PerustiedotKoistilan Ludvig, tuttujen kesken Villesuomenpienhevosori, vaaleanrautias, 147cm syntynyt 05.02.2008 Villeä ei ole vielä rekisteröity yleispainotteinen, koulutustasoltaan Helppo A, 110cm kasvattanut Vibaja, Koistila / nykyinen omistaja Kisshu, Katvusto
Tavoite: |
Ikääntyminenkuollut syksynä 2009 |
Luonteen on kirjoittanut anspe
Yleisesti ottaen Ville on todella mukavan tuntuinen oripoika, jopa ruunamainen. Se ei juurikaan kukkoile toisille hevosille tai ihmisille, vaan kunnioittaa niitä. Ville on oikein taitava ja hieno ori, mutta siitäkin löytyy se hyökkäävämpi puoli jos lähellä on kiimassa olevia tammoja. Silloin Ville uhittelee toisille hevosille. Tarhassa tai laitumella Ville viettää aikansa pääasiassa laiduntaen ja leväten. Välillä se tietenkin ottaa laukkaspurtteja tai ravailee ympäriinsä heitellen päätään. Mikäli joku tulee katsomaan sitä tarhan tai laitumen laidalle, herra tulee tervehtimään höristen ja korvat hörössä. Se on todella ihmisystävällinen ja mukava oripoika. Kaikkien se ei kuitenkaan anna koskea, mutta vieraita ihmisiä ori haistelee kyllä mielellään.
Vaikka Ville vaikuttaakin hyvin leppoisalta ja mukavalta kaverilta, se on hoidettaessa hieman nihkeä ihmistä kohtaan. Herra heittelee päätään ja liikkuu rauhattomasti karsinassa tai puomilla ollessaan kun sitä lähestytään harjan kanssa. Villen mielestä hän kun on niin hieno, ettei häneen ole kaikilla oikeutta koskea. Herra ei kuitenkaan uhkaile ihmistä, mutta turhautuessaan alkaa kuopia maata tai lattiaa. Silloin oria on ehdottomasti kiellettävä ja jos sanat eivät tehoa, voi sitä läimäyttää ryntäillekin. Tällöin ori osoittaa mieltään päätään heittämällä, mutta rauhoittuu sitten taas ainakin hetkeksi. Ville antaa kylläkin harjata aika hyvin joka puolelta. Kun ihminen on osoittanut, että nyt harjataan, halusit tai et, ori on yleensä suhteellisen rauhallisesti ja antaakin harjata joka puolelta. Ville saattaa nostaa takajalkaansa kun sitä harjataan mahasta, mutta koskaan se ei potkaise edes ilmaa. Hoitotoimenpiteet tehdään mielellään mahdollisimman rivakasti, mutta huolellisesti, sillä tylsistyneenä ja hermostuneena seisoskeluun Ville kuopii, liikkuu edestakaisin ja heittelee päätään. Jalat eivät aina nouse kovin hyvin kavioiden puhdistamista varten. Ne pitää todellakin itse nostaa. Hoitotoimenpiteistä mukavin on Villen mielestä peseminen. Mikäli ori pestään niin, että otetaan ämpäriin vettä, on pidettävä huoli, ettei se pääse kippaamaan ämpäriä ja astumaan sen päälle tai juomaan pesuvettä.
Ville on ratsastettaessa todella hieno näky. Varsinkin käynti ja ravi ovat upeita, laukan kanssa herralla on vielä hakemista. Ravi on pitkää ja ilmavaa, ja ori käyttää hienosti takaosaansakin. Ville on herkkä avuille - käynnissä ja ravissa lähinnä. Laukassa herra saattaa lähteä hieman haahuilemaan: se ei oikein osaa mennä pyöreänä laukassa ja nostaa herkästi väärän laukan. Ville myös kiemurtelee laukassa eikä oikein tahdo pysyä käsissä. Ratsastajan tulee olla todella päättäväinen ja rauhallinen ja ratsastaa paljon kaarevia uria Villen kanssa, jotta ori oppii rentoutumaan ja rauhoittumaan laukassakin. Sillä on hienot edellytykset mennä laukassakin koottuna ja upeasti - niin kuin se menee jo käynnissä ja ravissakin. Kouluratsastus on ehdottomasti Villen bravuuri. Se hakeutuu kuolaimelle hyvin ja vastaa herkästi apuihin. Ratsastajan tulee kuitenkin muistaa, että Villeä ei missään tapauksessa saa potkia tai tökkiä kantapäillä ja että suusta ei saa nykiä. Nykiminen aiheuttaa pään heittelyä ja kiemurtelua, vaikka ori olisikin muuten hyvin kuulolla. Varsinkin pohkeenväistö ravissa onnistuu Villeltä todella upeasti kenen tahansa kanssa! Esteillä Villellä on yleensä turhan paljon vauhtia. Se ei oikein ehdi keskittymään ja saattaa laukata esteestä ohitse. Sen hyppytyyli on vielä hiomista vailla. Ville hyppää yleensä liioitellun korkealta, sillä se vihaa sitä kun jalat osuvat puomeihin. Mikäli näin käy, herra pukittelee (järkyttävää, miten joku kehtaa koskea häneen!?). Maastoillessa Ville on todella kiva kaveri. Se pysyy rauhallisena, eikä loiki yllättäen sinne sun tänne. Sen kanssa on todella mukava kiipeillä mäkiä tai ravailla rauhallisesti hiekkateillä. Kotiin se kyllä lähtee sitten mielellään. Vauhti tuntuu vain kiihtyvän loppumatkasta!
