kuollut syksynä 2009
suomenhevostamma, vaaleanpunarautias, 154cm syntynyt 14.08.2007, rekisterinumero VH-42401 etepainotteinen, koulutustaso Helppo B, 120cm maahantuoja Dence, Team Whine / nykyinen omistaja Kisshu, Katvusto |
YLA2 121p - kesäkuun 2008 YLA tilaisuudessa |
Ellu on luonteeltaan hieman omapäinen, mutta silti hyvin herkkä tamma. Hoitaessa ihan sellainen, miten ihminen haluaa sitä käsitellä. Ellu ei ole usean ihminen hevonen, vaan se tottuu vain muutaman ihmisen käsittelyyn. Yleensä luottavaisin mielin se on kuitenkin omistajansa kanssa. Ratsastaessa reipas ja hyvin koulutettu, ja on estepuolella niitä kovan tason suomenhevosia. Muiden hevosten seurassa viihtyy parhaiten yksikseen, eikä tule oikein toimeen muiden kanssa. Altistuu kuitenkin hyvin johtavalle tammalle. Mikäli laumassa on ruunia, niin Ellu on yleensä niiden kaveri. Kilpailuissa Ellulla saattaa ennen suoritusta olla jännitystä, mutta verryttelyn aikana nekin turhat paineet katoaa, ja Ellu keskittyy täysillä suoritukseensa.
Kuten jo aikaisemmin tuli mainittua, osaa Ellu olla hoitaessa todella vaikea, mutta mikäli ihminen käsittelee rauhallisesti Ellua, ja näyttää ettei pelkää Ellun luimistelua, niin silloin Ellu on myös kiltti. Ellu stressaa helposti siitä jos monet ihmiset hoitavat Ellua, siksi onkin parempi, että Ellua hoitaa vain omistajan lisäksi vain muutama ihminen, jotta Ellu pystyy luottamaan tiettyihin ihmisiin. Ellua voi pitää karsinassa irti, ja ovea hieman rakosellaan, sillä Ellu tykkää katsella tallin käytävälle hoitaessa. Mikäli ovi kuitenkin on kiinni, eikä Ellu voi roikottaa päätään karsinan oven raosta, niin se kannattaa sitoa kiinni, sillä Ellu alkaa herkästi pyöriä ja pahimmassa tapauksessa näyttää vähän takakavioitaan. Ellu ei oikein osaa nauttia harjauksesta, vaan on kokoajan erittäin varautunut. Mikäli joskus kuitenkin joku alkaa oikein hieromaan Ellua, jotta Ellun lihakset rentoutuu, niin silloin Ellun voi selvästi huomata nauttivan hoitotilanteesta. Satuloidessa ei ollenkaan tykkää siitä, että satulavyötä kiskotaan kireälle, joten kannattaa aluksi vain hieman kiristää ja vasta selästä sitten tiukalle. Suitsiessa ei suurempia ongelmia, mistä pitäisi erikeen mainita. Kengittäjälle voisi antaa aina pienen varoituksen sanan, sillä Ellu ei todellakaan ole mikään kengittäjän ystävä. Usein kengityksen ajaksi Ellu pitää rauhoittaa.
Selkään nousu kannattaa hoitaa aika äkkinäisesti ja mahdollisesti joltain korokkeelta, sillä Ellu yleensä yrittää potkia selkään nousevaa ratsastajaa. Ratsastaessa herkkä ja reipas tapaus, joka rakastaa hyppäämistä. Voisi sanoa, että Ella on ratsastaessa aivan eri hevonen kuin hoitaessa. Toimii melkein kaikentasoisilla ratsastajilla, mutta ei yleensä pidä ratsastajista, jotka paukuttavat vain pohkeilla kamalan kovaa kylkiin ja repivät ohjista. Esteillä unelma, ja toimii moitteettomasti. Välillä voi olla havaittavissa pientä kuumumista, mutta ei silti lähde käsistä. Vastaa hyvin pohjeapuihin ja säilyttää laukkansa aina esteiden välissä. Ei yleensä riko raville missään tilanteessa, vaan säätää laukan pituuden automaattisesti sopivaksi esteiden väliin. Yleensä Ellu on radalla rohkein mielin, mutta saattaa pelästyä jotain äkkinäistä liikettä jossain. Koulua Ellu taitaa vain Helpon B'n verran, eikä koulu ole oikein se Ellun laji. Ellu osaa kuitenkin kulkea ihan kehuttavassa muodossa, mutta sen eteen on oikeasti ratsastettava. Ellun mielestä on jotenkin tylsää kuitenkin vain tehdä jotain kiekuroita ja koukeroita kentällä, joten siksi ei aina jaksaisi keskittyä. Maastossa todella varmajalkainen, eikä yleensä liukastele missään tilanteissa. Maastoesteetkin sujuvat ongelmitta ja kenttäkisoissa Ellu on todella kiva. Saattaa kenttäkilpailujen maastoesteosuudella kuitenkin säikkyä jotain kuvaajaa, joka kykkii puskassa ottamassa kuvia, mutta Ellun huomio kannattaa siirtää vain ratsastettavaan rataan, niin yleensä siinäkin unohtuu kaikenlaiset kuvaajat ja muut pelonaiheet.
