Haavelaakson Huligaani KRJ II, YLA2


kuvat © Shandi - kiitos!

Perustiedot

Haavelaakson Huligaani, tuttujen kesken Humu
suomenhevosori, vaaleanpunarautias, 155cm
syntynyt 06.03.2008
rekisterinumero VH-41570
koulupainotteinen, koulutustasoltaan Helppo A, 100cm
kasvattanut vaapu., Haavelaakso / nykyinen omistaja Kisshu, Katvusto

Meriitit:
KRJ II 79p - KRJ:n Syyskuun II Laatuarvostelutilaisuudesta v. 2008
YLA2 119p - YLA:n Lokakuun Laatuarvostelutilaisuudesta v. 2008

Tavoite:
YLA palkinnon nosto & VVJ laatuarvostelu.

Ikääntyminen

VHKR, yksi vuosi kestää 30,41 IRL päivää.

7 vuotta - 02.10.2008
kullut syksynä 2009

Luonne

Haavelaakson Huligaani on nimensä veroinen, sillä iso suomenhevosori Humu osaa narrata ja naruttaa hoitajaa ja ketä tahansa moneen lähtöön antamatta sääliä ja yrittäen samalla pomottaa ratsastajaansa. Hyvänä esimerkkinä on noutoreissu tarhasta, jossa Humu menee yhteen kaukaiseen kulmaan odottamaan kiinniottajaa ja juoksee heti pois laukassa ja jää norkoamaan lähelle porttia, kunnes yrittää toistaa samaa. Humu onneksi pienen leikin jälkeen saattaa halutakkin mahdollisesti pois, jos kuulee tammojen ääniä tai on saamassa hyvää makupalaa poislähtiessä.

Humu on hoitaessa ehdottomasti kiinni, sillä orilla on kaikki metkut mielessä, kun se saapuu karsinaan. Se yrittää jokaisessa välissä livahtaa ulos karsinasta 'vapauteen'. Usein juuri Humun karsinassa on super-turva lukot, jotta se ei yritä päästä pois joka hetkessä. Harjaa Humu ei kumminkaan pelkää, eikä kutia vaan antaa usein hoitajan harjata kaikki liat pois ihan kiltisti. Kumminkaan kavioiden kanssa homma ei ole saman laatuista, sillä Humu tykkää etukavioita puhdistaessa kuopia maata energisesti ja voimakkaasti ja kun hoitaja vihdoin saisi kavion puhdistettavaksi, yrittää Humu vetää jalan eteen ja pois hoitajalta. Takajalkojen kanssa Humu odottaa vain, että hoitaja puhdistaa kavion, eikä yritä kettuilla enään.

Humu on koulupainotteinen ori, joka on kunnon koulu-kettu, joka osaa kyllä viedä ratsastajaansa ihan kunnolla kun vain siltä tuntuu. Siksi vain kokemus ei riitä, vaan pitää pystyä hallitsemaan ratsuansa selästä-käsin myös. Humu työskentelee kaikilla jaloilla ja kaula kaarella peräänannossa luotilinjalla. Humun käynti on pehmeä ja siinä kaikki jalat liikkuvat, eikä yksikään laahaa perässä. Ravi on pehmeä, kun saa vain pidätteet läpi kuumenevan orin suusta, muutemmin se voi olla pompoittava harjotusravina ja kevennyksen pitää usein olla nopea, päästäkseen ravin pikaiseen tahtiin mukaan. Laukka on hyvä ja pyörivä, mutta aika etenevä ja usein myös kaatuen sisäpohkeelle sekä yirräen kontrolloida vauhtia ja määränpäätä ratsastajasta huolimatta. Ennen laukkaharjoituksia olisi tärkeä saada Humu pohkeille tekemällä pohkeenväistöä, kiemurauria, ympyröitä tai vaikka asetuksia eri suuntiin ravissa. Esteitä Humulla on kanssa hyppäilty, se menee kivasti innaria, jumppasarjaa ja kaikkea pientä, Humu ei pelkää erikoisesteitä. Usein Humulla ei kestä kantti odottaa, kun hypätään, ja se yrittää pukittaa ja viedä ratsastajaa halunsa mukaan. Maastoon päästessä Humu on täynnä energiaa ja virkeyttä, se tuskin on säikkymättä kaikkea mahdollista ja usein takaisin talliinpäin tullessa Humu tykkäisi tulla laukkaa tai ravia, joten pitää yirrää pitää vähän suitsista ja pidättää ja saada ori malttamaan.

Ajohevoseksikin Humu on opetettu, se on osakseen vaikea hallita, mutta se ei kumminkaan ala peruuttelemaan omia aikojansa ojiin kun ollaan pysähdyksessä tai muuta vastaavaaa. Tästä Humukin pitää, se menee rentoa jolkotteluravia kärryjen edessä ja on maastolenkeillä hivenen tarkkana jos metsässä olisi jotain, mikä voisi yllättää sen kokonaan. Humun kanssa valjakkoajossa menee hyvin, se menee ohjan kanssa kivasti, eikä oikaise suoritettavia ympyröitä tai teitä, mutta usein askellajien saannin näyttämään hyvältä, saa kyydissä istuvien ratsastajien olon epämukavaksi, kun pitäisi lisätä vauhtia.

