillä hevonen liitelee kevyesti yli 120cm korkeista rataesteistä! Kenttäpuolellekin on paljon lahjoja, onhan tämä oripoika hyvän ratsastajan kanssa mitä rohkein hyppääjä. Kouluväännöstä rämäpäinen suokkipoika ei kuitenkaan liiemmin intoudu, eivätkä sen taidot yli he B:n riitäkään.

Hämypuron Simpauttajan isä, Sannin Rajamailla, on upea urheiluhevonen. Sen luonne ei kuitenkaan ole mikään sähkkä kilpahevoselle tyypillinen kuumakalle, vaan Make osaa ottaa asiat rennon miehekkäästi. Se on hieman kömpelö ja kohelo, mutta äärettömän hyväsydäminen. Sen rakenne ei ole ihan parhaanlainen, mutta suorituskyky sitäkin täydellisempi. Ori syöksähtää yli talon kokoisista esteistä ja toimii täydellisesti kouluhevosena he A tasolle saakka.

Simpan emä, Fiktion Werna on hyväluonteinen ja kiltti tamma. Poikansa isästä poiketen sen parhaat puolet eivät kuitenkaan ole kisaratsuna vaan enemmänkin sievässä rakenteessa ja harvinaisessa värityksessä. Werna on suomenpienhevonen, eli aika pienikokoinen. Hyvä perusheppa harrasteluun tämä tamma kuitenkin on, sillä taitaahan se koulukiemurat he B tasolle ja hyppää sujuvasti 90cm.

Milkan Silmukiepin emä Vinlannin Katastroofi on silloin tällöin nimensä arvoinen pakkaus. Pohjimmiltaan se on kiltti, mutta saattaa hoitaessa piruilla ja ilkeillä. Itsepäinenkin tämä hevonen on, hyvin itsepäinen ja kovakalloinen. Ratsuna Kata siltikin menestyy loistavasti, hyppää reippaasti metrisiä esteitä ja taituroi he A:ta. Parhaimmat puolensa se kuitenkin päästää valloilleen maastoradalla, jossa siltä ei vauhtia puutu! Rakenteeltaan Kata on perinteinen suomalainen, ei mikään kaunotar jossei rumakaan. Se on matalahko eikä kovinkaan massava, joten vaikutelma on aika pieni.

Vinlannin Katastroofin isä Sannin Traumavelho on tytärtään vastoin helppo ja simppeli käsiteltävä sekä ratsastettava. Ori ei ole kovinkaan orimainen, mutta osaa tarpeen vaatiessa näyttää keimailevan puolensa. Rakenteeltaan hevonen on aika lyhytrunkoinen ja ponityyppinen, pienikokoinenkin se on. Suorituskykyä ja kapasiteettia ei kuitenkaan puutu, sillä Trauma liitelee innolla 120cm esteiden ylitse ja toimii koulussakin vaivattomasti.

Katan emä, Vinlannin Katriina, on levoton ja rasittava käsitellä. Se pyörii ja touhuaa kaiken aikaa. Ratsastaessakin rouva on aikamoinen säheltäjä, joskin osaa myös keskittyä mikä näkyy huipputuloksissa isoistakin luokista! Tamma on aika matala ja suloinen pörröpää, mutta ei kovinkaan elegantti hevonen.

s. 00.00.0000    aa-o. Lillilili    (i. Mirttimiri)

* 3 vuotta - 13.02.2009
4 vuotta - 31.03.2009
5 vuotta - 17.04.2009
6 vuotta - 04.05.2009
7 vuotta - 22.07.2009
8 vuotta - 08.09.2009
9 vuotta - 28.12.2009
10 vuotta - 15.02.2010
11 vuotta - 02.04.2010

13.02.2009	Vinlanti	60 cm	06/53
07.03.2009	kutsu	80cm	2/40
12.03.2009	kutsu	80cm	4/40
16.03.2009	kutsu	100cm	6/40
19.03.2009	kutsu	80cm	4/40
23.03.2009	kutsu	90cm	6/50
30.03.2009	kutsu	90cm	6/50
30.03.2009	kutsu	110cm	6/50

ulkoasun © Milka L. 2008
muokkaukset © Hanna K.
virtuaalihevonen