| i. Nokikolari 69 | ii. VIR MVA Ch AK Kadoksissa KTK-III, KRJ IV |
iii. CP Suklaapoika |
| iie. Liquidin Pieni Tähti | ||
| ie. Aakuun Ruhtinatar | iei. Kirveltäjän Karkoitus | |
| iee. Taikakuun Kinuskikarkki | ||
| e. T.A. Varpunen | ei. Viimeinen Tinasotilas KTK-III, KRJ III, SLA-II |
eii. Hämypuron Tuulipoika KRJ III |
| eie. Troijan Kyynelpisara KRJ II, ERJ III | ||
| ee. Troijan Virvaleikki KRJ III |
eei. Viljamäen Rieti | |
| eee. LNA Aamuinen |
Ori on saatavilla jalostukseen, jos olet kiinnostunut, voi ori astua tammasi. Kunhan se on menestynyt samoissa lajeissa kuin meidänkin hevonen, eikä omista samoja sukulaisia tai kasaa jälkeläisiä. Lähemmin tietoa saat ottamalla yhtyttä omistajaan, Kisshuun (VIRTUAALI_KATRI @ POISTA.LUUKKU.COM)
|
13.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 9/82 14.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 8/71 14.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 8/83 14.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 7/83 16.06.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B > 1/35 16.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 4/28 16.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 3/28 17.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 5/36 21.06.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 6/40 21.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 1/65 10.07.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 5/30 10.07.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 2/58 10.07.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 2/30 24.07.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 3/40 24.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 7/91 24.06.2008 // KRJ kutsu // Vaativa A -> 5/72 27.07.2008 // KRJ kutsu // Vaativa A -> 4/50 28.07.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 5/83 28.07.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 4/84 06.08.2008 // KRJ kutsu // He A > 2/22 06.08.2008 // KRJ kutsu // He A > 3/22 06.08.2008 // KRJ kutsu // Va B > 2/17 15.08.2008 // KRJ kutsu // Va B > 3/37 15.08.2008 // KRJ kutsu // Va A > 5/29 21.08.2008 // KRJ kutsu // Va A > 1/21 21.08.2008 // KRJ kutsu // Va A > 2/21 01.09.2008 // KRJ kutsu // Va B > 2/34 01.09.2008 // KRJ kutsu // He B > 5/43 22.09.2008 // KRJ kutsu // Va A > 2/33 15.10.2008 // KRJ kutsu // Va A > 3/18 |
29.06.2008 // NJ kutsu // sph orit -> 5/9, KUMA, JS
18.07.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC III -> 1/32
26.07.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 6/100
21.07.2008 // VVJ kutsu // vaikea yhdistetty -> 2/20 |
Tallissa harjasin Villeä. Se ravisteli nahkaansa ja viskoi päätään ärsyyntyneenä ja yritti lähteä harjan alta, mutta rauhoittui kun huomasi etten välittänyt. Kun ori oli harjattu, lähdin satulahuoneeseen ja sainkin pummittua Villelle sopivat kapsonit lainaan. Tarkastin ettei kentällä ollut ketään ja hain uudet juoksutuspiiskan ja -liinan ja talutin Villen ulos.
Ville katseli kummissaan ympärilleen kentällä, mutta muisti nopeasti kuinka liinassa liikutaan ja ravasi narun päähän. Annoin sen aluksi ravata rauhassa ympärilläni. Pysäytin välillä ja pyysin toiseen suuntaan. Kun Ville sai juosta rauhassa rentona, naru pysyi löysällä, mutta kun pyysin siltä reippaampaa ravia, se alkoi nojata liinaan ärsyttävästi. Kun pyysin siltä oikein reipasta ravia, jouduin vähän väliä nykäisemään narusta jotta ori ei painaisi siihen niin paljoa. Vaihdoin suuntaa ja siihen suuntaan reipasta ravia. Jälleen Ville nojasi naruun. Meni jonkin aikaa, ennen kuin sain sen lopettamaan sen edes pahimmalta osin. Ville reagoi ihanan herkästi ilman sanoja ja käytin tilaisuuden hyväkseni harjoitellen sitä miten käsien aennot vaikuttivat sen liikkeeseen. Pyysin laukkaa ja kumma kyllä, nyt Ville ei edes yrittänyt nojata liinaan, vaikka tämä on yleensä se, milloin hevonen enemmän pyrkii suurentamaan rinkiä ja nojaa naruun. Vielä laukkaa toiseen suuntaan ja sitten päästin Villen irti. Huitaisin sen narulla kauemmas uralle. Sitten kokeilin näitä käsi- ja kehomerkkejä. Aluksi Ville keskittyi ihan muuhun, kentän vierestä meni pari hemaisevaa tammaa ja ne oli tietenkin kauniimpia entä minä... Ajoin orin pois aidan vierestä ja pidin sille palopuheen, että vaikka mie en ole mikään siloposki enkä hoikka tai mitään, mutta silti voisi niinkun jotain kunnioitusta osoittaa muakin kohtaan kun sen tuon ulos liikkumaan jne. Ville vilkaisi mua ottatukkansa alta ja pärskähti... Jes, oppi meni perille! Tai ei sittenkään, se vaan vilkuili niitä tammoja mun selän taakse. Heilautin narulla orin liikkeelle ja aloitin harjoituksen. Hah, sai poika juosta kun kerran kehtasi väittää etten ole yhtä sievä kun ne tammukat! Ville kuunteli hyvin kun neidot hävisivät talliin ja sain sen pysähtymään, vaihtamaan suuntaa ja askellajia ilman ääntä. Lopuksi pyysin orin luokseni ja taputtelin sitä tyytyväisenä. Ville hinkkasi päätään paitaani ja sain kivan kuolakoristelun fleesetakilleni.. Kuinka kiva!
