Kesäkuu
Nyt olen jaotellut nämä päivitykset, ja täältä löytyvät sitten kaikki Kesäkuun päivitykset. Uusin päivitys löytyy aina päällimmäisenä.
28.6-30.6.2007
Hei! Kesä ei ole vielä puolivälissäkään, ja ilmoja on pidelty! Olettehan muistaneet juoda tarpeeksi, koska jos ei juo tarpeeksi... noh, enpä sitten siitä tiedä! :) Kumminkin, näinä päivinä en ole kummemmin jaksanut koneella olla, on ollut muuta tekemistä, mutta vieraskirjaan olen kyllä vastaillut. Hiljaisuus on näköjään vähän nousussa. Aijemmin näytti, ettei Hiljaisuus pärjää nykymaailmassa, mutta kyllähän tuo näköjään vaan pärjää! Kohta alkaa Heinäkuu, ja minäkin aijon mennä lomille. Olen menossa nimittäin Viroon, Pärnuun kolmeksi yöksi, ja sen jälkeen jäämme vielä ehkä yhdeksi yöksi Helsinkiin, tai sinne päin. :) Mutta, ei vielä sitä murehdita. Kunhan jään ns. "lomalle", en laita sivuja hiatuksella, vaan pidän pienen tauon, jonka aikana
saa (ja pitääkin) kirjoitella vieraskirjaan tavalliseen tapaan. Virossa en todennäkisesti nettiin ole pääsemässä, ja jos vaikka olisinkin, niin en kyllä aijo, koska haluan nauttia Virosta, ja ihanista ilmoista. (toivottavasti) Juu, mutta seuraavina päivinä minun pitäisi vaihtaa kysely ja tehdä uusi linkki, Heinäkuu. Mutta, nauttikaahan ilmoista ja juokaa paljon nesteitä! (en tarkoita mitään limppareita, tai muita sokerisia, vaan pääasiassa vettä! Murr.) Iloista kesää ja adios!
27.6.2007
Heippati hei! Tänään julistin Hiljaisuuden leiskanvaihdostauolle, mutta sainkin leiskan vaihdettua tänään, joten sivutkin siis aukeutuvat tänään. Tänään olen vain tavallisia päivityksiä tehnyt, ja niiden lisäksi tietysti vaihtanut leiskan! Olen vastaillut vieraskirjaan ja päivitellyt Hiljaisuuden tietoja. Nyt saimme myös uuden kuvauksen minusta, ja pohjana on käytetty Eternity Worldin ylläpitäjien esittelyä, toki olen itse vähän muunnellut sitä omanlaisemmakseni. Tänään en ole paljoa muuta tehnyt, joten aloha! Nähdään taas! :)
18.6-21.6.2007
Ou nou! Taas kerran olen mokannut! En ole taaskaan kerennyt kirjoittamaan päivityksiä tänne muistiin, mutta onneksi nyt tajusin viimeinkin tulla. On kyllä ollut tähän mennessä mukava kesä, itikoita lukuun ottamatta. Tänään olisi tarkoitus arvostella jonoa taas vähän lyhyemmäksi, koska huomenna on juhannus, enkä silloin viitsi ahertaa. Tosin, huomenna en kyllä ole edes kotona. Arvosteluja on tullut ropisemalla, ja kävijälaskuri pyörii vinhaa vauhtia! Nytkin lukema on yli 730! Aivan ihmeellistä! Mitkään sivustoni eivät ole koskaan menestyneet näin hyvin! Juu, muuten olen päivitellyt aika tavallisesti.. vieraskirjaan vastailua, sivujen tarkkailua (löytyykö kenties kirjoitusvirheitä) sekä muunlaista "täällä pyörimistä". Anteeksi, perun puheeni, tänään en kerkeäkkään arvostelemaan yhtään sivustoa, koska minun täytyy vilkaisra uudistunutta Eternity Worldiä. <33 Aivan upea paikka, muuten. Juu, mutta nähdään sitten taas! Heihei! <33
Iloista juhannusta kaikille!
