| Kutsumanimi | Veepu | Rek.no | VH-32572 | Sukupuoli | tamma |
| Syntynyt | 26.10.2006 | Ikä & Ikääntyminen | VARL  | Väri | Rautias |
| Rotu | suomenhevonen | Säkäkorkeus | 155 cm | Painotuslaji | esteratsastus |
| Kasvattaja | Havumetsä | Omistaja | Lumiére / Havumetsä |
|
KISAKALENTERI
Velmuileva vintiö syntymästään asti, onnistuipa livahtamaan karsinastaan ulos pihamaalle jo toisena elinpäivänään ja on aiheuttanut tallin henkilökunnalle siitä asti harmaita hiuksia.
"Veepu", kuten tammaa alettiin kutsua, on varsinainen mestari, oli sitten kyse töistä luistamisesta, syömisestä, tai aidan ali ryömimisestä. Tamma piruilee minkä kerkiää ja aiheuttaa ehtimiseen päänvaivaa. Useammankin kerran on tultu moitittua kuinka "tyhmä" hevonen Veepu on, vaikka tamma onkin kaukana siitä. Järkeä riittää siinä määrin ettei itse meinaa perässä pysyä. Veepu tarvitsee selvät rajat ja kertauksen näistä rajoista harva se päivä. Yleensä tosin riittää, että tekee asiat selviksi vain muutaman kerran tosissaan, jonka jälkeen tamma nöyristyy. Jos komentaessa taas alkaa hempeilemään, niin tamma käyttää tilaisuuden heti hyväkseen ja ottaa yliotteen hoitajasta (vaikka kyllähän se minuakin vielä jaksaa "piristää" kieroilullaan). Sen enempää eivät pelota muovipussit kuin suuren tukki-rekatkaan, kaikesta painellaan ohi ja paikalla pysyviä asioita mennään vielä innoissaan tutkimaankin.
Rohkea rokan syö - tai vihreämmän ruohon. Veepulta ei puutu rohkeutta missään kohti ja tamma onkin todella nautinnollinen kaveri maastossa, sillä turhaa säikkymistä ei ole lainkaan. Liika rohkeus kuitenkin nousee helposti päähän ja aiheuttaa liian suuria luuloja itsestään. Aina se arvoasteikossa korkeammalla olevan hevosen pureminen ei kannata, eikä sähkölangoista valitettavasti pääse läpi, kun ne niin ikävästi pistävät. Maastoilua Veepu kuitenkin rakastaa ja on välillä turhankin innoissaan menossa eteenpäin, eli pientä kuumenemista havaittavissa. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei jää pidätteissä suuhun kiinni, sillä herkkäsuinen otus kun Veepu on, niin kun alkaa tarpeeksi ikävältä tuntua niin tamma osaa myös pukittaa - tai vielä ikävämpää, purra kuolaimeen kiinni.
Kentällä tammaa ei sitten niin huvittaisikaan, vaan alkuun pitää parilla pysähdyksellä tai pukilla kysyä, onko ihminen varma että haluaa ravata nyt heti. Tiukka kielto ja pohje yhdistettynä raipan näpäytykseen riittää kuitenkin yleensä palauttamaan kurin. Ja vaikka Veepua ei aina tekisikään mieli kiitellä, niin tamma tarvitsee kehuja kaikesta minkä tekee oikein ja toivotusti, sillä ilman kehuja neidin motivaatio laskee kuin lehmän häntä. Kulkiessaan tamma on kuitenkin reipas ja osaa kootakin itsensä yllättävän hyvin, kunhan puolipidätteitä tulee tarpeeksi. Paino siirtyy hyvin takapäälle ja hyvälle päälle sattuessaan piaffe ei ole kovin kaukana. Veepun askellajit eivät ole sieltä mukavimmasta päästä, sillä tamman ravi- ja laukka-askeleet ovat ihan reilun kokoisia ja harppauksia ja vatsalihaksia saa kyllä käyttää jos harjoitusraviin haluaa istua koulutuomareita miellyttävällä tavalla.