Vein Villen talliin ja jätin sen käytävälle lähtien itse etsimään valjakkoajovarusteita. Sain vielä jonkun tytön näyttämään miten ne saadaan hevoselle päälle.. Olen kyllä ravureita valjastanut, mutten näitä valjakkohommia ihan käsittänyt. Ville alkoi höristä kun vedimme kärrit esille ja valjastukseen meni hieman aikaa kun poika kuopi lattiaa ja tanssahteli malttamattomana paikoillaan. Kyllä se siitä rauhoittui kun uhkasin sitä ensi viikolla kahta pahemmalla juoksutusharjoituksella ja vielä selkäsaunalla jollei nyt olisi paikoillaan. Kun sain kypärän päähäni ja raipan käteeni ja kiipesin kyytiin, joku irroitti orin ja ravasimme pihalle.
Joku kehotti meitä menemään kentälle ja tuli laittamaan tötsiä että saimme harjoitella rauhassa. Vaikka olen ajanut ravureilla, meni tosissaan hetki ennen kuin osasin ohjata Villeä niin että pääsimme kunnialla kääntymään ja pysähtymään yms. mutta hauskaa meillä oli! :) Ville otti suorilla kunnon laukka spurtteja ja jouduin pidättelemään sitä ihan kunnolla. Otin kaikkia perusharjoituksia, käynti, ravi, laukka, siirtymiset, pysähdys, peruutus, käännökset yms. Ville oli huvittava touhottaessaan korvat pystyssä menemään unohtaen välillä kuunnella mitä pyysin, mutta tehden kyllä kaikkensa jos käskin jotain. Tunnin pyörimme kentällä ja sitten käänsin tielle. Kävimme jonkin matkaa kävelemässä tiellä. Matkalla tuli muutama auto vastaan, mutta Ville vain heilautti harjaansa ja yritti nostaa ravin. Ylpeänä kohotin leukaani kun joku mies huikkasi ikkunasta: "ompa komia hevonen!". Totta kai Ville on komia!
Palasimme tallille ja riisuin Villeltä varusteet ja heitin sen karsinaan. Vein tavarat paikoilleen ja palasin orin luo. Annoin sille mussuteltavaksi leipäpaloja siksi aikaa kun hieroin sitä ja tarkastin jalat. Ori oli kunnossa. Jätin poijan karsinaan kun lähdin avuksi ruokien laitossa. Kävin heittelemässä oreille heinät ja sitten muut sörsselit. Kun Ville söi, järjsetin sen harjapakin ja katsoin mitä pitäisi ostaa sille. Niin joo, ne kapsonit. Palautin ne oikealle omistajalle. Harjasin satulahuovasta karvat pois ja viikkasin loimet nätisti kasaan. Järjestelin siinä jotain muutakin pientä kunnes Ville oli varmasti syönyt kaikki. Heinät olivat kanssa hävinneet, ei yhtään korttakaan näkynyt. Kunnon imuri! Talutin poijjan päitsistä laitumelle. Ihanaa kyllä tämä syksy kun vettä sataa ja laitumet on NIIIIN puhtaat ja ei yhtään kuraisia... Ville jäi portille katselemaan kun lähdin kävelemään kotia kohti...
26.9.2008 / Tierra (hoitaja)
Koulu alkoi vasta myöhemmin päivällä, kiitos koeviikon.. Ehdin aamulla hyvin talliin. Saavuin uljaan skootterini (jos Derbi Atlantikset voi olla uljaita..) selässä ratsastaesa, siis ajaen pihalle.
Paikalla ei - yllätys yllätys - ollut paljoa porukkaa tähän aikaan. Hevoset mussuttivat heinää laitumella ja meninkin ensimmäisenä tallia siivoamaan.
Kulutin hupaisat pari tuntia siivoten oritallin parikymmentä karsinaa. Onneksi osa ei ollut edes kovin likaisia. Kun ne oli siivottu, vietin pari minuuttia miettien kumman riimunnarun ottaisin kun lähtisin hakemaan Villea tarhasta. Lopulta päätin ottaa sen jota olin käyttänyt vähemmän. (juu, taas näitä.. :D)
Ville aluksi käänsi selkänsä kun huutelin sitä portilla, mutta kun aloin katkoa leipiä ja syödä niitä itse, se yhtäkkiä jotenkin kummasti ravasikin reippasti luokseni ja tunki päätä käsiini. Heh, leipä tehoaa aina (ja huomasin vasta nyt Villen sivuilla tekstin HOX, ei porkkanoita.. Hyvä minä.). Vein pojan talliin ja hain varusteet. Listasta näin, että tänään pitäisi mennä koulua. Okei, mennään sitten! Ville näytti hieman kummastelevan outoa ajankohtaa ratsastukselle, eikä paljoa väistellyt harjaa tai muutakaan vaan sain harjata sen rauhassa. Kun poika oli suunnilleen harjattu joka puolelta, heittelin sille varusteet päälle ja vyötin itseni turvaliivillä. Talutin orin raikkaaseen aamuilmaan.