15.6-17.6.2007
Oho. Anteeksi. Olen unohtanut kirjoittaa eri päivistä päivityksiä, mutta pääasia, että kirjoitan ne nyt kaikki tässä samalla kertaa ylös. En ihan tarkalleen muista, mitä kaikkea olen tehnyt näinä päivinä, mutta kyllä minä nyt jotain! Ainakin. :) Ensiksikin, meillä on käynyt jo nyt yli 700 kävijää, enkä voi uskoa lukua todeksi! Olen aivan pyörällä päästäni! Ja, olemme päässeet mukaan
Ruuturaitaan! Linkitin jo bannulla etusivulle. Teksi ei näy kovin hyvin bannerissa, mutta kyllä siitä selvän saa. :) Lisäksi, meillä, tai oikeastaan minulla, on taas kauhea jono arvosteltavia, melkeinpä kymmenen! En voi uskoa sitäkään! En tiedä, tarvitsisinko apuvoimia, vai en. Luultavimminkin en vieläkään suostu ottamaan ketää kaverikseni tähän soppaan, vaan "keitän tätä" nyt yksikseni. Joka päivä mietin, kuinka kauan ihmiset tarvitsevat arvosteluja, ja kaipaavat minua. Vai, kaipaavatko ja tarvitsevatko ollenkaan? Siitä sainkin ajatuksen, että seuraava kysely voisikin olla semmoinen, että kuinka monelle on minusta ollut edes hieman hyötyä. Ehkä vähän pöhkö kysymys, mutta antaa olla! :D Ajattelevatpa ihmiset mitä haluavat! :) Se on oikea idea, minusta. Ahaa, noh, nyt siis niihin päivityksiin. Lisäsin sen bannerin ja tavallista vieraskirjaan vastailua jne. Eipä sitte tällä kertaa muuta. Heihei! <33
14.6.2007
Hohhoijaa, että väsyttää! Pääsn mukaan kolmeen sivulistaukseen;
Sivulistaus Tiikeriin,
Sivupeiliin sekä
Sivulistaus Secret Seaan. Kiitoksia kaikille kolmelle sivulistaukselle! En ole jaksanut päivitellä, koska yksi neljästä rakkaasta kanistamme on kuollut, ja olen surrut häntä niin kovasti. Mutta, ei muistella sitä, koska rupean muuten taas itkemään. :( Noh, kumminkin, lisäsin kolmen sivulistauksen buttonit etusivulleni, ja saimme taas lisää arvosteltavia. Kolme taas jonossa, hohhoijaa! :D Siinäpä sitä arvostelemista taas riittääkin. Kävijälaskuri pyörii vinhaa vauhtia, näyttää jo peräti tasan 660 kävijää! Tuhannennetta kävijää kun ajattelee, ei siihen on liian pitkä aika! Sitä ei vielä kannatakkaan edes murehtia! Niin, mutta, tänään siis ajattelin käydä vierailulla kaikissa jo arvostelemissani sivustoissa, ja antaa vähän palautetta, ja tarkistaa, että jokaisella on linkki tänne, taikka sitten joku Hiljaisuuden banneri. Iloista kesän jatkoa kaikille!
10.6.2007
Tänään lisäsin etusivulle Käräytyksen bannerin, meillä on copyright kunnossa, siihen sain eilen virallisen varmistuksen. Nyt on taas arvostelujono tyhjillään, ja lisää odotellaan. Tänään tuli ensimmäisen kerran kymppi arvostelusta. Se tuli Talli Kotomaalle, joka on oikean tallin kotisivut. Se olikin mukava kokemus, siis arvostella semmoinen sivusto. Tuosta tämän kuukauden kysymyksestä sen verran, että siksi laitoin tuollaisen, koska halusin tietää, onko tämä minun päivitysteni kirjoittaminen ihan turhaa. Mutta, eikai tämä sitten
aivan turhaa ole, koska jotkut lukevat näitä aina, ja jotkut joskus. Vähemmistö äänistä on mennyt "en koskaan". Minusta ainakin päivityksiä on mukavaa lueskella. ;) Okei, siis no, tänään olisi vielä aikeissa jakaa nämä päivitykset osiin; toukokuun päivityksiin ja kesäkuun päivityksiin, koska tämä lista alkaa kasvaa piitkäksi. Eilen aloitin rakentamaan sivulistausta itselleni, nimeltää
Balance. Sinnekkin siis vaan kaikki pyytämään itseään mukaan listaukseen! ;) En halua tässä mainostaa, mutta kunhan kerroin, jos jotakin kiinnostaa. Ja vielä sen verran, ennen kuin lopetan, niin mainitsen, että Hiljaisuudessa on ollut kävijöitä jo huimat 550, äskeisen tietoni mukaan. Eipä tänään sen enempää.