Kykyä kuumeta löytyy esteillä vähintään yhtä paljon kuin maastossa, jonka takia olemme turvallisuussyistä alkaneet käyttää Veepulla martingaalia hypätessä, jotta homma todellakin pysyy hanskassa, sillä varsinkin kisapaikoilla neiti saattaa alkaa stressaamaan turhia ja lämmetä entisestään. Pomppua riittää ylöspäin, mutta eteen tamma ei sitten yhtä hyvin venykkään, joten heikoksi kohdaksi ovat osoittautuneet trippelit ja vesihaudat, joiden ylitystä treenataan kuitenkin paremmaksi jatkuvasti. Veepu pitää ohjata esteillä ehdottoman suoraan, sillä tamma on tehokas juoksemaan ohi variskin niistä esteistä, jotka eivät sen omaa makusilmää miellytä, jonka lisäksi pituusesteiden ylitys on mahdotonta, jos esteelle kurvataan yhtään vinossa linjassa.
Ratsastaessa harrastamansa ylimääräisen temppuilun tai kuumenemisen tuloksena Veepu hikoaa herkästi - mutta onneksi tamma nauttiikin vesipesusta kaikin siemauksin! Kesän kohokohtia ovat ne kerrat, kun lähdetään isolla porukalla pidemmälle maastoreissulle järven rannan kautta kiertämään. Veepu rakastaa vettä ja on järven rantavedessä aivan elementissään. Leikkiä tamma osaa sielläkin ja on pari kertaa ratsastajan hämmennykseksi käynyt makuullaan pistäytymässä rantavedessä, jos sillä kertaa ei ole niin syvälle menty että olisi kokonaan päässyt uimaan. Jos ratsastaja vain pysyy selässä, hetken vilvoittelun ja kastautumisen jälkeen neiti kömpii näpsäkästi pystyyn ja on valmis jatkamaan roiskivaa ravia pitkin rantaviivaa.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan Veepu omaa varsin näpsäkän suvun, vaikka se ei täynnä esteratojen kestotähtiä olekaan. Sen tilalla suvusta löytyykin hyvärakenteisia, rehellisiä suomenhevosia jotka yrittävät aina parhaansa ja ovat loistavia niin käsitellä kuin ratsastaakin.
Veepun isä, nyt jo edesmennyt Vekkuli on yksi Havumetsän ensimmäisistä kasvateista - joka ei ole myöskään syntynyt kasvattajannimen alla, mutta on silti aito Havumetsäläinen. Veka piti koko elämänsä ajan huolen, että ihmiset saavat tietää miltä tuntuu istua todellisen menosuokin, varsinaisen ruutitynnyrin selässä, jolla ei ollut koskaan pienintäkään ongelmaa ylittää esteitä ja jonka etupää saattoi tuntua välillä liiankin kevyeltä. Kaikessa innokkuudessaan ori osasi kyllä käyttäytyä kunhan ympärille asetettiin selvät rajat, jolloin vaaleanrautiaasta, 155 cm korkeasta herrasta sai varsin mukavan kumppanin niin maastoon kuin kilpakentillekin. Elämänsä aikana ori ehti kiertää toistakymmentä alue- ja kansallisentason estekilpailua ja sijoittua muutamissa. Valitettavasti Veka osoittautui hieman huonoksi valinnaksi siitoksen kannalta, sillä ori kolhi helposti astumansa tammat, jonka takia kotioloissa luonnollisin menetelmin Veka laittoi aluilleen vain kaksi varsaa, molemmat Veepun emästä Kyynelvirran Jamotaresta.