Kentällä kiristin vyöt, sekä omani että satulan ja kiipesin selkään. Ville seisoi rauhassa paikoillaan ja lähti liikkeelle pyynnöstäni. Alkukäynnit sujuivat rauhallisesti erilaisten taivutusharjoitusten myötä. Ville kulki rentona pitkässä muodossa ja vastasi hyvin pelkkiin paino- ja pohjeapuihin. Ravissa ori yritti itse koota itseään, mutta rentoutui pikkuhiljaa hölkkäämään pää alhaalla. Lopulta kokosin sen ja aloimme tehdä työtä tosissaan. Nostimme laukan pitkän sivun päästä ja tietenkin väärä laukka. Yritin tehdä laukanvaihdon, mutta lopulta oli pakko tehdä se ravin kautta. Ville syöksähti laukkaan, mutta sain sen äkkiä käsiin. Laukkasimme jonkin aikaa ja koko ajan laukka meinasi lähteä keskelle kenttää ja sain vähän väliä taputella sisäpohkeella, että poika pysyisi uralla. Hidastin raviin ja annoin selkeät avut ja sainkin oikean laukan, mutta taas pienen syöksyn kera. Taas jonkin aikaa laukkaa ja sitten ravia ja uusi nosto. Tällä kertaa osasin varautua eikä syöksyä tullutkaan. Taputtelin oria tyytyväisenä. Sain tehdä kunnolla töitä käsilläni ja istunnallani ja puoli kenttää Ville meni kaunista, pyörivää laukkaa ennen kuin taas heitti sen pois ja alkoi hivuttautua keskelle kenttää. Kokeilin paria laukanvaihtoa ja ne onnistuivatkin suhteellisen hyvin raipan avulla. Ravasimme jonkin aikaa ja venyttelin sekä itseäni että hevosta. Sitten pyysin nostamaan laukan ja teimme laukkalaukkaympyrää keskelle. Aluksi oli hieman vaikeaa, Ville kyllä taipui, mutta yritti oikoa. Sisäpohje sai tehdä töitä, että saimme laukan tasaisen kokoiselle ympyrälle. Menimme jonkin aikaa uralla rentoa pitkää laukkaa, pitkille sivuille temmon lisäys, lyhyille ravia. Otin vielä toiseen päähän pari laukkaympyrää ja siitä kasia koko kentällä. Ville kulki kauniisti kuunnellen tarkasti tuhahdellen välillä kehusana ryöpyille, johon kuului muun muassa hanipupusta, karvakorvapulleroa ja pikkumussumassua... Mutta kun se vain on sellainen <33 Orin karva alkoi hieman kostua laukkaharjoitusten aikana ja päätin lopettaa kun sain sen taas menemään jonkin aikaa kaunista pyörivää laukkaa ja hidastin raviin ennen kuin laukka vaihtui taas möykkyiseksi syöksähtelyksi.
Ravissa kokeilin pohkeenväistöjä kumpaankin suuntaan. Sitten hieman peruutuksia ja ravista pysähdyksiä ennen kuin annoin pitkät ohjat ravissa ja vain istuin kyydissä Villen ravatessa rauhassa uralla. Hidastin istunnalla käyntiin ja kävelimme portista ulos metsäpolulle. Se vei lyhyelle, ehkä kilometrin lenkille ja kävelimme sen rauhassa. Metsä tuoksui ihan syksylle ja puut loistivat vielä kullan ja purppuran eri sävyissä. Saavuttuamme tallille vein orin talliin ja riisuin varusteet. Vein ne paikoilleen ja putsasin kuolaimet. Harjasin orin läpi kevyesti. Kello oli yhdentoista maissa ja Ville oli kuiva, joten vein sen ulos. Se asteli rauhassa ulos ja meni samantien mussuttamaan heinää. Vein riimunnarun talliin ja lakaisin tallikäytävän ennen kuin lähdin ajelemaan kotia kohti..
25.9.2008 / Tierra (hoitaja)
Tulin tallille koulusta suoraan ja linja-autosta hypättyäni jouduin kävelemään parin kilometriä. Mutta mitäs pienistä kun pääseen hevosten luokse :)
Tallilla on tohinaa kun hoitajia oli paikalla useampia kerralla. Vilkaisin kentälle ja siellä oli muutama ratsukko hyppäämässä esteitä, toisella pyöri muutama hevonen jotain koulukiemuroita. Kipitin talliin ja vaihdoi äkkiä vaatteita. Sitten lähdin etsimään karsinansiivousvälineitä.
Vaihdoin käytävällä pari sanaa joidenkin hoitajien kanssa ja menin sitten siivoamaan karsinaa. Siinä meni jonkin aikaa, mutta kun se oli tehty, sain hyvällä omallatunnolla napata riimunnarun naulasta ja lähteä hakemaan uljasta ratsureimaani ulkoa. Ville oli ilmeisesti tosissaan nauttinut ulkoilusta, se oli kurainen.. Ja kuraisella tarkoitan sellaista vettä tippuvaa ruskeassa möhnässä yltä päältä olevaa eläintä, joka on joskus ollut tunnistettavissa hevoseksi, mutta on nyt kurainen.. No ehkä vähän liioittelen, mutta oli se kurainen.. Talutin orin talliin sen astellessa vierelläni pää korkealla tarkastellen innokkaan oloisena tallin touhua. Menimme suoraan pesupaikalle ja huuhtelin orin kunnolla. Jouduin käyttämään hieman pesuainetta, että sain kuran pois komeista vuohiskarvoista ja hännästä. Sitten kunnon kuivaus ja siinä seisoi taas hevonen.. Ehkei yhtä kiiltävän puhdas kuin joskus, mutta kuitenkin. Vein pojan karsinaan loimi päällä kuivamaan ja siivosin muutaman karsinan käytävältä. Ne olikin melkein kaikki siivottu joten hommaa ei ollut paljoa. Lakaisin käytävän ja menin kentälle nostelemaan puomeja ratsastajille. Kun he olivat lopettelemassa tuntia, menin katsomaan oliko Ville kuivunut. Olihan se lähes kuiva, harjassa vielä märkää, mutta kun ulkona tihutti hieman, oli turha odottaa kokonaan kuivamista ennen ratsastusta. Hain varusteet itselleni ja hevoselle ja varustin meidät ensimmäistä estetuntiamme varten.
