PerustiedotLakean Eline, tuttujen kesken Linnesuomenpienhevostamma, rautias, 145cm syntynyt 18.11.2007 rekisterinumero VH-41572 yleispainotteinen, koulutustasoltaan Helppo A, 110cm kasvattanut Virtuaalitalli Lakea nykyinen omistaja Kisshu, Katvusto
Meriitit: |
Ikääntyminenkuollut syksynä 2009 |
Hoitotilanteissa Linne saisi olla mieluiten kiinni, kun muutemmin käy usein niin että se jää tappelemaan vieruskaverin kanssa kaltereiden välistä tai härnäilee niitä. Mutta ei hoitajalle tee paljoakaan mitään eikä välitäkkään sen tekemisistä. Linne ei kutia ja seisoo paikallaan kiltisti ainakin harjaustilanteissa. Se arastaa vähän uusia ihmisiä kaikissa tapauksissa, tai sitten se yrittää uhitella jo ennestään tuttua ihmistä. Mutta ei mitään kummempaa, jalatkin nostaa kiltisti kaikissa tilanteissa. Paitsi että takajalkoja nostaessa se saattaa mennä karsinan nurkkaan jolloin voi olla jalkojen putsailu vähän omalaatuista. Loimiessa Linne jää helposti puremaan reunoja jos se jää hampaiden ulottuville, mutta siitäkin aletaan jo sopivasti erkaantua taidon kanssa. Suitset Linne ottaa innokkaasti suuhunsa, se suorastaan hyökkää kuolaimen kimppuun ja sitten se pureskelee sitä tovin. Satulan kanssa Linne pullistelee, mutta se ei tamman satulanlaittoa estä koska Linnen tempperamentti ja päättäväisyys kaatuu nopeasti komennukseen.
Eläinlääkäritilanteissa Linne on erittäin rauhaton, se ei tykkää uusista ja tuntemattomista käsittelijöistään. Varsinkaan rokotteet ja muut mahdolliset matokuurit käsissään. Linnelle on mahdollista aina lastaustilanteissa myös pystyynnousut päästessään ulos, se ei pahastikkaan pelkää kuljetusta eikä koppia. Linne menee parhaiten kuljetukseen kun se saa olla ensimmäinen joka sinne menee, koska se vasten tahtoansakkin kieltäytyy kulkemasta kuljetukseen joissain tilanteissa joissa se on vasta toinen tai kolmas isossa kuljetusrekassa. Hampaidenraspaus ja kengitys menee usein hyvin, mutta on joskus kengityksessä käyttäytynyt pahatapaisesti kun on enemmän säikkynyt erillaisia välineitä joihin ei ollut mahdollisuutta lähempiin tuttavuuksiin.
Ratsastaessa erittäin hieno kouluhevonen, tasoa ja yritystä löytyy eikä laukkapiruetti tai muu vaikeampikaan hidasta tamman tahtia. Ennen kaikkea Linnen askellajit ovat ihanat, sen käynti on reipas, mutta silti pehmeän näköinen eikä töki tai ole liian hätäistä. Ravi on pehmeä, kevyt ja tanssahteleva, irtonainen ja hyvä kouluratsun ominaispiirre. Laukka on pyörivä ja tamma usein painaa päätänsä laukassa alas ja on erittäin vahva edestä, pidätteiden kanssa on saatava tamma aina mahdollisimman hyvin avuille. Kentällä Linne saatta helposti pelästyä kaikkea pientä, mutta ei kumminkaan riistäydy pukkilaukkaan. Joskus on jumppatunneilla tai esteitä ratsastellessa Linnellä meno päällä, se tykkää nousta pystyyn ja sikailla kunnolla, mutta kun vain tekee työtä voi saada Linnenkin kesyyntymään ja hyppäämään esteillä vaikka puhtaan radan. Maastossa Linnellä voi käydä vain kaverin kanssa, se ei suostu kävelemään kotitallista kauas ilman kaveria ja se saa helposti kilarin tai hermoromahduksen pienestäkin liikkuvasta lehdestä. Helposti Linne lähtee myös laukassa iloisesti pukittelemaan tai sitten se ei suostu tekemään pyydettyä tehtävää ja tykkää taas sikailla.