Isänisä Napoleon on luonteensa puolesta hyvä esimerkki siitä, mihin suomenhevosten jalostuksessa pitäisi pyrkiä. Aina siitä asti, kun Napoleon 10 vuotiaana marssi Havumetsän tallin ovista sisään, siihen saakka kunnes ori löytyi ikiunesta laitumeltaan, ori on ollut tallilaisten lellikki ja koko suuren hevoskatraan pomo. Herrasmiesmäistä, rauhallista ja luotettavaa Nappia ei olisi ollut hankalaa luulla ruunaksi - mutta karu totuus selvisi mahan alle kurkistamalla. Kuitenkaan, Nappi ei ollut kisahevonen, sillä herra ei tykännyt lähteä pois kotitallilta, varsinkaan vieraiden hevosten joukkoon. Orin parhaat suoritukset koostuvat seurakisoista, mutta Napin kanssa tärkeintä eivät olleetkaan voitot, vaan jokainen yhdessä nautittu hetki. Ori siitti elämänsä aikana viisi varsaa, joista kaikki ovat perineet palan Napin hienoa luonnetta.
Ja ehkä Napin hyvän käsiteltävyyden takana onkin omalta osaltaan ollut puhtaalla maalaisjärjellä tehty kasvatus ja pari vuotta emän vieressä kärryjä vetämässä, sillä orin vanhemmat Osir ja Siiri asuivat Keski-Suomessa vanhassa maatalossa, jonka omistava vanha pariskunta tahtoi edelleen vanhoille ajoille uskollisena ajaa sunnuntaisin hevoskyydillä kirkkoon ja käydä talvella hakemassa joulukuusen taloon hevosvoimin. 167 cm korkea Osir, Veepun isänisänisä, ei ollut suuri vain korkeussuunnassa, vaan ori oli komea ilmestys massiivisen ulkomuotonsa kanssa ja kaunis tummanpunarautias karvapeite yllään. Eikä orin elämänkumppani, Siiri jäänyt pienestä koostaan huolimatta huonommaksi, vaan 146 cm korkea tamma ja jykevä ori olivat hauska pari, etenkin isännän valjastaessa molemmat reen eteen talvella.
Veepun isänemä, 153 cm korkea vaaleanrautias HopeaHelmi oli rauhallinen, lähinnä siitoskäytössä toiminut tamma, joka ehti kuitenkin kiertää elämänsä aikana muutamat koulu- ja estekisat, voittaen entiselle omistajalleen muutaman ruusukkeenkin. Kisaura kuitenkin loppui 12 vuotiaan Helmen muutettua Havumetsään, entisen omistajan joutuessa myymään tamma ajanpuutteen vuoksi. Havumetsässä tamma sai osoittaa kykynsä maastoratsuna ja vaellushevosena - unohtamatta viittä varsaa, joista jokaisen Helmi saattoi turvallisesti ja terveenä maailmaan ja hoivasi seuraavan vuoden raivokkaan naarastiikerin tavoin, päästämättä muut kuin asianosaiset varsansa lähelle.
Helmen vanhemmat olivat tamman itsensä tavoin harrasteratsuja - tosin isä ehti kisata nuoruutensa päivinä aluetasolla esteitä, aina 110 cm luokissa asti. 154 cm korkea Vihuri kuitenkin joutui lopettamaan aktiivisen kilpailemisen kymmenvuotiaana, sillä orin nivelet eivät enää kestäneet hyppäämisestä aiheutuvaa rasitusta. Iästään huolimatta ori ruunattiin ja siirrettiin ratsastuskoulukäyttöön - orin astuttua ensin Helmen emän liinaharjaisen Sinitran, joka asui samalla ratsastuskoululla johon Vihuri muutti, mutta oli siirtymässä kokonaan eläkkeelle tuntitoiminnasta. Koska tamma oli kuitenkin varsonut nuorempana kolmasti, 20 vuotias tamma uskallettiin vielä astuttaa ja pienistä ongelmista huolimatta rauhallinen tamma synnytti terveen tammavarsan eläinlääkärin avustuksella.