Kun tulin kentälle, siellä oli se yksi hoitaja hoitsunsa kanssa, nimiä en vielä muista. Edellisen tunnin tytöt tulivat aidalle ja pari kentälle puomin nostelijoiksi. Yksi lupasi pitää meille epävirallista tuntia, kun me olimme silloin antaneet heille joitain neuvoja. Aluksi lämmittelimme rauhassa parikymmentä minuuttia käynnissä ja ravissa ja samalla taivuttelimme hevoset kunnolla. Otimme jonkin verran laukannostoja ja Ville esitti perinteistä tyyliään, muttemme jaksaneet tänään keskittyä siihen. Kunhan nosti niin se oli pääasia. Aluksi puomit pantiin vajaaseen 50 senttiin. Helppo nakki meille kummallekin, mutta kun outo hevonen, on paras aloittaa varovasti. Ville tuskin viitsi hypätä esteen yli ja nauroimme kaikki sen laukkaamiselle.. Tulimme uudestaan ja sain sen hyppäämään yli. Nostimme hieman ja otimme toisen saman korkuisen jonkin matkan päähän kaarevalle uralle. Ville laukkasi tasaisesti innokkaana korvan hörössä esteille, hieman turhankin innokkaasti. Parista esteestä mentiin kolisten läpi, kun vauhtia oli yksinkertaisesti liikaa ja kun Ville vielä loikkasi viime tipassa järkyttävän loikan päästäkseen ylitse. Esteen jälkeen se ravisteli päätään itsekin tyytymättömän oloisena, mutta sitten lähti jo reippaasti viilettämään seuraavaa estettä kohti. Sain käyttää kaikkia taitojani, että sain sen pikkuhiljaa keskittymään enemmän. Vaati myös aikaa tottua Villen hyppytyyliin, korkealta ja vauhdilla ei ole se yleisiin tyyli.. Nostimme loppujen lopuksi noin 90 senttiin ja teimme muutamasta esteestä koostuvan radan, jonka pääsimme toisella yrittämällä puhtaasti läpi.. Pyysin vielä laskemaan jonkin verran paria estettä jotka menimme leppoisasti ravissa ennen loppuravia.. Ville puhisi touhukkaasti kuola valuen suupielistä kun ravailimme. Teimme ravissa taivutuksia ja väistöjä pitkässä muodossa ja Ville kuunteli tarkkaavaisesti. Kerran se säikähti pensaikosta lentoon pyrähtävää lintua, mutta tyytyi vain viuhtomaan hännällään ottaen muutaman nopean sivuaskelen. Lopuksi kävelimme viitisen minuuttia rauhassa pitkin ja poikin kenttää. Meidän jälkeen tuli joku tyttö hevosellaan joten lähdimme toiselle kentälle kävelemään. Kun Ville hengitti normaalisti, laskeuduin satulasta ja menimme talliin.
Riisuin varusteet ja vein ne paikoilleen. Sitten käytin Villen pikaisesti huutelulla, reppana oli hieman hikinen. Kuivasin pyyhkeellä hieromalla eninpiä vesiä pois ennen kuin vein pojan karsinaan loimi päällä. Juttelin siinä niitä näitä kokeista ja koulusta ja kaikesta muusta.. Ville luimi hieman kun häärin sen ympärillä karsinassa tutkimassa jalkoja, mutta kun laitoin muutaman omenenpalan ruokakuppiin, keskittyi sitten niihin. Heitin loput omenasta kuppiin ja poistuin karsinasta toimistoon, jossa hyöri ilmoitustaulun ympärillä hoitajia. Kurkottelin päiden yli ja näin ilmoituksen kilpailusta! Jee! Katsoin ohjeita ja laitoin kännykkään muistutuksen, että muistan osallistua niihin. Se olisi kyllä aika jänskää.. Pitäisiköhän tehdä Villelle letit kisoihin, siinä olisi kyllä aika homma kun se on tuollainen tukkajumala.. <3 Autoin sekoittelemaan ruokia jätimme ne rehuvarastoon kun kävimme heittelemässä heiniä karsinoihin. Ville alkoi pikkuhiljaa kuivua. Jaoimme ruuat ja pyysin ottamaan Villeltä loimen pois kun se olisi kuivunut kokonaan. Sitten oli pakko lähteä, kun ulkona oli jo pimeää ja muutama kilometri käveltävänä kotia.. Niin lähdin suunnitellen tulevia kisoja, pitäisi ostaa itselle uusi takki sitä varten...
19.9.2008 / Tierra (hoitaja)
Kävin eilen tallilla. Koulua oli ollut sen kahdeksan tuntia + linja-autokyydit tunti kumpaankin suuntaan. Huomenna koe ja pitäisi lukea.. Ei jaksa! Siispä tallille x)
Saavuin tallille viiden aikoihin, Ville oli tarhassa ja kävin jutustelemassa sille hieman ennen kuin kipitin talliin. Karsina oli siivoamatta ja jouduin odottamaan jonkin aikaa, että sain kottikset ja talikon. Sillä aikaa putsasin ruoka-asioita ja vesiautomaatteja käytävän karsinoista. Sain ne melkein kaikki putsattua kun joku hoitaja huikkasi, että nyt olisi kottikset vapaana. Siivosin nopsaan karsinan, Ville on ilmeisesti herrasmies myös tässä asiassa; kaikki lannat oli yhdessä nurkassa ja keskellä karsinaa pissat. Ne oli nopeasti heitelty pois ja hain uusia alusia tilalle.