| i. Jääskammo evm sh, 164cm |
ii. Raikuva Tauko | iii. Ramonin Rommikola Paukku |
| iie. Ronjan Rinsessa | ||
| ie. Kultane Iina | iei. Ilmarisen Piiparinen | |
| iee. Harmonia | ||
| e. Viimakuuron Suvivirsi evm sh, 152cm |
ei. Aatturi | eii. Aaron Horhoilija |
| eie. Hologrammityttö | ||
| ee. Viimakuuron Laulutango | eei. Viimakuuron Erolupaus | |
| eee. Tuulian Tulppaani |
Jääskammo, on Ellun isä-ukko. Orihan on aivan upea ollut aikoinaan, mutta nyt se on yleisessä jalostuskäytössä ja viettää eläkevuosia aivan Itärajan tuntumassa. Ori oli jo nuoruudessaan vahva hevonen, se oli todella hyvä vaunujen edessä ja se oli rehti ratsu, eikä sentään aina ollut tekemässä temppuja. Kumminkin orin tarina alkoi siitä kun se myytiin kilpailukäyttöön upean kenttähaevossukunsa puolesta. Kammo oli kumminkin liian kova pala kenttäratsuksi omapäisen ajattelunsa takia, se alkoi kilpailemaan estekentillä ja hyvällä menestyksellähän se sitten onneksi sujuikin. Kammo joutui kumminkin 12-14 ikävuosien aikana vaihtamaan omistajaa usein koska orista tuli vaikea käsitellä, eikä kukaan ole tohtinut ruunata sitä. Kammolla onkin nyt ymmärtävä ja lempeäsydämminen omistaja, joka tietää miten hallita vaikeampiakin ääritapauksia.
Raikuva Tauko olikin aina kahdeksan vuotiaaksi asti ori, kunnes se ruunattiin. Kilpailukausi oli alkamassa kun ruunan upea hyppykyvykkyys löydettiin osuvan myös maastossakin toimivaksi. Tuumasta toimeen ja Tamista tuli kenttäratsu, ruunauksen jälkeen se alkoi menestymään jo orina kilpailemassa kouluratsastuksessakin, koska malttoi odottaa. Maastossa oli kumminkin vielä vähän hosumista viimeisiin kilpailukausiinkin asti. Tami elää vielä, se on Jääskammoa vain 6 vuotta vanhempi eikä orilla ole muita jälkeläisiä.
Ramonin Rommikola Paukku eli Pomo on tunnettu pitkälti kylläkin ravipainotteisesta menestyksestä, orin parhaat ajat syntyivät sen ollessa neljävuotias, siitä tuli todella hyvin menestynyt eikä sitä pidätellyt mikään kun se innostui. Lopulta ori alkoi kumminkin vanhempana ottamaan pitkiä laukkoja ja siitä yritettiin kouluttaa ratsun tapaista 13-vuotiaana. Orista ei kumminkaan siihen ollut ja se kantakirjattiin pian III-palkinnolle, kantakirjauksessa se oli menettänyt paljon lihaskuntoansa eikä sen kantakirjaus ollut enään niin helppoa. Orista tuli kumminkin pariksi vuodeksi hyvä jalostusori, kunnes se lopetettiin.
Ronjan Rinsessa on sukunsa helmi, se taitaa olla sukunsa ainoita tammavarsoja, sillä sukuun on syntynyt paljon orivarsoja jotka on ruunattu niiden tullessa työhevosiksi. Ronjasta ei kumminkaan koskaan tullut oikeaa työhevosta, ei ainakaan kovin kunnollista. Tammasta tuli kyllä jotain kärryjen eteen, nimittäin valjakkohevonen. Se pärjäsi hyvin kärryjen edessä, niinpä se myytiin kilpailukäyttöön tavoitteelliseen kotiin. Pian tamma sai parin ja sillä alettiin kilpailemaan parivaljakkoa, siitä tuli menestynyt ja helposti haluttu valjakkojalostukseen. Rinja sai paljon tammavarsoja ja myös muutaman orivarsan ennen kuin se nukkui pois.
Kultainen Iina, miten sen nyt sanoisi, estetamma vailla vertaa. Kerran on tammallakin parit koulukilpailut kilpailtu kenttäkisojen yhteydessä, mutta muuten tamma osasi eläytyä mukaan vain esteratsastukseen. Siitä tulikin nopeasti aluemestari aikoinansa ja se sai voitokkaana tammana myöhemmin paljon jälkeläisiä, joista Jääskammo on yksi hyvä esimerkki! Iina kumminkin lopetettiin jo 19 vuotiaana, koska tamman jalat olivat kärsineet hurjasta kulutuksesta.
