Talli häämötti edessäni. En tiennyt kääntyäkkö ja kertoa Kisshulle etten tulisikaan. En olisi voinut tehdä sitä. Oli pettänyt tallin omistajan epäaktiivisuudellani niin monet kerrat että ihan hävetti. Astuin arasti talliin. Ei... Yhtään hevosta? En tosiaankaan tajunnut että hevoset olivat laitumelta. Kipitin ilmoitustaululle jossa oli lappu jossa luki seuraavasti: 'Hyvät tallissä kävijät! Hevoset ovat laitumella, älä tuoki niitä väkirehulla vaikka ratsastaisitkin ravia ja laukkaa! Älä myöskään rasita laitumen hevosia liikaa!. Luin lapun huolella ja vilkaisin huolestuneesti ympärilleni.

laputin laitumille ja tähyilin sähköaidan yli yrittämättä olla koskematta sitä. En voinut millään tunnistaa Kamua ennen kuin tutun näköinen ori laukkasi aidan vierelle. Aluksi luulin että nyt joku mielipuoli hyökkäsi kimppuuni, mutta ehei, Kamuhan se oli! Se katsoi leikkisästi minuun. Olin ihan äimänä. Eihän kukaan pitänyt minusta...! Miksi se sitten..? Napsautin selän takana piilottelemani riimun varren kiinni orin riimuun sillä en ollut varma antaisiko se helposti kiinni. Yhden virheen tein, suunnitelmani oli muuten loistava. Olin väärällä puolella aitaa! Jouduin taluttamaan Kamun niine hyvineen portille. Se tosin tajusi tilanteen ja käytti sitä häikäilemättä hyävkseen yrittämällä kiskoa minua aidan toiselle puolelle! Että se oli raivostuttavaa!

Kun vihdoin sain orin portista pihalle katsoin sitä arvioivasti. Sen karvat sojottivat minne lystäsivät. Voi ei... Tämä tästä vielä puuttui. Talutin orin tallille ja sidoin sen yksinkertaisella vetosolmulla puomiin pihalle. Hain sen harjat ja siitä se puunaaminen alkoikin. Ruskean karvat olivat pyörteillä. Minua hirvitti katsoa sitä. Jostain oli aloitettava. Pitkän ja hikisen urakan jälkeen oli ori jälleen kuin uuden veroinen. Minun mielestäni siitä tosin piti tehdä oikein hieno tänään. Nyt kun kerta oli aloittanut. Kipaisin nopeasti talliin ja otin purkin vauva öljyä mukaani. Hymyilin itsekseni astuessani ulos.

"Tänään sinusta tulee hieno herrasmies, Kamu..." Sanoin hieroessani öljyä orin sierainten ympärille. Sitä käytettiin yleensä arabeilla, mutta kyllä se suokkeihin varmasti tepsisi... Suupieliin vielä hiukan... Täydellistä! Katsoin ihailevasti oria. En ollut ikinä nähnyt niin kaunista hevosta! Olisi sääli tuhlata sen kauneus ja komeus... Miksi olin edes tehnyt tämän? En tiennyt. Talutin orin takaisen laitumelle. Loin viimeisen katseen kuvan kauniiseen unelma hevoseen ennen kuin lähdin tallilta.

Tallille saapuessani talli oli jälleen elossa. Minun oli hieman hankala käsittää edelleenkään, mitä oli tapahtunut. Mitä se sitten oli ollutkin, se ei ollut ainakaan Kamun vika. Katsoin terävästi oritallin käytävälle. Täälläkin oli tohinaa. Olin joutunut pitämään pari päivää taukoa tallilla käymisestä, sillä tosiaan sen sairaala jutun jälkeen äiti ei ollut päästänyt minua hetkeen edes kouluun. Sellainen ylenpalttinen hössötys oli inhottavaa. Katsoin ujosti tallikäytävää. Minusta tuntui jälleen, kuin jokainen ihminen tallissa olisi ylenkatsonut minuun. Tiesin ettei se ollut totta. Kipitin kuitenkin Kamun karsinalle. Hevonen katsoi odottavasti minuun. Ilmeisesti se oli jo kaivannut minua, mikä sai minut tuntemaan lämpöä sisälläni. Kaivattua lämpöä. Minusta oli jo pitkään tuntunut kuin ori olisi ollut ainoa joka ymmärsi minua tässä julmassa maailmassa. Hymyilin sulkien silmäni hetkeksi. Aivan mahdotonta... Nyt minulla oli juomapullo mukana. Jätin sen rautiaan karsinan viereen toivoen, ettei kukaan jyräisi sitä.

Käännyin hevosen puoleen epäilevästi. Nielaisin hieman. Ujutin käteni varovasti kaltereiden välistä, tuntien orin turvan karvojen kutittavan kämmentä. Hymyilin suklaisesti lähtiessäni noutamaan varustepussia. Tartuin päättäväisesti orin riimun kun talutin sen käytävälle. Hymyilin. Mustat silmät katsoivat suoraan minuun ihmetellen, miksi siinä pällistelin enkä harjannut tai rapsuttanut sitä. Olin jo tottunut osittain orin kujeiluun. Se oli niin vekkuli… Harjasin sitä sulavasti. Pöly pöllysi ansaitusti. Se oli ehtinyt näköjään pinttyä ruskeaan karvaan, joka tietysti potutti sekin sillä pöly ei sopinut oikein minulle. Yskäisin kerran jos toisenkin siinä hötäkässä. Puhdistin kaviot. Ihailin yhä orin hyvää käytöstä. Ulkoa kantautuva koivun tuoksu sai sen pörhistämään sieraimiaan ja värisyttämään niitä innoissaan. Hymyilin hieman orin reaktiolle. Se selvästikin piti keväästä. Niin pidin minäkin. Taputin Kamua kaulalle ja rahtasin hoitotarvikkeet pois jaloista. Katsoin miettiväisenä oria. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin, jättäen sisälleni ainoastaan hyytävän kylmyyden sekä tyhjyyden. Värähdin ajatellessani että minun olisi joka tapauksessa liikutettava Kamu tänään, vieläpä sovittuun aikaan. Nielaisin. Olin sopinut Kisshun kanssa, että tämä tulisi jälleen seuraamaan tuntia. Syystäkin.