Kävelin ulos riimunnarun kanssa kirpeästä syysilmasta nautiskellen. Ihme ettei ole vielä satanut kovin paljoa, ehkä pilvet vuoti kuiviin kesän aikana. Pakko nauraa omille ajatuksille, joskus minulla on kyllä tosi lapsellisia ajatuksia 16-vuotiaaksi.. Ville tallusti portille kun seisoskelin siinä aikani porkkanoita katkoen. Annoin sille palan ja napsautin narun riimuun. Tuuli tempoi vaatteitani ja Villen harjaa kun kävelimme talliin. Tallissa kiinnitin Villen käytävälle kun muut näyttivät olevan kentällä ratsastamassa tai laitumella. Ville luimi hieman kun aloitin harjauksen ja kokeili keinumista, mutta lopetti kun tönäisin sitä hieman kylkeen.
Harjasin oria antaumuksella, viimeksi viikko sitten päässyt tallille niin kyllä sietää nauttia :) Ville tuhahteli välillä, mutta keskittyi sitten heiniin joita pudotin käytävälle sen turvan eteen. Otin lopuksi kostealla sienellä karvan päältä, sitten vielä sieni-harja yhdistelmällä ja tataa! Ville kiilteli kuin uusi, tai siis kuin kiillotettu, ihan miten vain. En voinut vastustaa kiusausta vaan rasvasin vielä pojan kaviot ja siistin harjan ja hännän. Orin olisi voinut viedä vaikka näyttelyihin tai kilpailuihin. Heitin poitsun karsinaan ja harjsin heinät käytävältä perään. Hain varusteet ja satuloin ja suitsin pojan. Kentillä oli porukkaa ja kun en tiedä miten Ville käyttäytyy muiden seurassa, enkä muutenkaan tykkää jos on paljon ihmisiä samalla kentällä, päätin lähteä maastoon.. Hieman ehkä uhkarohkeaa vielä vieraalla hevosella, mutta uskoin hallitsevani pojan ja mitä olin juttuja kuunnellut, Vílle ei pahemmin maastossa sätky. Niimpä hain vielä oman kypäräni ja turvaliivit. Kävin toimistossa kirjoittamassa lapun, jossa kerroin mitä reittiä lähtisin menemään ja milloin arvelin olevani takaisin sekä lähtöajan. Toimistossa oli joku aikuinen ja kerroin sillekin minne olin lähdössä, sekä näytin lappua.
Talutin Villen ulos kirpeään tuuleen ja nousin selkään kun olin kiristänyt satulavyön. Lähdin metsäreitille ja astelimme rauhallisessa käynnissä tallin pihasta.
Ville askelsi innokkaasti ja korvat liikkuivat eloisasti edestakaisin. Kävelimme syksyisessä metsässä jonkin matkaa, ennen kuin pyysin nostamaan ravin. Aluksi ravi oli hieman töyssyistä kun poika yritti tarjota laukkaa, mutta ravasi sitten tasaisesti ja reippaasti. En pyytänyt kunnon muotoa, vaikka poika sitä tarjosikin, vaan menimme ihan rennosti pitkässä muodossa pitkin metsätietä. Välillä Ville nosti päätään terhakasti kun edessä rasahti risu tai muuta sellaista. Kun tuli pitkä, hyvän näköinen suora, nostimme laukan. Ville heitti hieman pukin tapaista, tuskin huomasin sitä, ja lähti reipasta laukkaa. Tässä otin paremman tuntuman, kun Ville tuntui olevan hukassa ja laukka hyppeli kummallisesti ja takapää seilasi puolelta toiselle. Kun kokosin orin, se selvästi paransi laukkaa, vaikka vieläkin hieman "lähti alta" toiseltä puolen. Pätkän jälkeen ravasimme jonkin aikaa kootusti ja pyysin keskittymään kunnolla ja Ville näytti parhaita puoliaan. Kun metsä tiheni hieman ja polku pieneni, hidastimme käytiin. Ville puhisi ja pärskyi ja yritti lähteä raviin, mutta käveli sitten rennosti ja varmasti tiellä. Juttelin sille koko ajan jotain, milloin kerroin miten tykkäsin metsästä siinä illan hämärässä, milloin leijutin Declan Galbraithia ja laulelin sen lauluja.. Ville kuunteli kärsivällisen oloisena ja pudisteli välillä päätään, ehkä se ymmärsi jotain :) (taas näitä lapsellisia ajatuksia, niihin saatte tottua).