Ilmarisen Piiparinen, Ilkka oli aina vähän ranttalimpi jätkä, se polveutui hienosta kenttäsuvusta, mutta se itse löysi lajin vaikeaksi. Se pelkäsi maastossa kaikkea mahdollista ja se oli helposti liian vaikea ratsastaa. Niinpä sillä alettiin kilpailemaan esteratsastusta. Orista tuli nopeasti kova estehevonen, joa hyppäsi 110cm, sille ei millään löytynyt uusia ratsastajia, koska se oli niin vahva edestä kun se halusi imeä esteille. Siinä tarvittiin järeämpää ratsastajaa, onneksi Ilkka sai pian päättäväisen miesratsastajan jonka kanssa se menestyi pitkälle, kunnes se lopetettiin kipuihin jotka aiheutuivat jalkarasituksiin.
Harmonia, Harmonia oli tosi upea tamma. Se asui samalla kotitallilla kuin Ilkka nuorena, joten se sai orilta varsan ollessaan 6-vuotias. Se muutti kantavana pois toiselle puolelle suomea. Harmonian osti normaali perhe, jolla oli halukas kisaaja. Kun tamman yllätysvarsa tuli ilmi, tamma oli 7 kuukaudella. He eivät voineet pitää varsaa, joten tamma myytiin pois kaikista oudoimpana syynä, että tamman varsa söisi liikaa rahaa kun pitäisi syöttää tammaa niin paljon. Lopulta Harmonia sai kivan kodin, mutta sillä ei koskaan varsinaisesti ratsastettu. Se opetettiin 9-vuotiaana ihmiseen selässä ja siitä tuli 16-vuotiaana hyvä terapiaratsu.
Viimakuuron Suvivirsi, Ellu on tullut niin mammaansa, tammasta on tullut huima hurjapää ja mahtava hyppääjä. Kyllä Suvi on antanut mukaan Ellulle hyvät geenit, Suvella ei nimittäin olekkaan tätä tammaa enempää jälkikasvua. No, Suvihan oli jo nuoresta pitäen tavallisen tuntiratsun oloinen. Se oli ratsastuskoululla ensimmäiset vuotensa ratsastusopin jälkeen, ei kumminkaan 6 vuotiaasta ratsusta paljon iloa ole, joten Suvi lähti Ruotsiin. Se oppikin matkalla kouluratsun alkeita, siitä tuli pehmeä ratsastaa ja se alkoi itse hakeutumaan heti perääantoon ratsastaessa. Mikään ei kumminkaan sytyttänyt Suvia niin kuin maastot. Se innostuu maastoratsastuksesta hyvinkin, se kilpaili kenttäkilpailuissa vähän, mutta se sai onneksi niin hartaan omistajan joka ei välittänyt kilpailemisesta, hän vain halusi Suvesta lopulta maastokaverin. Suven onnellinen elämä oli taattu, mutta sitten se oli myytävä kisakäyttöön nuorelle 15 vuotiaalle tytölle. Vuosien vierressä hevonen ja tyttö ovat kumpikin kasvaneet ja he saavuttivat paljon kaikkea merkittävää mitä ensimmäisen hevosen kanssa pitääkin.
Aatturi, no, eipä se Suvin suku niin hurmaava ole. Atte on vähän normaalia jäärempi ja känkkärämpämpi synkkämielinen ori. Siitä ei saanut ratsua tekemälläkään, sillä oli voimaa enemmän kuin valjakkohevonenkaan tarvitsisi. Attea ei kumminkaan ruunattu, se sai vaihtoehtoisen homman, orin hurjat voimat kuluivat pian työhevosen tukkihommissa, mitä se sai tehdä talvisin. Kesällä ori olikin sitten laitumella, lopulta Aten suku sai ihastutettua muutaman tamman omistajan ja sai Attekin kolme jälkeläistä lopulta ennen kuin se joutui eläkkeelle.
Aaron Horhoilija oli yllätysvarsa, sen isää ei tiedetä, mutta sen emä oli kaunis kimo tamma. Homosta tuli pian hyvä kouluratsu, se sai lempinimensä lajivalinnan ja ulkonäkönsä puolesta. Se oli todella miehinen ori, mutta omistajasta se olisi enemmänkin hieno kenttähevonen kuin hento kouluratsu. Kun Homo alkoi kilpailemaan 7-vuotiaana kilpailuissa, se menestyi. Orista haluttiin jo varsoja. Se oli todella rauhaton, niinpä siitä ei saanut astutuksia helposti ja orin käsittely oli alkanut vaikeentumaan. Siispä se ruunattiin 8-vuotiaana, se rauhottui, mutta käytöstapa koulutukseen se joutui kaikesta huolimatta. Homo sai viettää monta voitokasta kilpavuotta kouluratsuna, kunnes sillä kierrettiin matsareita ja näyttelyitä sen ollessa 16-vuotias.