Seisoin kentällä hikoillen vahvasti. Olin jälleen unohtanut hanskani tallille, kypäräkin tuntui hetki hetkeltä joko liian kireältä tai liian löysältä. Nielaisin raskaasti. Tästä en selviäisi, en vaikka tapahtuisi mitä. Tärisevin käsin vedin jalustinhihnat suoriksi. Ne olivat minulle sopivan mittaiset, sillä olin vissiin itse ratsastanut orilla viimeksi tai muuten vain joku saman mittainen kanssani. Ponnahdin nopeasti mutta kevyesti orin selkään, yrittäen olla välittämättä Kisshusta, joka siivoili jotain kentän laitoja. Siankärsämöt kukkivat kentän laidoilla. Ori käveli kuuliaisesti mutta hieman tiedottomana kaviouraa pitkin. Yritin saada jäykän ruumiini taipumaan rautiaan tahtiin, mutta se näytti pikemminkin liikaa yrittämiseltä kuin myötäilemiseltä. Yritin olla myös tärisemättä. Vaikka aurinko paistoi kauniisti, en siltikään voinut vapinalle mitään.

Minua jännitti, kuumotti, tahdoin pois, pois… Suljin silmäni kuin peläten kaikkien näkevän niistä pelkääväni tai jännittäväni. Avasin ne varovasti. Aurinko poltti silmiäni, joiden läpi oli jo ennestäänkin hankala nähdä. Yritin koota itseni, mutta tunsin vain hajoavani uudelleen, entistä enemmän, ennekuin kokosin rohkeuteni ja painoin pohkeeni orin kylkiin varovaisesti. Ori pyrähti raviin, yrittäen saman tien pyrkiä siitä laukkaan, mutta pidätin sitä. Alahuuleni tärisi uhkaavasti ensimmäisen mutkan lähestyessä… Kamu kuitenkin ravasi sen kaula kaarella, hienostuneen elegantisti. Olin vihoviimeinen idiootti kun annoin sen tapahtua… Rautias kiihdytti suoralla laukkaan, vetäen päätään alas, jolloin ohjat liukuivat nopeasti hikisistä käsistäni. Kuitenkin niiden pää tuli vastaan, nykäisten minua hieman eteen, jolloin Kamun takapää sinkosi takaani. Arvatahan siinä saattoi sitten, miten kävi… Jälleen kerran tunsin lentäväni. Ilma täytti minut, kunnes maan vetovoima vei voiton. Tunsin ilman pakenevan keuhkoistani luvattoman nopeasti, joka sai minut haukkomaan henkeäni.

”Ei käynyt mitään, ei mitään…” Mutisin paniikinomaisesti, enemmän rauhoittaakseni itseäni kuin Kisshua kentän laidalla. Pyöritin päätäni. Tunsin kipua niskassani, olkapäissäni… Joka puolella. Pukahdin vain pienesti noustessani takaisin Kamun selkään. ”… Ei niin mitään…” Mutisin vielä noustessani hevosen selkään, joka käänteli korviaan viekkaan oloisena ja huitaisi kerran ruskealla hännällä takastaan. Vedin henkeä. Pari kierrosta käveltyä laskeuduin selästä. Vaatteistani rapisi hiekkaa. Kiitin vielä kerran Kisshua ennen kuin lähdin taluttamaan oria tallille. Jalkoihini sattui. Sattui niin vietävästi. Siirrän katseeni maahan taluttaessani orin tallille. Hoisin sen nopeasti ja vaivattomasti, en tosin väitä olleeni mitenkään huippu huolellinen, mutta onhan minulla syynikin. Minua ahdisti koko ajan, sillä tunsin ihmisten tuijottavan tai sitten jonkun nähneen kun putosin… Olenhan nyt uusi täällä, jotenh… Talutin nopeasti orin karsinaansa ja suljin oven. Kiirehdin pois tallista sanomatta edes heippoja Kamulle saatika sitten kenelle muullekaan.

Tulin myöhemmin vielä tallille ruokkimaan Kamun. Kesätuuli heilutti hiuksiani loihtivasti kun astuin talliin. Nielaisin jälleen hieman punastuen kun kipitin ilmoitustaululle muiden häärivien tyttöjen joukkoon, vältellen heitä kumminkin. Katson kaukaa tihrustaen tekstin ja haen määrätyn määrän apetta Kamulle. Hymyilin sen tallustaessa minusta piittaamatta ruokakupilleen ”Minusta ei koskaan ole siihen…” Sanon hymyillen kyynelten kastellessa silmäni. Täällä en kyllä aikoisi pillittää! Komensin itseäni ankarasti. Loin viimeisen katseen Kamuun ennen kuin häivyin vähin äänin tallista. Oli valoisaa. Tahdoin pois… Tunsin, kuinka tuo ori, ei, minä itse söin itseluottamustani koko ajan pienempään kasaan mielessäni myllertävillä harhakuvilla ja asioitten liioittelulla… Hymyilin silti. Kamu oli ihana, kaikkea mitä olin toivonut. Nyt minulla ei olisi varaa valittaa siitä tai ainoa asia, joka sai minut irtaantumaan todellisuudesta, oli Kamu.