Kun palasimme tallille, oli aikaa mennyt puolisen tuntia yli arvioimastani palaamisajasta. Aikuinen, jolle olin sanonut lähteväni, olikin jo miettinyt, että onko sattunut jotain, mutta ei ollut soittanut kun arveli minun osaavan kulkea takaisin.Talutin Villen karsinaan ja riisuin sen. Poika ei ollut pahemmin hikinen joten tyydyin vain harjaamaan sen ja antamaan pari porkkanaa. Rapsuttelin pojua karsinassa jonkin aikaa, ennen kuin menin viemään varusteet ja putsaamaan kuolaimia jne. En vienyt Villeä pihalle, kun puolen tunnin päästä olisi iltaruokinta. Heitin karsinaan heiniä ja aloin etsiä itselleni tekemistä. Kentällä ei ollut enää hevosia, pari hoitajaa harjasi hevosia karsinoissa. Kyselin, että haittaisikohan jotain jos putsaisin ne pari karsinaa, joita ei oltu siivottu. Puoli tuntinenhan menikin kun putsasin ne muutaman orikarsinan. Talli alkoi tyhjentyä iltaruokintaan mennessä. Haimme loput hevoset sisälle ja laitoimme tyttöjen kanssa iltaruuat ja jaoimme ne innokkaasti odottaville hevosille. Kävin vielä taputtelemassa Villeä ja annoin sille loput porkkanat. Pari ihmistä hymyili huvittuneesti kun pälätin orille jotain kotimatkastani, kun siellä välillä on se metsä mikä näyttää ihan sille, kuin siellä tanssisi sata keijukaista kun tuuli heiluttaa kosteisia lehtiä maassa. Ehkä siellä on keijuja, kuka sitä tietää! Lähdin sitten pyörällä kotia (Murusta oli bensa loppu)...
12.9.2008 / Tierra (uusi hoitaja)
Saavuin toista kertaani tallille, tällä kertaa hoitajana. Viimeksihän kävin katselema paikkoja ja löysin tuon uljaan elämäni rakkauden, Koistilan Ludvigin. Vilistin tallille heti koulusta päästyäni, kun olin heittänyt koululaukun huoneeseeni ja vaihtanut vaatteet lennossa mussuttaen samalla leipää. Ehdin myös pihistää pari porkkanaa vihannesmaalta ennen kuin pomppasin Murun (skootterini) kyytiin ja porhalsin tallille. Saavuin kun hevoset oli viety iltapäivätarhoihin jokin aika sitten..
Jo ennen tallialuetta hidastin etteivät hevoset säikkyisi ja katselin ihanaa näkyä nauttien täysin rinnoin. Mikä onkaan kauniimpaa kuin hyvin hoidetut hieman kuraiset hevoset laitumella, syksyn väreissä loimuava metsä takanaan? No, ehkä ne itse hevoset, mutta kuitenkin.
Parkkeerasin Murun tallin lähelle, sievästi autojen viereen. Kipitin talliin kuin innokas tallikoira, paikka tuntui vielä hieman oudolle, mutta osasin suunnistaa Villen karsinalle. Se oli tyhjä, ilmeisesti poika oli ulkona. Pihalla meni jonkin aikaa ennen kuin löysin oikean tarhan. Ville laidunsi sen keskellä, mutta kun aloin katkoa porkkanoita kuuluvasti, se nosti päätään ja lähti tallustamaan luokseni. Ori yritti napata porkkanan nyrkistäni ja töni kättä kun ei saanut herkkua. Odotin kunnes se lopetti tönimisen ja annoin sitten porkkanan. Orin pojan narun päähän ja talutin sen talliin. Ihailin matkalla Villen komeaa ulkonäköä, se vaan on niin hieno mutaisenakin! <3 Tallissa oli tohinaa, ilmeisesti muita hoitajia hevostensa kanssa, joten jouduin odottelemaan ovella kunnes sain Villen vietyä karsinaan. Hain pojan harjat ja laitoin Vilen kiinni. Aloin harjata reippaasti, mieli teki ratsaille. Ilmeisesti liiankin reippaasti, sillä Ville esitti vastalauseen ja kuopaisi maata hermostuneen oloisena korvat liikkuen epäilevästi. Pysähdyin ja annoin sen haistella minut läpi ennen kuin jatkoin, nyt hieman asiallisemmin. Poika nyki narua ja heilautteli päätään vieläkin, mutta katseli nyt lähinnä uteliaasti. Kun jäin jynssäämään harjoilla sen likaista kylkeä turhan kauaksi, poika alkoi päristellä ja kuopia, mutta lopetti matalaan murahdukseen. Harjasin sen nopeasti loppuun ja siirryin kavioihin. Ville nosti ne nätisti ja sain putsattua ne hyvin. Vetäisin nopeasti eninpiä harjasta ja hännästä ennen kuin päästin pojan irti narusta. Vein harjat pois ja toin satulan, suitset ja suojat odottamaan. Seison jonkin aikaa Villen tutkiessa minua tarkkaan. Annoin sille porkkanan paloja, kunhan se ei kerjännyt niitä. Poika oppi yllättävän nopeasti olemaan hamuamatta kättä! Hieroin Villeä hetken, se selvästi nautti siitä enemmän entä harjauksesta.. Hain satulan ja suitset, sain ne näppärästi paikoilleen. Suojat oli hieman vaikeampi kun Ville nosteli jalkojaan, mutta nekin saatiin jalkaan helposti.