Hologrammityttö eli Gaby on aina ollut todella outo tamma. Se on ollut vähän orimainen, se on todella päättäväien eikä taivu jos se jotain tahtoo. Sen katse on pistävä ja tulinen, siitä tuli hieno kenttähevonen jo nuoressa iässä. Kun tamma täytti 7-vuotta sillä alettiin kilpailemaan pitkän matkan kenttäluokkia. Gaby menestyi upeasti, se veti vertoja puoliverisille ja se meni kuin tanssahdellen kouluosuudet ja esteosuuksilla se osasi pysyä tasapainossa jokaisessa kurvissa kun aika ratkaisisi. Tamman onni kuitenkin päättyi, sen omistama ihminen kohteli tammaa kaltoin eikä Gaby enään luottanut ihmisiin, lopulta Gaby lopetettiin huonokuntoisena hevosena, jonka silmien tulinen katse oli hiipunut jo vuosia sitten pois sen silmistä.
Viimakuuron Laulutango, olikin sitten niin upea tamma. Hän oli kyllä tavallinen yksityinen hevonen ratsastuskoulussa, joka kävi ratsastustunneilla. Tamman omistaja kumminkin kilpaili aina Kuikalla mahdollisissa kilpailuissa omalla tallilla ja muilla lähistöllä sijainneilla naapuritalleilla. Kuikka ei kerännyt mainetta, mutta se sai symppiksen olettamuksen jokaisesta kilpailusta ja sen todella kelpo käyttäytyminen sai sen etenemään 13 vuotiaana terapiaratsuksi.
Viimakuuron Erolupaus oli Erkki, totisesti vähän pöljä ja tyhmä hevonen. Se pelkäsi lintuja, koiria ja valkoisia aitoja. Hevosella saattoi ratsastaa vain maastossa tai maneesissa. Siitä ei koskaan tullut mitään, se oli ratsastuskoulun hevonen joka kiersi samaa uraa kaksi tuntia päivässä kolmena päivänä viikossa. Erkki hyppäsi hyvin, mutta ratsastuskoulun tupakkaa polttava opettaja ei koskaan nähnyt hevosessa mitään ja se eli 17-vuotiaaksi ratsastuskoulussa kunnes se lopetettiin ja siihen leimattiin "huonokuntoisen hevosen" -leima.
Tuulian Tulppaani on Kapriellan suvun ainoihin menestyjiin kuuluva. Tamma palkittiin yhdeksänvuotiaana I-kantakirjapalkinnolle, sen jälkeen tammalla alettiin vain kansallisten kilpailuiden kilpailemiseen, tammalla kilpailtiin kaikkea mahdollista. Kouluratsastusta, esteitä, kenttää ja valjakkoajoa. Kukaan ei tiennyt mistä tamma tuli, se oli siro kuin mikä ja todella upea liikkeinen. Kaikki uskoivat sen olevan satuhevonen joka oli puettu suomenhevoseksi. Oikeasti tamma oli 3-5 vuotiaaksi ravuri ja sen vanhemmat olivat pikkuraviradan menestyjäpariskunta joka oli saanut jo neljä varsaa ennen Tulppaania.
sh-o. Kossukolli KAT (i. Paniikkinappula)
Kossukolli oli sitten toinen varsa, tällä herralla on kohtalaisen mukava luonne ja se on päässyt jo ruusukkeiden ja voiton tunteen makuun kun alkusyksystä orilla on jo 19 ERJ sijoitusta.
sh-t. Helmiina KAT (i. Klen Nörpertti)
Kapriellan ensimmäinen tammavarsa on vielä kasvamassa, mutta hyvän suvun perusteella siitä on tulossa loistava este- ja/tai kenttähevonen. Toivomme tästä varsasta paljon
til-t. 616 Gabrielle KAT (i. Frostbite 616)
Bre on Kapriellan puoliverisen ja suomenhevosen risteytysvarsa, joka on kyllä suloisempi kuin uskoisikaan. Tamma on aloittanut menestyksen KRJ ja ERJ sijoitusten kautta, toivottavasti tästä erikoisesta yhdistelmästä tulee vielä maineikas.
sh-o. Hurmuri KAT (i. Klen Nörpertti)
Vielä kasvava Hurmuri on saanut loistavan alun, sillä orin veikeä luonne on erittäin tasainen oikeastaan. Ratsailta reipas ja rehti, mtuta silti vaativa ori on kilpakentille luotu.