Talutin sieraimiaan tyytyväisenä värisyttelevän orin karsinaan ja toruin sitä. Vaikka kyllä huomasin, ettei ori lotkauttanut korvaansakaan puheilleni, joten totesin sen hyödyttömäksi. Suljin karsinan oven ja jätin reppuni samaiseen naulakkoon. Olin todennut, ettei se ollut siinä tiellä. Hain Kamun hoito tarvikkeet ja jätin ne naulakkoon reppuni viereen. Avasin orin karsinan oven ja talutin sen käytävälle. Kiinnitin sen kettinkeihin kummaltakin puolelta ja niin alkoi harjaaminen. Tällä kertaa ei rautias ollut niin pahassa mudassa kuin viimeksi. Pölyä ja hiekkaa kuitenkin rapisi tallin käytävälle kiitettävä määrä ennen kuin ori oli katsottavan näköinen. Nostin herran kaviot. En voinut kuin ihailla orin karsina käytöstä. Sehän nosti kaviot kuin enkeli! Kehuin hiukan oria. Olin moittinut sitä karsinassa, sillä se oli karannut. Mahtoi ori-parka tuntea itsensä epätietoiseksi. Kävelytin orin varusteet varustehuoneeseen, ottaen samalla suitset, pintelit ja satulan mukaani. Asetin satulan varovaisesti Kamun karsinan oven päälle. Se kyllä ehtisi odottaa siinä.

Jälleen kerran ori haukkasi innoissaan kuolaimet, eikä venkuloinut yhtään kun kiristin satulavyön. Asettelin pinteleiden patjat huolellisesti, tarkistin, ettei missään ollut ryppyjä, jotka voisivat painaa suomenhevosen jalkoja. Tämän jälkeen rullasin pintelit orin jalkoihin. Kun olin valmis, pyyhin hikeä otsaltani. Mustan paidan hiha oli hieman kostea jo ennestään, bussissa oli ollut aika tunkkainen tunnelma. Nielaisin. Mitähän tekisin…? En tahtoisi pudota, eikä oikein edellistä suoritustakaan miksikään ratsastukseksi voinut kutsua… Eikä tämä ollut mikään ratsastuskoulu, joten en voinut kääntyä opettajankaan puoleen. Kipitin varustehuoneeseen nopein askelin, sulkien oven perässäni. Lysähdin penkille. Miten tämä voi olla mahdollista…? Näen tarralappuja ja kynän vieressäni. Pitäisikö minun…? Tartun kynään epätoivoisena. Kirjoitan pienen teksti pätkän.

’Kishhu: Minulla on ongelmia Kamun kanssa. Voisitko tulla hieman opastamaan minua kahdenkymmenen minuutin kuluttua kentälle? T: Lacu’ Kun olen saanut kirjoituksen valmiiksi, en epäröi hetkeäkään käydä kiinnittämässä sitä ilmoitustaululle. Kun olin sen tehnyt, kävin ottamassa Kamun irti käytävältä taluttaen sen karsinaansa. Laitoin riimun orin kaulalle ja kiinnitin sen yhteen kalteriin. Lasken rannekellosta sekunteja. Minulta menisi tasan viisi minuuttia taluttaa Kamu kentälle. Kun kello oli vihdoin määrätyn ajan, irrotin kärsimättömän rautiaan ja talutin sen kentälle. Katselin ympärilleni ja näin aidan luona hahmon. Nielaisin. Odotin, että saisin ohjeita. Tahdoin tietää, mitä voisin tehdä, ettei Kamu olisi niin kuuma ratsastaa. Napsautan kypärän kiinni. Olin raahannut sitä mukanani tallilta saakka.

Nousin hitaasti selkää n kuin odottaen, että edellinen kuvio toistuu uudelleen. Nielaisin karvaasti istuessani orin selässä. Olo tuntui tukalalta. Kuuntelin korvat höröllä Kisshun ohjeita. Yritin toteuttaa kaiken mahdollisimman hyvin. Tein tämän ohjeiden mukaan niin hyvin kuin pystyin, ja tottahan se oli, rautias peruutti. Pysäytin sen ja katsoin ihmeissäni. Johan nyt oli! Viime kerralla en saanut oriin minkäänlaista kontaktia. Painoin heiveröisesti pohkeillani orin kylkiä. Se lähti tasaisesti liikkumaan allani kun ohjasin sen kaviouralle. Tuntui kuin henkeni ei olisi kulkenut alkuunkaan siinä istuessani. Kädet alhaalla. Ihan tosi alhaalla, tasaisesti. Se oli uskomattoman hankalaa, vaikka minulla olikin hanskat. Tuntui, kuin ohjat olisivat millä hetkellä hyvänsä voineet luiskahtaa hikisten näppieni välistä. Nielaisin uudelleen, raskaammin. ”No, tuota…” Supisin hevosen selästä. Olin mennyt ainakin kolme kierrosta käyntiä. Hevonen ei vaikuttanut kovin villiltä nyt, vaikka kääntelikin tuon tuosta korviaan. Sillä oli ilmeisesti tylsää. Se nyökytti päätään kärsimättömänä. ”V-voisitko… Tuota… Ottaa sen k-kiinni, se viimeksikin… eh… Lähti ravissa käsistä…” Piipitin olemattomasti. En olisi tahtonut myöntää, että se oli heittänyt minut selästään… Jos nyt kuitenkin…

