
Tila Junkertums Othello Sijaitsee Saksassa, tarkemmin sanottuna Leipzigissä. Asukkaita siellä on n. 510 651 (2008), lähde wikipedia. Saksan Leipzigiin päätin muuttaa asumaan sen takia, koska siellä on sukulaisiani, itseasiassa sadan metrin päässä omasta talostani asuu isovanhempani Simone ja Karl. Saksassa on myös paljon minulle läheisiä ystäviä. Nämä eivät tietenkään olleet ainoat asiat mitkä vaikuttivat siihen, että muutin Saksaan. Siihen vaikuttivat myös maaseudun kauneus ja rauha, tilan historia yms. Tallit, kentät, maneesit ym. Tilaan kuuluu kokonaisuudessaan kaksi kuuden hevosen tallia, joista toinen on oreille ja toinen tammoille, kaksi kenttää, maneesi, kaksi suurta laidunta, 12 tarhaa, isot maastot ja maastosta löytyy pieni lampi missä voi uittaa hevosia. Tallirakennukset on ulkoapäin maalattu kermanväriseksi, ja sisältäpäin ne ovat valkoisia. Karsinoiden ovien yläpuolella on avointa tilaa, jotta hevoset voisivat kurkkia käytäville ja katsella tallin tapahtumia. Kaikki karsinat ovat tilavia ja alusina niissä käytetään purua. Jokainen karsina sisältää myös vesiautomaatin, jonka toimivuus tarkastetaan kerran päivässä, ja ruokakaukalon. Jokaisen karsinan ulkopuolella on myös heinäverkot. Tallialueella on, kuten jo sanoin, 12 tarhaa ja kaksi suurta laidunta. Jokaiselle hevoselle löytyy oma tarha. Tarhojan aidat ovat tehty puusta, ja jotta hevoset eivät purisi niitä, ne on tervattu. Aidat ovat myös todella vahvat ja sopivan korkuiset, jotta hevoset eivät romuttaisi niitä tai hyppäisi niiden yli. Kaikki tarhat ovat hiekkapohjaisia. Hevoset ovat kaikki muina vuodenaikoina, paitsi kesäisin, tarhoissa. Laidunkausi alkaa kesäkuun alussa ja päättyy elokuun puolella. Laitumet ovat siis suuret, ja niistä riittää ruohoa monelle hevoselle. Laitumilla on vaihtelevaa maastoa. Jossakin kohtaa saattaa olla hieman hiekkaa, suurimmaksi osaksi laidun on kuitenkin pelkkää ruohoa. Laitumilla on myös pieniä mäkiä. Katokset ovat laitumilla sitä varten, että hevoset pääsevät suojaan sateelta ja pieniltä myrskyiltä. Suurilla myrskyillä hevoset viedään talliin. Hevoset tarhataan päivittäin. Ratsastusmahdollisuudet JTO'ssa on hyvät ratsastusmahdollisuudet. Tallialueelta löytyy kaksi kenttää, suurempi kenttä ja pienempi kenttä, maneesi ja suuret maastot. Suuremmalla kentällä pidetään niitä harvoja kisoja, joita tulen pitämään ja suuriryhmäiset valmennukset pidetään myös suurella kentällä. Pienemmällä kentällä tapahtuu verryttely ja pieniryhmäiset valmennukset. Pienempää kenttää käytetään ehkä enemmän kuin suurta kenttää. Sateisilla ilmoilla pienellä kentällä on hyvä ratsastaa, koska siinä on katto. Maneesissa pidetään sekä kisoja, että valmennuksia. Maneesin seinillä on muutamia suuria peilejä, joista näkee hyvin oman ryhtinsä ja käsienasennon yms. Maneesista ja suuremmalta kentältä löytyy myös katsomo. Sekä pienemmän, että suuremman kentän laidalta löytyy pieni "mökki", jossa säilytetään estekalustoa ja kouluaitoja. Talvisin suuremman kentän estekalusto ja kouluaidat siirretään maneesiin. Pääosin ratsastan niissä itse, mutta myös ratsuttajani/tallityöntekijäni ratsastaa aina silloin tällöin. Maastot ovat hyvin turvalliset ja ne tarkastetaan kerran kolmessa viikossa, kesäisin kerran kahdessa viikossa. Maastopolku on 2km pitkä, mutta toki jos haluaa pidemmän reitin, voi polulta poiketa ja tehdä oman reittinsä. Tallin maastoihin on myös erittäin vaikea eksyä, joten siitä ei ainakaan pitäisi olla pelkoa. Maastoista löytyy myös sopivan kokoinen lampi, jossa on kesäisin lämpimillä ilmoilla kiva uittaa hevosia - ja itseään tietenkin (; |
virtuaalitalli/a virtual stable ulkoasu © rio pics by Holme Trakehners, thank you / lupa on background by The Inspiration Gallery