Sukutaulu

i. Bellin Ruhtinas ii. Keijulammen Eemeli
KRJ II
iii. Nerian Eemil
VIR MVA Ch KTK I, KRJ I, VVJ I, YLA1
iie. Hämypuron Mehiläisprinsessa
VIR MVA Ch, KTK II
ie. Viljamäen Meirami
YLA1, KRJ IV
iei. Viljamäen Sälisteri
iee. Viljamäen Raakuna
e. Taikakyyn Hämypilvi
VIR MVA Ch, KTK II, SLA I
ei. Silmukan Gabriel eii. Jyty V
eie. Tyrskyn Likka
ee. Lumouksen Narsissi eei. Paluuvuoren Monni
eee. Nooden Kevätesikko

Jälkikasvu

sph-o. Jeevertti HR (e. Tiukuna KAT)
sh-o. Fiktion Jesperi (e. Sateen Siru)
sh-t. Aamuneito (e. Raadelman Ansa KTK-III YLA3)
Astunut tamman Neiti Sulosuvi, varsa syntyy 11.10.2008

Ori on saatavilla jalostukseen, jos olet kiinnostunut, voi ori astua tammasi. Kunhan se on menestynyt samoissa lajeissa kuin meidänkin hevonen, eikä omista samoja sukulaisia tai kasaa jälkeläisiä. Lähemmin tietoa saat ottamalla yhtyttä omistajaan, Kisshuun (VIRTUAALI_KATRI @ POISTA.LUUKKU.COM)

Kilpailukalenteri

55 KRJ sijoitusta/voittoa, 5 KERJ sijoitusta/voittoa, 8 VVJ sijoitusta/voittoa

21.03.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 4/24
22.03.2008 // KRJ kutsu // Helppo C (sh) -> 6/50
23.03.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 3/30
29.03.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 3/45
29.03.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 1/20
29.03.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 1/29
30.03.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 2/29
01.04.2008 // KRJ kutsu // Vaativa A -> 1/136
03.04.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 5/29
04.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 10/100
07.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 1/17
09.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 2/33
10.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 4/32
10.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 2/35
10.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 2/35
17.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 3/37
17.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 6/36
17.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 5/37
17.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 3/36
17.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 1/37
21.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 1/37
21.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 2/37
21.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 2/39
24.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 2/102
26.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 8/77
29.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 4/64
30.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 9/81
04.05.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 5/29
04.05.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 2/49
06.05.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B-> 3/47
11.05.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 1/63
18.05.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 6/66
13.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 3/82
14.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 3/71
14.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 9/83
17.06.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 5/46
17.06.2008 // KRJ
kutsu // Helppo A -> 4/40
10.07.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 1/30
24.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 4/91
26.07.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 7/58
27.07.2008 // KRJ kutsu // Vaativa A -> 4/48
30.07.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 6/199
06.08.2008 // KRJ kutsu // He B > 3/26
06.08.2008 // KRJ kutsu // He A > 3/22
06.08.2008 // KRJ kutsu // Va B > 3/17
06.08.2008 // KRJ kutsu // He B > 3/26
15.08.2008 // KRJ kutsu // Va B > 4/38
15.08.2008 // KRJ kutsu // He A > 2/41
21.08.2008 // KRJ kutsu // He B > 3/45
05.09.2008 // KRJ kutsu // He A > 2/22
25.09.2008 / KRJ CUP kutsu // Va A > 21/254, 90.541%
23.09.2008 // KRJ kutsu // He A > 6/46
23.09.2008 // KRJ kutsu // Va A > 2/33
24.09.2008 // KRJ kutsu // Va A > 2/33
01.11.2008 // KRJ kutsu // He B > 2/48
24.03.2008 // KERJ kutsu // He B, 100cm, 95cm -> 15/39
01.04.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 28/36
10.04.2008 // KERJ kutsu // harraste luokka -> 6/19
11.04.2008 // KERJ kutsu // harraste luokka -> 8/19
12.04.2008 // KERJ kutsu // harraste luokka -> 18/19
13.04.2008 // KERJ kutsu // harraste luokka -> 10/19
17.04.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 4/14
17.05.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 3/35
01.09.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC3 > 1/24
08.10.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC1 > 1/13
09.10.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC1 > 3/13

16.06.2008 // VVJ kutsu // noviisi kestävyyskoe -> 1/9
22.06.2008 // VVJ kutsu // vaativa yhdistetty -> 2/13
25.07.2008 // VVJ kutsu // noviisi yhdistetty -> 2/20
08.09.2008 // VVJ kutsu // noviisi kestävyys > 1/7
05.09.2008 // VVJ kutsu // vaikea yhdistetty > 3/17
23.09.2008 // VVJ kutsu // noviisi kestävyys > 3/16
18.10.2008 // VVJ kutsu // vaativa yhdistetty pari > 1/11
24.10.2008 // VVJ kutsu // noviisi yhdistetty pari > 3/10