Sopersin nopeasti jotain kiitoksen kaltaista. Kun Kamu oli vihdoin päässyt liinaan ja lähtenyt liikkeelle, tunsin hirveää onnellisuuden tunnetta. Kamu lensi allani, sen raviin oli helppo keventää. Kun tämä show oli ohi, nyökkäsin pienesti omistajalle lähtiessäni taluttamaan Kamua pois kentältä. Minä... Minä olin uskaltanut tehdä sen! Kuitenkin... Sydän hakkassi hullun lailla rinnassani kun talutin rautiaan talliin, omaan karsinaansa. Riisuin sen nopeasti ja heitin verkkoloimen sen selkään. Se oli huutavan punainen, mutta sopi orin väreihin loistavasti. Irrotin tärisevin käsin riimunnarun karsinan seinästä... Katsoi oria, joka lähti vaeltamaan kohti heinäverkkoa. Olin unohtanut erään tärkeän seikan. Yritin nousta karsinan lattialta, mutta jalkani eivät kantaneet... Tunsin kuinka maailma pyöri villisti sekailaisena sateena ympärilläni... Lysähdin kokoon tallin lattialle ja vikisin kurjasti. Tunsin tulevani hulluksi... Tahdoin maata vain siinä... Ikuisuuteen...

Raotin silmiäni. Missä oikein olin? Avasin silmäni . Verenpunaiset auringon säteet tunkivat silmiini saaden pääni vihlomaan jälleen. Katson kattoon. Valkoinen...? Minun huoneessani ei ollut valkoista kattoa? Hätkähdän muistaessani mitä oli tapahtunut. Katson hieman itseäni. Makaan jonkun valkoisen, lakanamaisen peiton alla. Katson kättäni. Olin saada sydänkohtauksen kun näin letkun, joka johti käteeni. Seurasin sitä katseellani.. Se loppui puolitäyteen pussiin, joka sisältää mielenkiintoista läpikuultavaa nestettä... Olin sairaalassa. Painoin hätäisesti punaista nappia, jossa luki 'kutsu hoitaja'. "Niin?" Naisen ääni kuului oven suusta. "Voisiko j...joku kertoa, että mitä oikein..." Nainen nyökkäsi pienesti. "Olit kuulemma menettänyt tajuntasi talliin, josta joku sinut poimi. Ei mitään nestehukkaa vakavampaa. Verikokeet otettiin jo, sillä vanhempasi sanoivat sinun pelkäävän niitä. He muuten ovat kanttiinissa juuri nyt, tahdotko, että kutsun heidät?" Nainen puhui. Hän ol istunut sänkyni laidalle. "Ei tarvitse. Tu-tulevat milloin lystäävät..." Sanoin pienesti. "Minulla on iltatalli tänään! Pääsenkö sinne?" Hätkähdin. "Et tuossa kunnossa..."

*takauma*
”Hei Lacu, mitä hiuksillesi on tapahtunut?”
”Öh…” Pukahdan hiljaa, laskien katseeni maahan.
”Hahaha! Näytät tosi typerältä! Hyvä, että sinulla edes on hiuksia tuolla takana!”
Tuntui kuin joku olisi lyönyt minua keskelle rintaa. Se oli niin turhauttavaa…
”…” Se ei ollut totta! Kamu oli vain hiukan ohentanut hiuskerrosta, ei mitään muuta…
*takauma loppu*
Talli ilmestyi taas eteeni rauhoittavaa hälinää huokuen. Taisin olla vähän myöhässä, ainakin minusta tuntui siltä. Tie oli yhtä mutaa, lunta enää harvakseltaan. Oliko muka minun vikani, että bussi oli lähtenyt vasta 15.13 koululta? Enpä usko.

Astun oritalliin. Tämä on toinen kertani, kun hoidan Kalevantuli nimistä oria. Se on uskomattoman söpö, mutta vekkuli. Sehän se oli verottanut viime kerralla hiuskasvustoani. En kuitenkaan voinut olla hymyilemättä tapsutellessani Kamun karsinan eteen. Olen lyhyt, joten nousin varpailleni. ”Hei, kaveri! Oliko ikävä?” Sanon ojentaen käteni kaltereiden välistä. Rautias kävelee käteni luokse ja haistaa sitä, kunnes puhaltaa hyväksyvästi kämmenelleni. ”Niin juuri, poika…” Huokaisen iloisena. Jätän reppuni karsinan seinässä roikkuvaan pieneen naulakkoon. En kyllä tasan vaihtaisi vaatteitani! Minulla oli ylläni punainen pusero ja mustat housut. Niihin kyllä jäisi helposti hevosen karvoja, mutta ainahan vaatteet voi pestä. Tepsuttelin varustehuoneeseen ja nappasin saman, kuluneen harjapussin kuin viime kerrallakin. Jätin sen samaan naulakkoon kuin koulureppunikin siksi aikaa että talutin Kamun käytävällä. Se odotti kärsimättömänä palvelua käytävällä seistessään. Kuitenkin jäin ilmeisesti ihastelemaan sitä liian pitkäksi aikaa, sillä ori osoitti mieltään kopauttamalla kaviolla maata. Irrotin katseeni orin ruskana kiiltävästä karvasta ja nostin harjan pussista. Kamu olikin kurainen tänään. Sain uhkia ihan kunnolla jotta saisin Kamun kiiltämään. ”Voi sinua, Kalevantuli…” Mumisin hiljaa samalla kun puunasin hevosta. Kastelin rätin ja tein pienen hieno puhdistuksen vielä tämän jälkeen. Sitten olisi kavioiden vuoro. Vedin koukulla voimakkaasti rapaa irti orin kavion pohjista. Tämän jälkeen hienot kouluvaatteeni olivat – no, miten sen nyt sanoisi, uusien tuulien vietävänä, ja korvani äidin saarnojen takia rakoilla… Hymähdin hiljaa viedessäni tavaroita paikoilleen. Olin yltä päältä ravassa. Enää ei ollut mitään tehtävissä. Kävelin ripeästi rautiaan luokse. Kosketin sen päätä, jolloin se ponnahti ylös kärsimättömänä, mutta laskeutui takaisin käteni silitettäväksi nopeasti. ”Mitäs sanot, Kamu? Pitäisikö meidän käydä vähän ratsastamassa tänään? Jos kävelisit tänään vähän kiltimmin…” Maanittelin. Olin jo päättänyt, että taluttaisin sitä ennen ratsastusta. Jos se oli tuollainen taluttaa, niin en tahtonut ratsastuksesta tietääkään. Silti tahdoin kokeilla. Tosin minua pelotti hieman, hieman enemmän, mutta…