sh-t. Lasikriisi KAT (i. Lakean Roope Aadolf)
Upeasta isästä syntynyt toinen kolmas tammavarsa jäi Katvustoon, mutta sittemmin se myytiinkin Jaynessille paremman tulevaisuuden toivossa.
sh-o. Isokiho KAT (i. Paniikkinappula)
Isokiho on nimensä mukaan toivottavasti Kiho kun se pääsee kilparadoille, onneksi koti on lupaava ja omistaja tuttu niin tietää ainakin, että ori selviää elossa bittivuotensa eikä katoa olemattomiin.
sh-o. Waldemar KAT (i. Hovi-Niko)
Vallu on saanut kivan kodin, uusi omistaja on aloittanut orin kanssa täysin purjein ja aloittanut lupaavasti päiväkirjaa pitäen. Toivottavasti Vallun kilpailu-ura voisi alkaa samaan tahtiin tai ainain sukunsa puolesta jalostuskäyttöön sopiva ori.
|
27.03.2008 // ERJ kutsu // 70cm -> 3/36 30.03.2008 // ERJ kutsu // 60cm -> 5/40 31.03.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 7/30 31.03.2008 // ERJ kutsu // 60-70cm -> 6/40 01.04.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 3/30 01.04.2008 // ERJ kutsu // 90cm -> 3/40 07.04.2008 // ERJ kutsu // 90cm -> 4/24 14.04.2008 // ERJ kutsu // 80cm -> 3/21 16.04.2008 // ERJ kutsu // 90cm -> 4/29 16.04.2008 // ERJ kutsu // 90cm -> 2/29 16.04.2008 // ERJ kutsu // 80cm -> 3/23 17.04.2008 // ERJ kutsu // 80cm -> 4/17 17.04.2008 // ERJ kutsu // 90cm -> 2/100 18.04.2008 // ERJ kutsu // 70cm -> 3/46 18.04.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 1/47 18.04.2008 // ERJ kutsu // 70cm -> 5/46 18.04.2008 // ERJ kutsu // 70cm -> 6/46 18.04.2008 // ERJ kutsu // 70cm -> 1/30 28.04.2008 // ERJ kutsu // 60cm -> 3/45 28.04.2008 // ERJ kutsu // 80cm -> 3/44 30.04.2008 // ERJ kutsu // 120cm -> 4/29 12.05.2008 // ERJ kutsu // 120cm -> 1/15 12.05.2008 // ERJ kutsu // 120cm -> 1/15 12.05.2008 // ERJ kutsu // 120cm -> 1/15 16.05.2008 // ERJ kutsu // 70cm -> 1/40 17.05.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 1/30 03.06.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 2/37 03.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 4/45 03.06.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 5/37 03.06.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 2/37 10.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 2/27 10.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 2/27 10.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 3/27 14.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 1/26 14.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 5/26 14.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 1/26 14.06.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 1/16 26.07.2008 // ERJ kutsu // 80-90cm -> 5/100 26.07.2008 // ERJ kutsu // 80-90cm -> 8/100 30.07.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 4/83 10.08.2008 // ERJ kutsu // 60cm > 6/40 07.09.2008 // ERJ kutsu // 80cm > 5/45 25.08.2008 // ERJ kutsu // 80cm > 5/31 25.08.2008 // ERJ kutsu // 100cm > 2/23 28.08.2008 // ERJ kutsu // 110-120cm > 1/15 20.09.2008 // ERJ kutsu // 70-80cm > 3/17 23.09.2008 // ERJ kutsu // 120cm > 3/36 25.09.2008 // ERJ kutsu // 110cm > 5/40 24.09.2008 // ERJ kutsu // 110cm > 2/40 |
25.03.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 1/9 31.03.2008 // KERJ kutsu //CCI/CIC I -> 1/40 24.04.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 1/55 25.04.2008 // KERJ kutsu // helppoluokka -> 2/36 29.04.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 3/36 30.04.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 3/36 10.06.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 4/20 18.06.2008 // KERJ kutsu // Tutustumisluokka -> 5/28 22.06.2008 // KERJ kutsu // helppoluokka -> 3/41 02.08.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC III -> 2/19 07.08.2008 // KERJ kutsu // harrasteluokka -> 1/15 08.08.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC II > 1/28 18.08.2008 // KERJ kutsu // helppo > 5/25 09.10.2008 // KERJ kutsu // aloittelija > 4/26
23.09.2008 // MEJ kutsu // 70cm > 4/22 |
Olin juuri harjailemassa Ellua kun Kisshu pistäytyi paikalle. "Mitäs olet suunnitellut täksi päiväksi?", tallin kaikkivaltijatar kysyi. "En kummempia, leppoisia käyntimaasto vain", vastasin takaisin. "Selvä, hyvä että osaat rennomminkin", Kisshu hymyili minulle. Jatkoin Ellun huoltamista, kun Kisshu oli häipynyt puuhiinsa. Puhdistin vielä kaviot nopeasti ja tarkistin, että ovathan jalat kunnossa. Vein tamman harjat takaisin oikealle paikalleen ja rupesin väkertämään suitsien kanssa. Onneksi Ellulla oli hyvä päivä, joten sain suitset helposti päähän. Laitoin vielä suojat jalkaan ja talutin tamman ulos.