Talutin orin pihalle, missä se päristeli innokkaan oloisena sieraimiaan. Vein pojan kentälle, missä näytti olevan joku toinenkin ratsukko. Kiristin satulavyön, tarkistin suitset, kiinnitin kypäräni ja nousin selkään. Säädin jalustimet sopiviksi ja lähdimme alkukäyntejä. Ville kulki kivan reippaasti ja yritti hakea kuolaintukea, mutta pidin ohjat löysällä. Kävelimme vartin verran erilaisia kiemuroita ja ympyröitä. Sitten pyysin ravin. Ville oikein ponnahti lennokkaaseen raviin ja minulla meni hetki ennen kuin löysin oikean kevennyksen. Enpä olekaan ennen ratsastanut näin menevällä ja innokkaalla hevosella :) En vieläkään koonnut ohjia ja ori oli selvästi hieman ihmeissään. Pikkuhiljaa se rentoutui ja vartin kuluttua se ravasti rennosti pää matalalla pitkänä. Sitten kokosin sen ja tunsin kuinka se ensin varovasti, mutta pyynnöstäni reippaasti kokosin itsensä ja alkoi viuhtoa hännällä tahdikkasti. Menimme kootussa ravissa peruskuvioita, voltteja, kiemurauria jne. Kokeilin jonkin matkaa pohkeenväistöä ja vautsi! Aivan mahtava! <33 Rakastun koko ajan lisää. Rakkaus ei karissut vaikka ori veti pienen pukin kun vetäisin suitsista samalla kun pyysin reippaampaa ravia. Minun virhe ja korjasin sen saman tien. Komeaa ravia. Kokeilin takaosakäännöstä, se sujui hyvin, tosin hieman haparoiden aluksi. Pyysin peruuttamaan pari askelta ja Ville teki sen todella hyvin. Sitten päätin uskaltaa kokeilla vielä sitä laukkaa. Harjoitusravista kulmassa asetin ja annoin laukkapohkeet painoapujen kanssa. Ville nosti oikean laukan. Aluksi laukka oli hieman töksähtelevää ja tönkköistä, mutta pienen työskentelyn jälkeen saimme puoli kierrosta reipasta ja lennokasta laukkaa. Se ei kuitenkaan ollut vielä rentoa, tässäpä meille haastetta. Muutama laukannosto, joista puolet meni päin honkia. Tässä vaiheessa kentälle alkoi saapua muitakin, ilmeisesti joillakin oli tunti alkamassa. Siirryimme Villen kanssa maneesiin loppuverryttelyihin. Heitin ohjat löysälle, pidin vain päästä hieman kiinni. Aluksi Ville taas kummasteli ravia löysillä ohjilla, mutta kymmenen minuutin ravailun jälkeen sain sen pään lähes polviin. Kävelimme vielä kymmenisen minuuttia venytellen samalla. Ville on ilmeisesti hieman kankea?
Tunnin (tai puolitoistatuntisen) jälkeen vein Villen talliin ja riisuin varusteet. Pesin kuolaimet ja laitoin hikisen satulahuovan kuivumaan. Sitten otin harjat ja tein orille pikaharjauksen. Ori seisoi herrasmiehen tavoin paikoillaan, tosin tuhahdellen jutuilleni. Sitten hieroin sitä vielä jonkin aikaa ja kun poika alkoi nuokkumaan, siirryin satulahuoneen puolelle. Otin Villen varusteet. Ei ehkä kovin huonossa kunnossa, mutta ei varmaan haittaa jos hieman rasvaan. Etsin satularasvan ja jynssäsin satulan ja suitset. Harjasin suojista karvat pois. Sitten kävin heittämässä Villen ulos tarhaan. Hain naapurikarsinasta kottikärryt ja talikon kun ne vapautuivat. Siivosin karsinan ja kun käytävällä näytti olevan pari muutakin karsinaa joita ei oltu siivottu ja tunnin päästä olisi iltaruokinta niin ketään ei varmaan haitannut vaikka siivosin nekin? Lakaisin käytävän ja vein sitten tavarat paikoilleen. Satulahuoneesta kuului iloinen porina ja livahdin sinne. Yritin olla muka huomaamaton, mutta jouduin heti iloisten tyttöjen piirittämäksi. Uusi tietenkin kiinnosti ja jouduin kunnon ristikuulusteluun, miellyttävään sellaiseen tosin! Juttelimme siinä ja kerroin kiillottaneeni Villen varusteet ja kyselin, että mahtaakohan tuo haitata. Sain muutkin innostumaan ja kohta koko poppoo oli satulat sylissään. Jonkin ajan kuluttua saimme ihastella kiiltävää satularivistöä. Minun piti kohta lähteä kotia, mutta ennen sitä halusin olla mukana iltaruuan jaossa. Haimme hevosia sisälle, yöksi oli luvattu pakkasta pari astetta. Kunnon konsertto täytti ilman kun hevoset kuulivat kolistelumme rehuvarastossa. Jaoimme kaikille ruuat ja yöksi heinää. Sitten oli pakko lähteä. Kävin vielä katsomassa Villeä joka mutusti tyytyväisenä kaurojaan ennen kuin kiirehdin pihalle Murun selkään. Aurinko värjäsi syksyiset puut kultaan ja purppuraan kun lähdin ajamaan kotia kohti mielessä suunnitelmia minun ja Villen varalle... <3
13.06.2008, estevalmennus Liinala, 50-60cm
Ville osoitti heti alkutunnista, että innostusta ja energiaa löytyy pienillä pukkihypyillä. Sait silti helposti orin keskittymään harjoitukseen ja hienosti hyppäsitte verryttelyssä, muistathan myödätä hieman enemmän käsillä silti. Radalla Ville hieman kuumeni, mutta sait sen hienosti pysymään käsissä, vaikka pientä hermostumista sinultakin oli aistittavissa. Erikoisesteet olivat Villen mielestä mörköjä, mutta hyvin pysyit isoissa hypyissä mukana. Villellä ja sinulla yhteistyö pelasi hyvin koko valmennuksen ajan.
|
Varustekaappi Yleissatula Meksikolaisetsuitset 2 satulahuopaabr> pintelit (etu) Harjapakki Toppaloimi, Viltti, Sadeloimi Riimu, 2 riimunnarua
Muita erikoisohjeita |
Treenisuunnitelma MA: ajamista tai juoksutusta TI: kouluratsastusta KE: vapaapäivä TO: esteratsastusta PE: kouluratsastusta LA: maastoesteitä tai ajamista SU: maastolenkki
Ruokinta |