Kun tarjosin Kamulle kuolaimia, se katsoi hetken ensin silmät suurina niitä, kunnes nappasi ne innoissaan suuhunsa, kuin sanoakseen: ’no nyt päästiin asiaan!’ Kamu oli niiin herttainen. Ei edes kakistellut, kun laitoin satulan. Nahka natisi kun kiristin vyötä. Outoa. Eihän ori pullistellut lainkaan. Minä kun olin luullut, että orit ne vasta pullistelivatkin! Ei sentään. Tämähän…

Talutin rautiaan kentälle. Minua pelotti, vaikkei ori suoranaisesti pelottava ollutkaan. Tartuin kuitenkin urhoollisesti sen ohjista ja lähdin taluttamaan sitä kenttää ympäri. Tällä kertaa ori ei käyttäytynyt niin inhottavasti kuin viimeksi, sillä minulla oli suora tuntuma sen suuhun ja pidin ohjista ihan leuan alta kiinni. Herran oli kuitenkin pakko stepata hetki paikoillaan. Vedin henkeä, kun talutin orin hiekkakentän keskelle. Minusta tuntui, kuin luonto olisi pidättänyt henkeään. Jännitys kihelmöi koko ruumiissani, kun tarkistin satulavyön kireyden. Mittasin jalustimet. Kylmä jalustin tuntui rauhoittavalta siinä kädessäni, kun muuten poskiani kuumotti. Nielaisin. Asetin vasemman jalustimen jalkaani ja ponnistin ylös. Olin tosi korkealla. Tosi, tosi korkealla. Kamu käänteli korviaan kuin vastausta odottaen. Välillä se vilkaisi minuun. Kun sain hengitykseni tasattua, painoin pienesti suomenhevosen kylkiä. Se lähti keinuvasti liikkeelle. Korvat osoittivat suoraan eteen ja se painoi kädelle ankarasti. Se tahtoi mennä lujaa, lujaa ja lujaa. Yritin pitää sitä nahoissaan, mutten onnistunut kovinkaan hyvin. Lopulta uskaltauduin painamaan Kamun kylkiä uudestaan, jolloin se lähti keinuvaan raviin. Ensimmäisen päädyn se ravasi edustavasti ja mallikkaasti. Minäkin tunsin pienen itseluottamuksen kasvavan sisälläni. Mutta siihen se hyvä ja mukava meno sitten loppui. Pitkällä sivulla ori nosti päätään ja vauhti kiihtyi. Yritin antaa sille rauhallisesti ja maltillisesti puolipidätteitä, muttei se tuntunut tehoavan. Ori oli ilmeisesti aistinut epävarmuuteni, joten se vain lisäsi vauhtia, kunnes se laukkasi jo niin lujaa kuin kavioistaan pääsi. Silloin toivoin vain, ettei se… Orin takapää sinkoutui kuin tykin kuula takaani, lennättäen minut hevosen eteen. Tunsin lentäväni, kunnes… Olin maassa. Kamu seisoi parin metrin päässä minusta. Se katseli uteliaana, miten sille painolle sen selässä oli käynyt. Tuhahdin turhautuneena sylkäisten kerran hiekkaa suustani. Tämä oli ihan typerää. Olkapäitäni särki. Sille nyt ei voinut mitään. Kipusin hädin vaivoin rautiaan selkään. Otin ohjat käteeni ja ohjastin Kamun takaisin kaviouralle. Menimme käyntiä siinä pari kierrosta. En päästänyt Kamua otteestani enkä tahtonut ravata. Tämä riitti jo… Laskeuduin selästä ja talutin orin tallille.

Olin ruokkinut Kamun ja istuin nyt sen karsinassa. Se mussutti ruokiansa minusta välittämättä. Toivoin, ettei kukaan näkisi minua, sillä tiesin kyllä, ettei hevosten ruokarauhaa saisi häiritä. ”Tiedätkö… Minua ei haittaa, vaikka heitit minut selästäsi…” Sanoin hiljaa, ennen kuin suljin karsinanoven. Otin laukkuni naulakosta ja lähdin pois. Ilma oli viilennyt. Aurinko oli pilvessä. Kävelin tallin tietä vilkaisematta taakseni. Hymyilin hiljaa itsekseni bussipysäkillä, ennen kuin seuraava bussi poimi minut kyytiinsä.