Sain hetken kivuta tamman selkään, mutta keksin kivuta kentän aidalta selkään. Maiskautin tammalle ja annoin kevyesti pohkeita. Suuntasimme kulkumme maastoon, Ellu katseli innossaan ympäristöään. Ilma oli raikas syysilma, joten käveleskelimme kaikessa rauhassa muutaman tunnin maastossa, ennen kuin palasimme takaisin tallille.
Tallilla hoitelin Ellun. Harjailin tamman vielä kertaalleen ja venytin sen jalat kunnolla. Selvitin myös harjan ja hännän. Takkuja oli suhteellisen paljon, joten selvitysainetta kului, ainakin hännän kanssa. Lyhensin myös häntää sillä se oli alkanut kasvamaan uhkaavasti liian pitkäksi. Siistin myös vuohiskarvat. Leikkasin myös muutamat liian pitkäksi kasvaneet turpakarvat. Huomenna olisi koe, joten hyvästelin Ellun ja kipaisin skootterilleni.
25.09.2008 / heviherne. (uusi hoitaja)
Aamulla lähtiessäni kotona mahassani myllersi oudosti, se ei ollut pelkoa pikemminkin jännityksen ja pelon välistä myllersystä. Olin löytänyt itselleni pitkän etsinnän jälkee hoitohevosen. Hiippailin ala kertaan ja nappasin eväät, jotka olin edellisenä iltana tehnyt ja laitoin ne laukkuuni. Otin takkini naulakosta ja menin skootterini luo. Starttasin ja lähdin huristelemaan.
Ilma oli kaunis, mukavan raikas syysaamu oli pelastus, sillä edellisenä päivänä oli satanut. Ajelin tallin pihaan ja sammutin skootterini. Kävelin talliin ja heitin reppuni hoitajienhuoneeseen ja menin tutustumaan talleihin ja pihapiiriin muutenkin.
Vilkaisin nopeasti puhelimen kelloa, se näytti vasta 08.13, joten tutustuin rauhassa tallin pihapiiriin. Hiippailin takaisin tammatalliin, tällä välin Kisshu oli ilmaantunut sinne ja kyselin, että onko vielä Kapriellan karsina siivoamatta, olihan se joten tartuin talikkoon ja kottareihin. Menin Ellun karsinalle ja alotin siivoamisen. Otin ensin näkyvät liat pois ja sitten käänsin karsinan kokonaan. Tartuin kottareihin ja kävin kippaamassa liat lantalaan, hain myös lisää purua. Levitin purut tasaisesti Ellun karsinaan ja vein siivousvälineet pois. Katsoin kelloa, se näytti vasta puolta kymmentä. Tarhoille ja etsiskelin tarhan, jossa Ellu oli. Kaivoin taskustani porkkanan ja houkuttelin tammaa luokseni. Hevonen otti muutaman askeleen minua kohti, mutta oli hiukan varauksellinen. Ellu nappasi porkkanan ja meni hiukan kauemmaksi. Palasin takaisin hoitajien tiloihin ja lueskelin hetken kirjaa.
Tassuttelin takaisin Ellun tarhalle ja otin neidin kiinni. Taluttelin tammaa hetken pihalla ja kävimme syömässä niitä ainoita vihreitä ruohon tynkiä joita oli jäljellä. Talutin Ellun karsinaansa ja lähdin etsimään hoidokkini harjoja. Jonkin ajan kuluttua löysin harjat, ja palasin takaisin karsinalle. Etsin harjakorista pölärin ja avasin karsinan oven. Menin Ellun luokse, annoin tamman hetken nuuhkia minua, ja pian tamma keskittyisin heinänkorsien etsitään. Jos vain jotain olisi jäänyt karsinaan. Hetken kuluttua neitonen alkoi katselemaan karsinan ovesta tallin käytävälle. Harjailin Ellun pölärillä läpi, ja sen jälkeen nappasin kaviokoukun. Puhdistin kaviot huolellisesti ja varmistin vielä ettei kengän alle olisi mennyt mitään pikkukiviä tai muuta. Laitoin kavio koukun takaisin harjakoriin ja tarkisti, etteivät Ellun jalat olleet turvonneet tai muutenkaan vaurioituneet. Hain tamman varusteet ja menin takaisin karsinalle. Laitoin ensimmäisenä suojat jalkoihin ja sitten aloin väkertämään suitsien kanssa. Ellu onneksi otti kuolaimet kiltisti, joten ei ollut suurempia ongelmia. Nostin satulan selkään ja kiinnitin satulavyön. En laittanut sitä liian kireälle, kiristäisin vyön vasta maneesissa. Kävin nopeasti vaihtamassa ratsastussaappaat jalkaan, nappasin raipan ja kypärän mukaan. Ellu oli onneksi odottanut kiltisti, joten kiinnitin kypärän remmin ja lähdin taluttamaan tammaa maneesiin.
