(c) miwwy.

Liidokas - SLA II 85p
KutsumanimiKasuRek.noVH-32404Sukupuoliori
Syntynyt28.11.2006Ikä & IkääntyminenVARL Väritprt
RotusuomenhevonenSäkäkorkeus152,5 cmPainotuslajiesteratsastus
KasvattajaTuonen Tila, OuluOmistajaLumiére / Havumetsä

KISAKALENTERI

Käsitellessä varsinainen herrasmies, joka on onneksi perinyt luonteensa rauhalliselta emältään. Tokihan, jos tammoja osuu tielle niin vähän täytyy pörhistellä - sehän kuuluu asiaan - mutta muuten Kasu kyllä kuuntelee ja useimmiten totteleekin.

Ori rakastaa kun ympärillä hyöritään ja pyöritään eikä ole suuristakaan ihmismääristä moksiskaan, joka on tietysti hyvä kilpailujen kannalta. Paikoillaan seisominen alkaa kuitenkin helposti kyllästyttää ja Kasu saattaa keksiä omaa ajan vietettä - kuten kuopimista tai paikoillaan steppailua. Ori kyllä kuuntelee kun komentaa, mutta uudempien ihmisten kanssa Liidokas saattaa yrittää esittää mahtavampaa kuin onkaan, lähinnä kukkoilemalla hoitajalle. Moinen käytös pitää laittaa heti poikki, ori kyllä taipuu tahtoon kun tarpeeksi uhkaavalla äänellä komentaa, jonka jälkeen herra nöyristeleekin jo kiltisti.

Ratsailla Kasulla on mukava keinuva käynti ja herra on suorastaan loistava maastoratsu, sillä perusrauhallinen ori ei turhia sätkyile ja matkaa on Kasulla mukava taittaa missä askellajissa vain. Kestävyyttä löytyy myös ja matka etenee yhtä hienosti laukassa kuin ravissakin, eikä ori välitä vaikka joutuisi useinkin maastoilemaan yksin. Muutama muukin hevonen toki reissulle mukaan mahtuu, mutta parempi kuitenkin pysyä orista reilun välimatkan päässä, eikä Kasulle tule kuuloonkaan kulkea missään muualla kuin ensimmäisenä!

Kouluradoille oripojan askel ei kuitenkaan riitä, sillä herran jalka ei suinkaan nouse niin korkeasti ja lennokkaasti kuin kunnollisella kouluhevosella kuuluu. Varsinkaan kun tasaisella työskentely on niin tyyyyyylsää - ainakin Liidokkaan mielestä. Parempi kehittää kouluratsastukseen kunnolla tekemistä, tai ori ottaa ja kehittää sitä itse itselleen, joka taas ei ole ratsastajalle se mukavin vaihtoehto, sillä kiltti ori osaa kyllä laittaa kovastikin vastaan ja osoittaa suomalaista jääräpäisyyttä. Kasun saa laittaa heti alkukäynneistä lähtien kulkemaan kunnolla eteenpäin, koska alussa löysäileminen tarkoittaa Kasulle lupaa löysäillä koko tunti. Onneksi oria ei tarvitse patistaa eteenpäin kuin alussa, jonka jälkeen herra alistuu kohtaloonsa ja tyytyy vääntämään koulukiemuroita.

Esteillä Kasu on tasaisen rauhallinen, eikä ole tässäkään asiassa hosumassa turhia. Kasun moottori ei kovin herkästi ylikuumene, mutta takapää on silti hyvin alla ja voimaa löytyy riittävästi ilmaviin hyppyihin. Ongelmaksi osoittautuukin sitten ponnistuspaikan löytäminen, sillä jykevän mallista Kasua ei saa kovin pieneen pakettiin koottua ja ori tahtoo harppoa turhan pitkällä askeleella esteiden välillä, jolloin hyvään kohtaan sihtaaminen on hankalampaa. Kaukaa lähteneet hypyt ori vielä selvittää hyvin, mutta liian lähelle mennyttä lähestymistä mikään ei pelasta, sillä Kasu ei pysty nousemaan tarpeeksi nopeasti enää ylöspäin. Jos orin haluaa mukavaan pakkaukseen, joka ei venyttele askeliaan ilman lupaa, saa ennen esteitä tehdä usein lyhytmuotoisen koulutreenin, alustettuna kunnollisella verryttelyllä. Lopulta Kasu sitten alkaakin hiljalleen taipua ja taipumisen myötä kootakin itseään paremmin.