Ei pelännyt, vaikka annoin sen tutustua ensin kaviokoukkuun. Se katseli sitä vain tylsistyneesti tajuamatta, mitä ideaa minulla oli roikottaa tuollaista tuttua kapistusta hänen silmiensä edessä. Kun sain kaviot valmiiksi, huokaisin ponnettomana lähtiessäni taluttamaan hoitovarusteita takaisin paikoilleen. Minusta oli ihan oikein päätetty, etten aikonut ratsastaa suomijuntilla vielä tänään. tutustuisin siihen ensin. Pyöritin pintelit nopeasti orin etujalkoihin. Tarkistin vielä että patjat olivat kunnolla. Napsautin riimunvarren kiinni herran riimuun samalla kun irrotin ketjut sen riimusta. Talutin orin pihalle. Olin ihan tarkoituksella jättänyt loimen pois. Se oli suomenhevonen. Tällaisesta asteen pakkasessa se kyllä selviäisi ongelmitta. Lähdin taluttamaan oria kenttää kohti rauhallisesti. Se oli kuitenkin aivan eri mieltä. Se olisi tahtonut mennä lujempaa, joten se kiskoi kärsimättömänä narua koko ajan. Eikä myöskään paikallaan steppaus auttanut asiaa, kun yritin saada sen rauhoittumaan pysähtymällä, sillä se miltei koko ajan veti minua perässään. Kentälle päästyämme sama meno jatkui. Käsiini koski tämän kokemuksen jälkeen mielettömästi, eikä minulla ollut aavistustakaan, miten saisin ison hevosen pysähtymään. Tietysti yritin harata vastaan, mutta saattoihan sitä arvata jo itsekin lopputuloksen. Rautias oli paljon minua vahvempi, joten sen oli helppoa nykiä narujani ja odottaa minun tanssivan sen mukaan. Narusta nyppiminen ei auttanut asiaa ollenkaan, joten totesin sen toimettomaksi. Kipitin vähän väliä orin rinnalle, ettei se olisi saanut yliotetta. Tämän karmaisevan talutus kerran jälkeen vein Kamun karsinaan ja rullasin pintelit hienosti pois (niistä tuli kyllä outo mytty)… Vein ne takaisin paikoilleen. Harjasin sen vapaana karsinassa ollessa kertaalleen hiukan epähuolellisemmin. Heitin verkkoloimen sen selkään ennen kuin poistuin vähin äänin tallista. Mihin sitä tappaisi viisi tuntia aikaa? Ilmoitustaululla oli ollut tarkat ohjeet ja aikataulut. Nyt olisi neljä tuntia aikaa, ennen kuin alkaisi hevosten iltaruokinta. Sekin kuulemma kuului hoitajan tehtäviin. Voisin mennä kotiin ja pyytää äitiä tuomaan illemmalla minut takaisin. Niin tekisin.

Myöhemmin äiti kävi heittämässä minut tallin tienhaaraan ja kipitin siitä tallille. Äiti lupasi ottaa minut kyytiin samalla kun menisi ohi siitä. Hän oli matkalla kauppaan. Kävelin kalpeana ilmoitustaululle ja katsoin Kamun ruokalistaa. Vai niin. Kävin lappaamassa tarvittavat ruoat ämpäriin ja otin heiniä mukaan. Kun astuin karsinaan syli täynnä tavaraa, Kamu katsoi minua jälleen kaikkitietävästi. Mitäpä siitä. Se ei yrittänyt hyökätä päälle ruoan himoisena kuten jotkut hevoset. Sain kaataa väkirehut sen ruokakuppiin rauhassa ja laskea heinät maahan ilman että ori hyökkäsi päälle. Astuin sivuun sen ruokien edestä ja herra tepasteli mieluusti ruokiensa luokse. sen heinäverkko näytti aika täydeltä, joten sitä tuskin oli syytä vaihtaa… Otin verkkoloimen Kamun selästä ottaen sen mukaani. Vein sen varustehuoneeseen ennen kuin lähdin tallista. Juoksin täyttä vauhtia tallin tienhaaraan, sillä olin jälleen myöhässä. Äiti oli saanut odottaa kuulemma 20 minuuttia minua siinä. Ei sille voinut mitään. Kun istuin äitini autossa, minusta tuntui, että olin tehnyt oikean päätöksen ottaessani Kamun hoitsuksi. Vaikka talutus olikin mennyt päin mäntyä, oli ori silti harvinaisen mukava ja… Suloinen.

Lähdin sitten laittamaan Kamua kuntoon. Talutin sen sitten maneesiin, ja kävelimme aluksi pitkin ohjin. Mietin mielessäni, vähän tunnin kulkua. Aloitin sitten tunnin tavalliseen tapaan tehokkaalla alkuverkalla. Kamu oli tänään todella mukavalla päällä, mutta sillä taisi kyllä olla vähän kevättä rinnassa. Yritin saada Kamuun tuntumaa, mutta välillä se heitti ihan tyhjäksi edestä. Sitä se ei ollut vielä ratsastaessani tehnyt. Yritin kumminkin saada sen ihan kunnolla sille ulko-ohjalle, joten menin sitten taas ympyrälle työskentelemään. Kamu halusi mennä koko ajan vain eteenpäin. Yritin kumminkin pitää sen aisoissa. Jatkoin sitten uraa pitkin laukassa, ja yritin pitää saman vakaan tuntuman. sitten olikin aika aloittaa päivän treeni. Jatkoin laukassa, ja käänsin ensimmäiselle puomille, joka oli kokorataleikkaan radalla. Puomin jälkeen olisi tarkoitus saada laukka vaihdetuksi. Ensimmäinen kerta epäonnistui, mutta kyllä se alkoi menemään koko ajan paremmin ja paremmin. Lopuksi Kamu ihan hypähti puomien yli, ja vaihtoi askeleen lennokkaasti.

Annoin sille kovat taputukset kaulalle. Tunnin jälkeen hoidin Kamun, ja laitoin sen vähäksi aikaa käytäväälle, kun putsasin sen karsinan. Laitoin sen sitten karsinaansa, ja menin vähän putsaamaan sen varusteita. Kello oli jo aika paljon, ja minun oli lähdettävä. Moikkasin vielä Kamua ja lähdin sitten kotiin.