Punarautias Kyynelvirran Jamotar osoittautui vähän vanhemmalla iällä, kun nuoruuden säheltäminen oli mennyt, hyväksi monitoimihevoseksi ja ruusukehaiksi niin este- kuin kouluratsastuskisoissakin. Ainut varjopuoli mukavaliikkeisessä ja helposti ratsastettavassa tammassa oli ikävä käytös hoitajia kohtaan, sillä välillä saattoivat hampaat vilkkua ja takaset kohoilla jos harjailija ei osannut kieltää tarpeeksi napakasti - mikä oli varsin yleistä hoitajatyttöjen kohdalla. Lähes puolet elämästään tamma oli vuokralla Ainon luona, jossa Jamo napsi suurimman osan kilpailu-uransa sijoituksista ja saattoi kaksi tervettä varsaa maailmaan. Viimeiseksi elinvuodekseen Jamotar muutti vielä takaisin kotitallilleen, jossa tamma lopulta kuolikin rauhallisesti laitumella. Elämänsä aikana Jamo ehti jättää jälkeensä seitsemän varsaa, viidestä eri orista.
Veepun emänisä Jamores on pääasiallinen ravuri, joskaan ei äidin puoleisen suvun ainut - johon tulemme myöhemmin. Siitä huolimatta ori on startannut muutaman kerran niin este-, koulu, kuin kenttäratsastuksessakin ja napannut lähes olemattomasta laukastaan huolimatta muutaman sijoituksen. Rautias ori on myös rakenteellisesti kunnon peruspaketti, sen osoittaa näyttelyistä ansaitti JS. Valitettavasti orin suvusta ei ole enempää tietoa - oikestaan edes orin tarkka syntymäaika ei ole tiedossa, mutta enemmän sukua löytyykin sitten Veepun emänemän
VM Kaunotar Ja Hirviön kohdalta. Hauskan nimen omistava tamma on kaunis rautias varustettuna piirrolla ja 157 cm korkeudella. Tamma ei ole kisannut lainkaan - ellei sitten pelkissä tallikilpailuissa, joiden tuloksia ei virallisesti merkitä ylös mihinkään. Tammassa on kuitenkin kapasiteettia, etenkin kouluratsastukseen, mutta myös esteille ja tamman koulutustasoksi onkin merkitty Vaativa A kouluratsastuksessa sekä 115 cm rataesteillä.
Emänemänisä Ryysyrannan Silminnäkijä: 157 cm korkea punarautias, hieno suku ja jälkeläisnäyttöä seitsemän varsan verran. Eli ei turha ori lainkaan, vaikka kisanäyttöä ei olekaan. Suvustaan huolimatta ori viihtyy paremmin satula selässä kuin kärryjen edessä - mitä mieltä näyttävät olevan myös orin jälkeläiset.
Emänemänemä Aamunkajo puolestaan on täysiverinen ratsu ja tehnyt maineikkaan kisauran, joka yhdistettynä hyvään luonteeseen ja rotumääritelmän mukaiseen rakenteeseen, takasivat tammalle YLA 2 palkinnon.
Sukuselvitystä en jatka tämän pidemmälle, mutta koska haluan mainita vielä muutamia erityisen hyvin menestyneita hevosia - joista suurin osa on Veepun emänemänisän puolelta, teen vielä pienen listan kunniamaininnan ansainneista: eeii. Harhakuva W (YLA 1), eeie. Ryysyrannan Salamurhaaja (YLA 3), eeiii. Ryysyrannan Romeo (YLA 2), eiiie. Dollyn Täplä (YLA3), eeiiii. Ch. Hirmun Hurrikaani (YLA 2), eeiiie. Miinan-Liuhu (YLA 3), eeiee. Hirmuliina (YLA 3)
Jälkikasvu
Kuulumisia
» Otsikon maisema © poet-
» Kaiken sivuilla olevan © Lumiére, ellei toisin mainita
|