Kisat eivät ole Kasulle juuri ihmeellisempää kuin kotikentällä hyppääminenkään, vaan rata hoituu samalla rauhallisella tyylillä, eikä orin käytöstä kisapaikalla paljoa tarvitse murehtia, sillä Kasu käyttäytyy pääsääntöisesti kuuliaisesti, kunhan muistaa pysyä tarpeeksi etäällä vastakkaisesta sukupuolesta.

i Joikotti EVM
rautias, 159 cm
ii Jouheva (KTK-II)
rautias, 158 cm
iii Joka Joihuri (KTK-III), rautias, 159 cm
iie Kauritas (KTK-I), rautias, 156.5
ie Litoriina
rautias, 158 cm
iei Livistäjä, rautias, 158 cm
iee Pikku-Lissu, rautias, 155 cm
e Liidotar EVM
rautias, 151 cm
ei Loittoneva
voikko, 155 cm
eii Kuikuri (KTK-I), voikko, 149 cm
eie Esan Eliisa, rautias, 158 cm
ee Kuun Palvojatar
rautias, 154 cm
eei Auringon Kiertäjä (KTK-II), rautias 156 cm
eee Pudotus, ruunikko, 158.5 cm

Joikotti, estetähti kansallisella tasolla, kunnes kenttäkilpailussa kaatuminen teki selvää orin vasemmasta takasesta. Kilpailemaan Joikotista ei jännevamman takia ollut, mutta uransa 12 vuotiaana päättänyt ori ehti siittää tulevaisuuden lupauksia kymmenisen kappaletta. Ori ei ollut koskaan kovin rauhallinen tapaus, vaan muutama vuosi siitokseen siirtymisen jälkeen ori ruunattiin rauhoittumisen toivossa - spermaa tosin otettiin ensin talteen muutama annos. Ori rauhoittui ja viettää eläkepäiviä laitumella ulkoillen.
      Joikotin isä Jouheva on jälkeläisensä tavoin menestynyt loistavasti esteillä ja ori siirrettiin jo 12 vuotiaana pääasialliseen siitoskäyttöön, kun karsinan edustalla komeili pitkä rivi sinivalkoisia ruusukkeita ja Jouheva oli hyväksytty kantakirjaan toisella palkinnolla. Ori osoittautui loistavaksi periyttäjäksi hieman hankalasta luonteestaan huolimatta ja elämänsä aikana ori ehti astua liki 30 tammaa, joista 28 synnytti vajaan vuoden päästä terveen varsan.
      Hyvien käyttöhevosten linja senkun jatkuu, sillä myös Liidokkaan isänisänisä Joka Joihuri, 159 cm punarautias ori ehti napa kaksi kertaa SM kultaa esteillä ja kilpailla sen lisäksi Helppoa B:tä aluetasolla. Komea ori hurmasi ulkonäöllään ja käytöksellään niin ihmiset kuin hevosetkin ja ehti 5-vuotiaana napata suomenhevosten laatuarvostelusta Lupaavin estehevonen -palkinnon vuonna 1991, jonka lisäksi ori kantakirjattiin kolmannelle palkinnolle vuonna 1995. Jälkeläisiä ori ehti kuitenkin siittämään vain kymmenisen kappaletta, sillä kymmenvuotiaan orin ura päättyi autokolariin kisamatkalla ja ori jouduttiin lopettamaan onnettomuuspaikalle.
      Ja ehkä Joihurin parhaat jälkeläiset syntyivätkin 156 cm korkeasta Kauritas-tammasta. Tamma ei koskaan tehnyt mainittavaa kisauraa, mutta hyvän luonteen, lennokkaiden liikkeiden ja loistavan rakenteen vuoksi tamma astutettiin elämänsä aikana kymmenesti, yleensä estepainotteisista oreista. KTK-I palkinnon saavuttaneen tamman jälkeläisistä viisi kappaletta on yltänyt esteratsastuksessa SM-tasolle asti ja kahdeksan varsoista on hyväksytty kantakirjaan.
      Sitten tullaan siihen ei-niin-menestyneeseen -sukuhaaraan, joka koostuu lähinnä hyväluonteisista yleishevosista jotka rakenteensa ja käytöksensä puolesta kuitenkin osoittavat ihailtavaa perisuomalaisuutta. Liidokkaan isänemä Litoriina on niin ulkonäöllisesti kuin luonteensakin puolesta perussuokki: luotettava ja kärsivällinen liinaharja, joka on koko elämänsä asunut syntymätilallaan Oulussa, lähellä tallia jossa Liidokaskin syntyi myöhemmin.
      Litoriinan isä puolestaan asui Joensuussa, mutta ori vuokrattiin parin vuoden ajaksi Oulun kupeeseen, jossa Livistäjä astui Litoriinan emän Pikku-Lissun, joka oli kilpaillut jonkun verran kouluratsastuksessa lopetettuaan ravurinuransa 8 vuotiaana, tienattuaan ensin 6 000 vanhaa markkaa.