Nousin selkään, ensin varmistettuani, että satulavyö oli kunnolla kiinni. Laitoin jalustimet sopiviksi ja annoin sitten Kamulle pohjeavun. Kamu käveli innoissaan, ja se katseli lunta ihmetellen. Sen korvat olivat ihan koko ajan hörössä. Otin sitten vähän ohjaa, ja Kamu jännittyi heti. Yritin itse olla mahdollisimman rauhallinen. Maastossa on se mukavaa, ettei hevoselta tarvitse vaatia mitään peräänantoja yms. ellei sitten halua.. Kuljimme Kamun kanssa käynnissä hiekkatietä pitkin, kunnes saavuimme metsän laitaan. Ohjasin Kamun metsän siimeksiin. Siellä oli mukavia polkuja, joissa voisi vähän ravailla. Viiletimme pitkin metsän polkuja ravissa. Kamu haisteli talvi-ilmaa yhtä innoissaan kuin minäkin. Siirsin Kamun aina välillä käyntiin, kunnes sitten ravailimme taas. Saavuimme pian pellon laitaan. Aloin tekemään isoa ympyrää pellolla. Nostin sitten laukan. Kamu liikkui reippaasti ja innokkaana eteenpäin. Se selvästi nautti. Jatkoin sitten laukkaa koko peltoa pitkin. Nousin kevyeeseen istuntaan, mutten kumminkaan antanut Kamun mennä niin lujaa kun se halusi. se voisi kaatua vaikka lumessa.. Jatkoimme matkaamme pellolta pois ravissa. Edessämme oli hiekkatien risteys. Hidastin Kamun siinä käyntiin. Ajattelin, että voisimme mennä jo tallille. Risteyksessä tuli yllättäen vastaan pikkulapsi äitineen. "Heppa, katto äiti heppa!" pikkulapsi kirkaisi. Se tuli Kamulle niin yllätyksenä, että se pelästyi ja nousi pystyyn. Sen jälkeen se lähti laukkaamaan täysiä takaisin pellolle. Tasapainoni oli horjahtanut sen noustessa pystyyn. Jalustimetkaan eivät olleet jalassani. Ja kaiken päälle istuin satulan edessä, kun Kamu nelisti pitkin peltoa. Meinasin horjahtaa Kamun jalkoihin. Tarrauduin kumminkin niin kovasti Kamun kaulaan kiinni, etten onnekseni tippunut. Yritin kaikkeni, jotta saisin ohjista kunnon otteen. Viimein sain edes ohjan päästä kiinni, ja aloin sitten keräämään niitä käteeni. Kiskaisin kunnolla ohjista, ja Kamu pysähtyi äkisti. Humpsahdin sen kaulan yli pehmeälle lumelle istualteni. Ohjat olivat vielä kädessäni ja hevonen vieressäni. En voinut valitettavasti muuta kuin nauraa. Vaikka ei se kovin kivaa ollut roikkua hevosen kaulassa kiinni kaikin voimin. Onneksi Kamu sentään on herkkä suustaan. :D Nousin sitten ylös maasta. Kieltämättä häntäluuhun vähän sattui, mutta ei mitään sen kummempaa tapahtunut. Nousin sitten Kamun selkään, ja lähdin kävelemään kohti tallia.

Tallissa hoidin Kamun kunnolla. Oli vähän hankalaa kävellä, kun peppuun sattui. Ja varsinkin kavioiden puhdistaminen ei ollut mitään kovin mukavaa. :D Saatuani viimein hoidettua Kamun lysähdin istumaan sen karsinan eteen. Katsoin, etten ollut jättänyt mitään kamoja lojumaan lattialle. Kaiken olin jo vienyt paikoilleen. Hyvä. Nyt pitäisi vielä puhdistaa karsina. Nousin ylös pitäen vähän seinästä tukea. Sitten kävin hakemassa talikon ja kottikärryt. Laitoin Kamun käytävälle ja putsasin karsinan. Kun sain kaikki hommat tehtyä kello olikin jo aika paljon. Päätin sitten lähteä kotiin. Moikkasin vielä Kamua, ja lähdin sitten kävelemään kotiin. :)

Tänään pääsemme ratsastamaan ensimmäistä kertaa maneesiin. Oli ihanaa päästä tuulen suojaan ratsastamaan. Talutin Kamun kaartoon, kiristin vyötä, laskin jalustimet alas, nousin selkään, laitoin vyötä vielä vähän kireämmälle, kunnes sitten annoin Kamulle pienen pohjeavun ja lähdimme kulkemaan uraa pitkin. Kamu liikkui innoissaan eteenpäin, mutta pysyi kuitenkin käynnissä koko ajan. Otin sitten jonkun ajan päästä ohjat tuntumalle. Aloitin treenit taas kerran asetuksilla. Kamu laittoi aika paljon asettaessani vastaan, joten päätin mennä pääty-ympyrälle. Ympyrällä asetin ja taivutin. Käytin myös pohkeita apunani. Tein koko ajan pientä pohjesarjaa, jossa käytin vuorotellen ulko- ja sisäpohjetta. Tein asetuksia sisäänpäin ympyrää, ja myös ulospäin ympyrästä. Kamu alkoi vähitellen antamaan edestä pikkuisen periksi. Jatkoin samaa harjoitusta ravissakin. Sain pidettyä Kamun aika hyvässä ravissa. Nyt kun saisin vielä sen rennoksi... Hiki hatussa yritin saada Kamun ratsastettua läpi. Jatkoin taas uraa pitkin, ja pyrin koko ajan pitämään tasaisen tuntuman ohjista. Kamu kulki nyt aika rennosti, Kamun askeleita. Se ei polkenut kunnolla takajaloillaan. Vielä on minulla aika paljon parannettavaa koulussa Kamun kanssa. Kamu oli ihan hikinen. Emme olleet tehneet tälläistä tuntia vielä kertaakaan ja puolet oli vasta mennyt. Menin taas ympyrälle. Päätin nostaa laukan. Sain juuri ja juuri pidettyä Kamun rentona. Melkein se pääsi juoksemaan alta pois. Otin kunnon tuntuman ja aloin asettamaan. Kamu rentoutui aika helposti laukassa. Katsoin maneesin peilistä. "Noniin Kamu, kyllä mä tiesin että susta löytyy hitunen kouluhevostakin!" sanoin Kamulle iloisesti. Kamu kulki hyvässä muodossa ja peräänannossa ihan pienen aikaa. Sitten se taas vähän lähti ohjalta. Olin kumminkin erittäin tyytyväinen Kamuun. Siltä löytyy selvästi osaamista myös kouluratsastuksen saralta. Jatkoin laukassa uraa pitkin. Kamu yritti taas lähteä, mutta huomasin sen ennenkuin se edes kerkesi edes lähtemään reippaammin. Siirsin sitten Kamun raviin. Jatkoimme ravissa menoamme. Tein pari kolmikaarista ja sitten siirsin Kamun käyntiin. Annoin sille kunnon taputukset kaulalle. Kamu ressu oli ihan hikinen.