Päiväkirja

23.08.2008 - Kisshu
Humulla alkaa jo olemaan jalostuskysentää kun suku ja menestynyt ori houkuttaa tammoja. Toivottavasti vielä päästäisiin jo pian kokeilemaan YLA:tilaisuuksia ja muita laatuarvosteluja jotta saataisiin tästä sitten myöhemmin hyvä jalostusori.
28.06.2008, esteratsastusvalmennus Katvustossa, 70cm, ratsasti Kiia S
Huligaani oli sinun kanssasi kyllä todella mukavan näköinen menijä. Vähän laiskotti oria, joten sait kunnolla pistää pohkeet käyttöön. Jumppasarjaa mennessä Huligaani syttyi vähän, mutta se hiipui pian ja se alkoi enemmän kiinnostumaan Välähdyksestä. Sait kumminkin pidettyä oria aisoissa hyvin, kun hyppäsimme yksittäistä estettä suoralla uralla alkoi Huligaanista löytyä vauhtia. Sait tehdä pidätteitä hyvään tahtiin ja kun otettiin innari mukaan meni homma kyllä suhteellisen hyvin eikä Huligaani taas yrittänyt ryöstää. Seuraavalla kerralla Huligaani oli paljon lepsumpi, mutta silti sai tehdä puolipidätteitä. Lopulla rataa hypätessä sai taas pitää ja vähän sahata että herra pysyisi aisoissaan, mutta onneksi olit rauhallinen etkä jäänyt vain roikkumaan ohjista kun piti ohjata oria sinne minne halusit sen kulkevan. Toisella radalla Huligaani kieltäytyi mukaan tulleelle laine-esteelle, mutta sait loppujen lopuksi sen siitäkin yli.
30.05.2008, kouluvalmennus katvustossa (ratsastaa Pippuri)
kommentit: Ennemmin et ole Huligaanin kanssa mitään tehnyt, ja se näkyi yhteisestä työskentelystänne. Ori olisi halunnut tehdä omiansa, etkä oikein alkutunnista saanut oriin pahemmin kontrollia. Onneksi sentään osasit hyvin liikutella kuolainta ja vaatia orilta jotain, eli se ei päässyt ihan niin helpolla kuin olisi luullut. Lopputunnista sait hyvin korjattua ryhtisi, eikä Huligaani enään hyppinyt tasajalkaa jokaiselle antamallesi avulle. Peräänannon ratsastus sujui hyvin, osasit hyvin pitää ohjan kädessä vaikka ori vetikin päätä alas ja painoi kädelle aina vähän väliä. Alkutunnista ratsastettu keskikäynti sujui vähän liiankin nopeasti, Huligaani otti avut todella herkästi ja oli lähes koko ajan siirtymässä raviin. Tarkista että pohje on oikealla kohdalla ettet vahingossa 'aja' hevosta raviin. Tempo-harjoitus käynnissä sujui hyvin, saitte yhdelle pitkälle sivulle hyvin ainakin mahdollisimman vähän askelia, mutta lyhennys ei ollut kovin erottuva. Lopputunnista sitten otttiin vähän laukkaa ympyrällä jalustimet kaulalla, Huligaani otti omat pukkishownsa kun teitte laukannostoa. Pysyit todella hyvässä ryhdissä koko tunnin ja erittäin päättäväisesti, hyvä!
03.05.2008 - Kisshu
Humu on tottunut varusteisiinsa täydellisesti ja alkaa jo sujumaan ratsastajan kanssa käynnissä. Ei enään yritä heittää kaikkia selästä vaan alkaa rentoutumaan ja kulkee hyvin jo ilman taluttajaakin. Ravia kokeiltu liinassa, laukkaa ei ollenkaan. Humu on keittynyt hyvää vauhtia, toivottavasti kesällä alkava kilpailukausi sujuisi mutkitta!

Hoito-ohjeet

Varustekaappi
Yleissatula & Koulusatula
Englantilaissuitset & Kankisuitset
2 satulahuopaa & 1 valk. neliöhuopa
Pintelit (etu + taka)
Harjapakki
Toppaloimi, Viltti, Sadeloimi
Riimu, 2 riimunnarua

Muita erikoisohjeita
Loimitus kun on -5/tuulta/sateista (sään mukaan)
Kengitys noin 1 krt/2kk (hokit talvella)
Raspaus ainakin kahdesti vuodessa

Treenisuunnitelma
MA: kokopäivätarhaus / juoksutusta
TI: kouluratsastusta
KE: kouluratsastusta
TO: maastolenkki / juoksutusta
PE: vapaapäivä
LA: puomi- tai esteharjoitusta
SU: maastolenkki / ajamista

Ruokinta
A: 3 palaa heinää / 1l kauraa / ½l melassia / ½ progress + porkkanoita
P: 3 palaa heinää / ½ progress + omenoita
I: 3 palaa heinää / 1½l kauraa / ½l melassia / 1l progress + leipää
HOX! ei nameja