etusivu koiramme toiminnasta muuta

KENNELIN TOIMINTA MUODOT


KASVATUS

Hard Dancen kasvatus on hyvin pienimuotoista. Pääasiassa keskityn kilpailemaan koirieni kanssa eri lajeissa, on kyllä mahdollisuuksia saada Tanssijoihin syntymään pentujakin. Pentueet syntyvät aina tarkkan harkitusti, ja mikäli pennuille löytyy kiinnostuneita. Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, korkeatasoisia sekä rodunmukaisia collieita, joista on moneen käyttöön. Ulkomuoto on melko tärkeää, koirani ovat sekalinjaisia, joten näyttelyissä tulisi käydä ainakin pariin otteeseen, kunhan pari mainintaa saa, niin se rittää minulle, myös pentujen kohdalla.

Pentueen vanhemmat valitsen huolellisesti, ja niiden on täytettävä antamani kriteerit . Isän, ja emän tulee olla rodunomaisia ja terveitä, sekä puhdaslinjaisia collieta. Edellytän vanhemmilla jonkin laisia tuloksia paimennuksessa, pk-lajeissa, sekä lisäksi tokossa tai agilityssä. Molemmilla osapuoliskoilla pitäisi olla VSPKL:n käyttäytymiskoe suoritettuna, sekä näyttelyistä vähintään erittäin hyvä (EH). Ennen pentueen astumista, mietin miksi haluan juuri näillä vanhemmilla pentueen teettää, mikä näissä on niin erikoista? Kun saan selvitettyä tämän, ja tahdon varmasti antaa virtuaalimaailmalle uutta linjaa, tai vaikka jatkaa samaa vanhaa rataa.

Olethan miettinyt tarpeeksi? En luovuta kasvattejani ihan kenelle vain, luovutan pennun vain kriteereitäni noudattavaan ja luotettavaan kotiin, jossa sen kanssa harrastettaisiin monipuolisesti eri lajeja. Ensiksi sinun on vakuutettava minut, sivu-, ja kilpailunäytöllä, sekä kerrot hieman pennun tulevaisuuden suunnitelmista. Tahdon myös tietää miksi haluat juuri meidän tanssija kennelistä, ja yhdistelmästä pennun. Kriteereistä en tingi.

tarjoat kasvatilleni pysyvän kodin
käytte kasvattini kanssa ainakin kolmessa (3) kilpailussa.
kuulumisia olisi mukava kuulla ainakin kerran kuukaudessa
et myy kasvattiani eteen päin, vain ilmoitat siitä minulle, jotta voin itse etsiä sille paremman kodin
sitoudut noudattamaan näitä kriteereitä jos olet kasvattiani ottamassa

KILPAILUT

Pyrin järjestämään aktiivisesti toimintaa kaiken karvaisille koirille, pääasiassa kuitenkin fci ykkösille. Kisoja tulee sitä mukaan kun ehdi ne laittamaan, joten turha alkaa valittamaan jos ei juuri tällä hetkellä ole kilpailuja, vaikka pyrin kuitenkin aktiiviseen järjestelemiseen, en voi roikkua netissä 24/7, toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan. En ala sen kummemmin enempää sepittelemään, mutta osallistu toki kilpailuhimme.

01.10.2009/Näyttely 01
00.00.0000/plaplap
00.00.0000/plaplap
Layout © Kirsi R.