Maneesissa kiristin satulavyötä jonkin verran. Taluttelin Ellua jonkin, ja sitten kiristin satulavyötä uudestaan. Talutin tamman korokkeelle ja kipusin nopeasti selkään. Tarkistin vielä satulavyön, se oli onneksi sopivalla joten sitä ei enää tarvinnut kiristää. Säätelin jalustinhihnat sopiviksi ja kehotin Ellun liikeelle. Kävelimme jonkin aikaa, jonka jälkeen otin ohjat käteeni. Ellun ravi oli reipasta, joten sain tehdä aikalailla puolipidätteitä. Tein myös muutamia voltteja ja suunnanvaihdoksia. Odotin että tamma oli kunnolla kontrollissa kunnes nostin laukan. Tein tässäkin askellajissa muutamia voltteja, ympyröitä ja suunnanvaihdoksia.
Hidastin käytiin ja huikkasin juuri maneesissa vierailevalle tallitytölle, että voisiko tämä pitää Ellua sen aikaa kun rakentaisin muutaman esteen. Laitoin linjan, jossa oli kolme estettä yksi 17 metrin väli, ja jumppa. Pystytin vielä yhden okserin lyhyelle sivulle. Nostin laitoin jumpan ensimmäiseksi esteeksi ristikon, toinen este oli 60cm ja viimeinen este myös 60cm. Okserin laitoin 70cm. Kiitin tallityttöä avusta ja nousin takaisin Ellun selkään. Ravailin vielä vähän aikaa, minkä jälkeen lähestyin jumpan ensimmäistä estettä ravissa. Pidin ravin rauhallisena. Ellu hyppäsin linjan rauhallisesti. Tulimme uudestaan, tällä kertaa ei sujunut yhtä hyvin, sillä Ellu meinasi hiukan lähteä käsistä. Tulin vielä kerran uudestaan kunnes olin tyytyväinen. Nostin kaikkia muita esteitä paitsi ristikkoa ja okseria. Tulin linjan uudelleen tällä kertaa laukassa. Pientä kuumumista oli havaittavissa, mutta muuten Ellu hyppäsi hyvin ja mielellään. Tosin itse jäin viimeisellä esteellä hiukan jälkeen, mutta muuten. Jätin linjan tulemisen sikseen ja tulin vielä okseria muutaman kerran. Ensin 70cm kokoisena. Ellu meni hyvin joten nostin esteen kasikymppiin. Lähestyin estettä hyvä tahtisessa laukassa. Ellu oli innossaan, joten sain tehdä muutamia puolipidätteitä ennen estettä. Annoin tamman itse katsoa paikan, osaksi pidätteitteni takia tulimme hiukan liian lähelle estettä. Ellu ajatteli ettei pelasta minua, joten tökkäsi. En kuitenkaan tipahtanu, vaikka tasapainoni meinasi pettää. Tulimme uudestaan, tällä kertaa annoin Ellun mennä sitä tahtia mitä tahtoi. Ellu tuli hyvään paikkaan ja pääsimme yli puhtaasti. En tahtonut rasittaa tammaa enempää joten hidastin raviin. Ravailin jonkun aikaa kevytravia ja hidastin käyntiin. Annoin tamman kävellä kunnolla ja tulin alas selästä. Nostin jalustinhihnat ja löysäsin satulavyön.
Talutin tamman talliin. Riisuin varusteet ja kävin viemässä ne paikalleen. Menin takaisin Ellun luokse. Laitoin neidille riimun päähän ja nappasin narun. Talutin tamman pesupaikalle, jossa huuhtelin hikiset kohdat hyvin ja kylmäsin jalat. Vedin hikiviilalla enimmät vedet pois ja hain kevyen loimen tammalle. Loimitin Ellun ja vein sen takaisin karsinaansa. Tarkistin vielä ettei jalkoihin ollut käynyt mikään ja muutenkin tarkistin, että kaikki oli kunnossa. Menin varustehuoneeseen. Otin eteeni Ellun satulan ja etsin satulasaippuan. Puhdistin Ellun satulan huolella. Laitoin vielä muutamiin kohtiin valjasrasvaa. Otin vuorostaan suitset ja puhdistin nekin. Laitoin suitset takaisin oikealle paikalleen. Menin vielä käymään Ellun luona ja annoin sille porkkanan. Ellu nappasi sen nopeasti, ja keskittyi taas heinien etsintään. Katsoin kelloa nopeasti. Se näytti vasta vähän yli 12, mutta lähdin silti kotiin. Tulisin taas pian hoitelemaan Ellua.
