

Waya sijaitsee virtuaalisessa Suomessa satakunnassa, peltojen ja upeiden metsien ympäröimässä tiluksessa, vain kymmenen kilometrin päästä lähikaupungin keskustaa. Wayan tallissa on karsinapaikat 30 hevoselle ja ponille, ja näiden lisäksi vielä kaksi varsomiskarsinaa ja yksi hieman eristetty orikarsina. Allaolevat väliotsikot teksteineen kertovat tallista ja sen alueesta hieman yksityiskohtaisemmin.
Tallirakennus
Wayan tallissa on yhteensä 33 karsinapaikkaa: 30 peruskarsinaa ovat pinta-alaltaan yhdeksän neliömetriä (3 x 3 metriä), kaksi varsomiskarsinaa ovat pinta-alaltaan 16 neliömetriä (4 x 4 metriä) ja tallin orikarsina on pinta-alaltaan 12 neliömetriä (3 x 4 metriä).
Jokaisesta karsinasta löytyy betonipohja (joka on päällystetty kumimatolla), toimiva juoma-automaatti, heinäverkko, suolakivi, säädettävissä oleva rehuastia ja suuri ikkuna (jonka edessä on hevosen oman turvallisuuden vuoksi verkko). Karsinan seinät ovat n. 2,5 metriä korkeat (150cm vanerilevyä ja 100cm kaltereita) ja karsinoiden ovet on varustettu hyvillä pikalukoilla, jonka aukaiseminen hevosen toimesta on mahdotonta.
Jokaisen karsinan edessä on teline loimille sekä riimuille. Näiden lisäksi tallista löytyy kaksi tilavaa hoito- ja pesukarsinaa, joissa hoituu hevosen kengitys, pesettäminen ja hoitaminen turvallisesti. Tallista löytyy myös pakkopilttuu, varuste-/satulahuone, loimihuone (kuivatuksella) ja välinevarasto (käytäväharjoille, kottikärryille tms). Kuivikkeena tallilla on saatavissa purua ja turvetta. Talli on koneellisesti hyvin ilmastoitu.
Ratsastusmahdollisuudet
Tallin tiloista löytyy paljon erilaisia mahdollisuuksia ratsastamiseen. Merkittävin on tietenkin maneesimme, joka on pinta-alaltaan 4500 kuutiometriä (50 x 90 metriä). Maneesi on hyvin valaistu ja jokainen seinä on varustettu suurilla peileillä. Maneesista löytyy myös kello ja radio.
Maneesin lisäksi pihapiirissämme on kaksi kenttää jotka ovat pinta-alaltaan 3000 kuutiomeriä (40 x 75 metriä). Kentät ovat valaistuja ja aidattuja. Maneesin ja kenttiemme pohjat kastellaan ja hoidetaan säännöllisesti pölyämisen estämiseksi. Pohjat ovat laadukasta hiekka-sora sekoitusta.
Myös läheisin n. 1,5 kilometrin maastolenkki on valaistu hyvin (valot ovat päällä pimeisiin aikoihin 16.-22.00 välisenä aikana), joka mahdollistaa maastoilun myös pimeinä talvi-iltoina. Tallin maastot ovat hyvin monipuoliset ja turvalliset. Maastojen polut ovat leveitä, joka mahdollistaa myös kärryillä kulkemisen. Maastojen lähettyvillä ei kulje liikennettä. Noin kahden kilometrin päästä tallista, maastojen kautta pääsee hyvin käyttämään ravirataa, joka on kaikkien Wayan tallillaisten käytettävissä. Raviradan keskiosaan on sijoitettu tekolampi, jossa hevosten uittaminen on turvallista.
Tarhat, laitumet ja pihatto
Tallilla on tarhoja 30, kaikki ovat pinta-alaltaan 1000 neliömetriä (20 x 50 metriä). Tarhat on aidattu valkoisella rautaputkella, joka estää hevosten jalkoihin tulevat haavat ja nirhaumat (joita lankkuaidat usein aiheuttavat). Tarhojen aidat ovat korkeudeltaan n. 1,5 metriä. Tarhoissa on itsestään lämpenevät juoma-automaatit, jotka mahdollistavat hevosten juomisen myös talvisin. Tarhojen maapohja on paikoittain nurmea, hiekkaa ja mutaa. Tarhoissa on myös kasvillisuutta, jotka eivät ole hevosille vaaraksi.
Tallin laitumet sijaitsevat hieman kauempana tallialueesta, jonne pääsee maastojen kautta ratsastamalla kymmenessä minuutissa. Laitumia on kaksi, molemmat kooltaan noin hehtaarin. Laitumilta löytyy viisi katosta, juoma-automaatit katosten yhteydessä sekä yksi ruokinta piste. Laitumet on aidattu valkoisella lankkuaidalla, jonka oheessa kulkee myös sähkölanka. Aitojen korkeus on n. 1,8 metriä.
Pihatto sijaitsee tallin takana, ja se on rakennettu viidelle hevoselle. Pihatossa on katos, juoma-automaatti ja nurmi/hiekkapohja.
Hevosten ruokinta ja hoito
Tallin hevoset ja ponit ruokitaan kolmesti päivässä - aamulla, päivällä ja illalla. Ruoakseen hevoset saavat laadukasta ja hyvin pakattua säilöheinää, jotka ovat peräisin omilta pelloiltamme. Hevosille tarjotaan myös kauraa, kivennäisrehua, porkkanaa ja omenaa monipuolisuuden säilyttämiseksi. Jokaisella hevosella on persoonallinen ruokintaohjelma, jonka mukaisesti tilaamme hevosille erikoisrehut.
Tallin hevoset harjataan ja tarkastetaan kaksi kertaa päivässä huolellisesti. Jokaisella tallin hevosella on myös persoonallinen liikutusohjelma, jonka mukaisesti tallin hevoset liikutetaan 4-6 kertaa viikossa. Tallin hevosten yleinen vapaapäivä on sunnuntai.
Tallin hevoset tarhaavat yleisesti kello 9.00 - 20.00 välisenä aikana. Hevosille tarjoillaan tarhoihin aamu- ja päiväruoat. Osa hevosistamme liikutetaan tarhailun aikana päiväruokinnan jälkeen.
Tallin päiväjärjestys
Alla olevasta aikataulusta voit nähdä tallimme arkisen päiväjärjestyksen, joka ei koske kilpailu-, loma- ja pyhäpäiviä (pyhäpäivinä hevoset ruokitaan aikaisemmin). Toivomme, että yksityisasukkaatkin noudattaisivat tallin yhteistä päiväjärjestystä, tai ainakin pyrkisivät siihen. Tallin maneesi on käytettävissä 08.00 - 21.00 välisenä aikana, tästä poikkeuksena kilpailupäivät, jolloin maneesi on ainoastaan kilpailijoiden käytettävissä.
07.30 Tallin ovet avataan
08.00 Hevosten harjaus ja tarkistus
09.00 Hevoset viedään tarhaan syömään aamuheinät
12.00 Hevosille tarjoillaan päiväheinät
20.00 Hevoset haetaan sisälle, iltaruuat tarjoillaan
21.00 Talli ja maneesi suljetaan