Liidotar puolestaan ei ole niinkään menestynyt esteratsu, vaikka pienemmissä kilpailuissa vielä joten kuten pärjäsikin. Hyppykykyjen sijaan tamma omasi suomenhevoseksi harvinaisen lennokkaat liikkeet, joita kokeiltiin myöhemmällä iällä koulutuomareiden edessä - varsin hyvin tuloksin, sillä esteillä huonosti menestynyt tamma pääsi vielä 16 vuotiaana kilpailemaan kansallisella tasolla kouluratsastuksessa.
      Liidottaren isä Loittoneva on kuitenkin kenttäkilpailuja kiertänyt konkari ja Liidotar on saanut saattaa pari varsaa maailmaan, omistajien toivoessa että tamman vanhempien hyppylahjat siirtyisivät sitten sukupolven yli, yhdistettynä tammalta itseltään löytyviin näyttäviin liikkeisiin.
      Loittoneva isä Kuikuriehti astua elämänsä aikana 17 tammaa ja orin omistajien miellyttyä erityisesti herasilmäiseen, vaaleanrautiaaseen tammaan Esan Eliisaan, Kuikuri astui tamman vuosien varrella viidesti. Eikä siinä mitään, sillä Kuikuri itse on kisannut niin este- kuin kenttäratsastuksessakin pienestä koostaan huolimatta ja 8 vuotiaana ori hyväksyttiin kantakirjaan ensimäisellä palkinnolla. Esan Eliisa puolestaan oli kilpaillut lyhyen esteuransa lisäksi valjakossa aina SM-tasolla asti ja vaikka tamma oli turhan lyhytselkäinen ja kantakirjaan kelpaamaton, tamman jalat olivat kuitenkin loistavassa kunnossa ja kestivät koko kisauran ajan, eikä tamma joutunut koskaan kärsimään liikuntarajoitteista jalkavaivojen takia.
      Kuun Palvojatar on Liidokkaan emänisän tavoin kilpaillut kansallisella tasolla - tosin esteillä. Valitettavasti Liidotar jäi kuitenkin tamman ensimmäiseksi ja viimeiseksi eläväksi varsaksi, koska ensimmäisen kerran vasta 10 vuotiaana astutettu tamma otti vanhempana tavakseen luoda varsansa, tiedä sitten miksi. Useista yrityksistä huolimatta ja orista riippumatta tamma ei Liidottaren jälkeen synnyttänyt yhtäkään elävää jälkeläistä.
      Kuun Palvojattaren isä puolestaan ehti hankkia varsin näyttävän jälkeläislistan, sillä rekisteristä löytyy ainakin 35 kyseisen yleispainotteisen orin varsaa. Juha Kiesaisen omistama Auringon-Kiertäjä hyväksyttiin kantakirjaan toisella palkinnolla 5 vuotiaana, vuonna 1990. Kantakirjauksen jälkeen ori on mm. voittanut kahdesti SM-kultaa kouluratsastuksessa ja sijoittunut kolmen parhaan joukkoon neljästi SM-esteillä.
      Vielä viimeisenä suvun ainut ruunikko, tamma Pudotus, joka jäi muutaman pisteen päähän kantakirjauksesta huonojen liikkeiden takia. Esteitä ja koulua aluetasolla kilpaillut tamma on ollut suurimman osan elämästään siitoskäytössä eri talleilla ja tamma on synnyttänyt 11 jälkeläistä eri oreista. Mukavan luonteensa ja hyvän ratsastettavuuden johdosta tammaa on vuokrattu ja liisattu useasti ja lähes poikkeuksetta vuokraaja on halunnut lopulta tammasta itselleen varsan - mikäli vain mahdollista.

Jälkikasvu
SyntynytSukupuoliNimiEmä/Isä
04.07.2008oriHavumetsän PilottiPriima-Laatuinen
02.01.2008oriHavumetsän LitolatuPriima-Laatuinen
27.08.2007tammaFiktion TarutarKarkkihirmu


Kuulumisia
20.08.2007 Liidokkaan luona vieraili tänään estepainotteinen suomenhevosneiti Karkkihirmu eli "Namu". Hevoset tutustuivat aikansa ja toivon mukaan Namu saatiin kyläilyn aikana kantavaksi.
26.07.2007 Liidokas muutti Havumetsään.


» Otsikon maisema © poet-
» Kaiken sivuilla olevan © Lumiére, ellei toisin mainita
Hosted by Freewebs