02.07.2008 - Kisshu
Kengittäjä kengitti lopulta Kapriellan lisäksi muitakin hevosia. Kapriellan kenkä oli entistä ehompi ja minun oli kokeiltava sitä heti irtojuoksuttamalla Kapriellaa maneesissa. Kun olin irtojuoksuttanut sitä Menman kanssa pyydystin tammat kauraämpärillä ja vein neitoset takaisin kesälaitumelleen.
01.07.2008 - Kisshu
Jäänyt kirjoittaminen vähän vähemmälle. Tänään Kapriellan kanssa koitetaan maastoesteitä, se on vähän piristynyt joten ajattelin kokeilla taas miten homma sujuu. Laukassa ja ravissa tamma oli pirteä, joten aloitin hyppäämisen. Kapriella kompuroi esteelle ja hyppäsi aika pahasti. Selässä ei ollut järjin mukavaa, tuskin Kapillakaan oli. Koitin ohjata vähän selvemmin ja enemmän tasaisella maastolla Kapriellaa esteille. Hyppääminen alkoi sujua. Kuuma kesäaurinko paistoi suoraan niskaan. Koitimme vesiestettä kahdesti, aluksi hyppäsimme vain ensimmäisen esteen, mutta sitten otimme mukaan myös viimeisimmänkin esteen jolle Kapriella imi. Se innostui vedestä ja sen silmissä oli taas eloa kun hoidin Kapriellaa pois tallissa. Huonoksi puoleksi huomasin, että tammalta oli lähtenyt toinen etujalan kenkä pois maastossa. Siispä soitin kengittäjälle ja ilmoitin että raahaa itsensä tallille huomenna kengittämään tammamme.
23.06.2008 - Kisshu
Vähän jotain uutta kuvioihin, päätin lähteä Kapriellan kanssa vähän maastoilemaan, kun tamma ei ole kantavana. Sillä on ollut uskomatonta ruuhkaa ja se taitaakin saada kesän aikoihin yhteensä kuusi varsaa. Kapriella oli jotenkin kankea suusta, se ei ollut kovin innokkaalla päällä tekemässä hommia tänään. Yritin vähän saada tammaa piristymään, otimme laukkaa maastossa ja sain tammaan vähän enemmän eloa. Ajattelin että voisi varmaan koittaa vähän hyppäämistä, mutta sitä sitten toisella kerralla. Toivottavasti tamman yleispiristys kohoaa koska tällä hetkellä se on niin tyhjän oloinen.
03.06.2008 - Kisshu
Ellu alkaa jo selvästi edistymään kouluratsastuksessa, toivottavasti se ei unohda kaikkea kun se on kesälaitumella melkein koko heinäkuunkin ja käy välillä kilpailuissakin.
03.05.2008 - Kisshu
Ellun kanssa on vähän tänään treenattu vaihteeksi kouluratsastusta. Etuosakäännöksessä tulee kovin tarkasti pidättää ja hellittää, sekä muistaa pohkeet hyvin lähellä, muutenalkoi heti homma huveta. Väistöt sujuivat kutakuinkin hyvin käynnissä, ravissa ei enään onnistunut. Meni nihkeästi, mutta kumminkin yrittäen parhaansa miellyttää minua koko treenin ajan.
15.03.2008 - Kisshu VRL-2283
Ellun tulo Katvustoon oli odotettua rauhallisempi, eikä jännitys kiristänyt ilmaa. Tamma hörisi lämpimästi, kun talutin sen ulos. Se katsoi minua anovasti ja nuuski kättä tarkasti kun ojensin sen Ellulle. Ellun tuleva tarhakaveri oli juuri tulossa hoitajansa kanssa tarhasta, joten annoimme neitien vähän nuuskaista toisiansa. Ellu pärski Kadin naamalle ja tamma näytti hapanta naamaa. Talutin Ellun Kadin perässä talliin ja pistin Ellun väliaikaisesti varsomakarsinaan, mikä oli iso ja putsattu ennen neitosen tuloa. Sitten vielä paiskattiin Dencen kanssa kättä ja puhuttiin mukavia ;>
|
Varustekaappi Yleissatula Englantilaissuitset 2 satulahuopaa & 1 valk. neliöhuopa Harjapakki Toppaloimi, Viltti, Sadeloimi Riimu, 2 riimunnarua
Muita erikoisohjeita |
Treenisuunnitelma MA: kouluratsastusta TI: esteratsastusta maastossa/kentällä KE: puomiharjoituksia TO: vapaapäivä PE: maastolenkki tai juoksutusta LA: maastolenkki tai maastoesteitä SU: kouluratsastusta
Ruokinta |