Tunnin jälkeen vein Kamun suoraan pesupaikalle. Otin siltä kamat pois ja vein ne satulahuoneeseen. Pesin Kamun kunnolla, nimittäin se oli aivan hikinen. Vedin sitten hikiviilalla vedet pois ja kuovasin vielä vähän pyyhkeellä. Kävin hakemassa loimen sille päälle, ettei Kamulle tulisi kylmä. Putsasin karsinassa sen kaviot. Aion harjata Kamun vasta sitten, kun se on kuivunut. Laitoin Kamun siksi aikaa karsinalle kiinni, kun putsasin sen karsinan. Sitten se sai taas mennä omaan rauhaansa. Kävin katsomassa missä kunnossa Kamun kamat olivat. Ne olivat tulleet taas aika likaisiksi, joten putsasin ne taas kerran perusteellisesti. Luuttusin huvikseni myös tallin käytävän. Kello oli jo kuusi, ja menin katsomaan Kamua. Se oli kuivunut, joten harjasin sen vielä oikein kunnolla. Selvitin myös sen hännän ja harjan. Olikin jo aika minun lähteä kotiin, joten sanoin moikka Kamulle ja lähdin talsimaan kylmään, koleaan ja märkään kevätilmaan.

"Voi herranjestas mikä tuuli!" sanoin ja ja yritin samalla pitää Kamua paikoillaan kentällä. Se tuli heti hirveän malttamattomaksi, kun se huomasi esteet. "Nyt kuule pysy paikallasi." komensin ja pääsin kömpimään selkään. Yritin laittaa jalustimet ja satulavyön mahdollisimman nopeasti, jotta en joutuisi koko ajan keskittymään hevosen paikalla pitoon. Kun sain estejalustimet laitettua pidätin Kamua päättäväisesti, jotta saisin sen olemaan edes hetken paikoillaan. Kamu oli pysähdyksessö rauhallinen, joten käänsin sen sitten uralle. Kävelimme vähän aikaa vapain ohjin. Otin sitten ohjat tuntumalle, ja aloin kokoamaan Kamua. Se tuntui hirveän jännityneeltä kuin viulun kieli. Aloin tekemään alkuverkkaa ravissa. Tein paljon temmonlisäyksiä ja voltteja. Kamu yritti juosta alta pois, joten menin sen kanssa ympyrälle, jotta saisin sen takaisin avuilleni. Sitten olikin jo aika aloittaa esteet.
      Otin ravissa jumppasarjaa. Lähestyimme estettä vielä rauhallisesti, mutta heti kun pääsimme parin metrin päähän ensimmäisestä esteestä Kamu alkoi laukkaamaan ja meni ihan sairaan lujaa esteet. Yritin tietenkin hidastaa sitä, mutta ei kun herra halusi vain eteenpäin. Pidätin sitä voimakkaasti. Oli aika koittaa uudestaan jumppasarjaa. Parin metrin päässä Kamu oli selvästi jo aikeissa taas nostaa laukan. Osasin kumminkin pidättää sitä tarpeeksi aikaisin, joten nousin kevyeeseen istuntaan ja myötäsin Kamun hyppyjä. Hmm, tämähän meni jo paremmin. Tein jumppasarjaa aika pitkään. Lopetin sen vasta, kun Kamu kulki rauhallista ravia. Tein jumppasarjan myös pari kertaa laukassa, ne menivät ihan hyvin vaikka Kamu olisi mielellään mennyt kymmenen kertaa lujempaa, mitä annoin sen mennä. Sitten olikin sarjan vuoro. Sarjankin Kamu hyppäsi ihan kohtuullisen hyvin. Meillä on vielä paljon parannettavaa yhteistyössämme. Yhteinen sävelemme ei ole vielä täydellisesti löytynyt. Eiköhän jatkossa Kamu ala olemaan jo mukavampi. :) Tunnin jälkeen annoin Kamulle kunnon taputukset. Olin taas kerran aivan puhki. Varsinaisia tehotunteja Kamun kanssa tulee.

Tunnin jälkeen hoidin Kamun huolellisesti. Se ei ollut kovin hikinen. Laitoin Kamulle loimen päälle hoitamisen jälkeen. Menin sitten kentälle korjaamaan esteet pois. Kello alkoi olemaan jo aika paljon. Minun pitäisi varmaan lähteä kotiin. Menin antamaan Kamulle vielä taputukset, ja sitten lähdin kotia kohti hiihtoloman viettoon. :)