3.6-9.9.2007
Tavallista päivittelyä, vieraskirjaan vastailemista, arvostelua jne. Kirjoitin nyt nuo 7 päivän päivitykset tähän samaan, kun en jaksanut kaikkia kirjoittaa erikseen, ja kirjoittaa; tavallista päivittelyä. ;) Eipä siis tänään muuta. Nyt on muuten ollut mukavia ilmoja, olkaahan ulkona, ja nauttikaa ilmoista! Kun vielä voitte. ;)
2.6.2007
Hei! Nyt ollaan päästy pois entisestä kouluarjesta, ja aikaa on yllin kyllin! Tänään olen lisänyt uusia yhteistyöläisiä, ja heidän bannereitaan, sekä päivitellyt muutenkin tavalliseen tapaan. Yksi uusi arvostelupyyntökin on jo saapunut, ja tänään olisi tarkoituksenani arvostella kaksi jonossa olevaa sivustoa. Kun näitä arvostelupyyntöjäkään ei ole niin hirveästi tullut, niin en jätä Hiljaiuutta varmaankaan tauolle. Jos lähden reissuun, tai muuten vain haluan pitää vapaata, niin ilmoitan kyllä siitä. Tietekin myös silloin saa kysyä arvosteluja, mutten kerkeä vastaamaan niihin. Oho, poikkesin asiasta aika paljonkin! Hupsista. Noh, ei se mitään. Mutta, kumminkin. Tavallista päivittelyä, arvostelua, ja nyt kirjoitan tätä, ja en tiedä! :D Menen kohta lekottelemaan tuonne ihanaan auringon paisteeseen, mutta ensin hoidan täällä sisällä nämä muut hommat. Nyt varmaan vielä teen pari uutta linkkiä tuonne minusta -kohtaan, ja arvostelen jonossa olijat. Nauttikaa kesästä. Iloista kesää kaikille!
1.6.2007
Noniin! Huomenna on vain todistustenjako päivä, ja sen jälkeen olemme vapaita! Voimme vapaasti päivitellä Hiljaisuutta ilman, että tarvitsisi kesken arvistelujen mennä kouluun yms. Noniin. Siirrytäämpä siis tämän päivän puuhiini. Eilen en kerennyt arvostella jonossa olijoita, joten tänään on sen vuoro, ja nyt on siis saatu meille uusi linkki; -saadut. Ja sehän löytyy muuta osiosta. Tänään siis uusi kysymyskin löytyy etusivulta, ja entiseen on vastaukset lisätty. (siirrän entisten kysymysten vastaukset uudelle sivulle, jonne linkin löydätte etusivulta, ja sinne sitten lisäilen vanhat kysymykset) Tänään sain Furryltä pari banneria, ja ne sitten vielä lisäilen tänään. Tavallista vieraskirjaan vastailua on muuten vain ollut. Ja ehkäpä minä käyn vielä ilmoittelemassa arvostelluissa sivuissa, että nyt löytyy myös bannereita, jotka on käsialaa Furry. Kävijöitäkin on jo eilisestä asti lisääntynyt huimasti, ja luku on nytten 370, tai jotain sinne päin. En tiedä. :) Eipä muuta sitten tänään. Nähdään!