Kilpailutilanteissa pitää osata ohjata Linneä sinne minne haluaa, muuten tammasta tulee vähän omanlaatuinen ja se on erittäin outo pohkeelle ja se alkaa katselemaan ympärilleensä kiinnostuneena kaikesta mahdollisesta. Kun lämmittelyssä linne on sitten usein kuumimmillaan, etenkin estekilpailuissa se on normaalia herkempi ja se jännittyy nopeasti, silloin tamma voi kieltää. Eli pitää yrittää saada todella hyvä kontakti tammaan jotta homma sujuu. Koulukilpailuissa homma on ihan erilaista, Linne menee todella siististi ja todella automaattisesti, vain peräänantoa saa hakea. Joskus saa ratsastaa ravia vähän enemmän eteen jotta tamma ojentaisi jalkoja lisäyksissä eteen, muutemmin aika normaalia ratsastusta Linnelle.
| i. Muistojäljen Joosua | ii. Haavelaakson Hurmos | iii. Keskiviikon Kajahdus |
| iie. Kuutamokeikka TK | ||
| ie. Raadelman Aura | iei. Keskiviikon Roope VIR MVA Ch, KTK-II | |
| iee. Viljamäen Hiili | ||
| e. K.T Kantele KTK-II |
ei. Utopia KTK-II |
eii. Ennustus evm |
| eie. Lupaus evm | ||
| ee. Esterin Pieni Lupaus VIR MVA Ch, KTK-II |
eei. Kuujärven Merirosvo VIR MVA Ch, KTK-I | |
| eee. FNS Huvitutti VIR MVA Ch, KTK-I |
sph-o. Lappelainen KAT (i. Lakean Leevi Luukas)
sph-t. Kasenja KAT (i. Aavan Karolus)
sph-t. Elojasmiini KAT (i. Pikantin Pikkelssi)
20.02.2008 // NJ Katvusto // tammavarsat -> 5/8 KUMA, JS
18.03.2008 // NJ Haamuhaka // s(p)h varsat -> LVK4 KUMA, JS
19.03.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 10/239
21.03.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 1/36
23.03.2008 // KRJ kutsu // Vaativa A -> 1/60
02.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 10/106
05.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 6/123
07.04.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 2/20
09.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 5/33
09.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 4/33
09.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 1/33
10.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 1/32
10.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 5/35
10.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 3/23
16.04.2008 // KRJ kutsu // KN Special -> 8/365
17.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 4/36
17.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 1/36
21.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 1/37
21.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 5/37
24.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 8/101
24.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 10/101
24.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 9/102
24.04.2008 // KRJ kutsu // KN Special -> 8/122
26.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 2/58
29.04.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 3/48
29.04.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B-> 1/48
29.04.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 2/18
04.05.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 2/49
04.05.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 4/29
04.05.2008 // KRJ kutsu // Helppo C -> 5/49
06.05.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 9/81
06.05.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 1/46
13.05.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 4/40
13.05.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 5/36
31.05.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 6/56
31.05.2008 // KRJ kutsu // Helppo A -> 7/56
31.05.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 3/56
03.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 7/56
03.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 2/56
03.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 5/56
13.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 8/71
14.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 2/71
16.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 1/32
16.06.2008 // KRJ kutsu // Helppo B -> 2/32
16.06.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 1/35
16.06.2008 // KRJ kutsu // Vaativa B -> 2/35
24.09.2008 // KRJ kutsu // He C > 4/38
16.05.2008 // ERJ kutsu // 70cm -> 2/40
16.05.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 4/36
16.05.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 1/36
16.05.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 4/36
20.05.2008 // ERJ kutsu // 60cm -> 2/40
20.05.2008 // ERJ kutsu // 60cm -> 1/39
22.05.2008 // ERJ kutsu // 120cm -> 1/26
03.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 4/45
03.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 6/45
03.06.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 1/37
03.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 5/45
10.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 4/27
10.06.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 2/18
10.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 5/27
10.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 2/27
10.06.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 3/18
10.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 5/27
10.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 2/18
10.06.2008 // ERJ kutsu // 100-110cm -> 2/21
14.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 3/26
13.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 1/26
14.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 3/26
14.06.2008 // ERJ kutsu // 100cm -> 3/26
14.06.2008 // ERJ kutsu // 110cm -> 4/16
20.06.2008 // ERJ kutsu // 90cm -> 1/38
10.08.2008 // ERJ kutsu // 90cm > 6/40
14.08.2008 // ERJ kutsu // 100cm > 6/40
14.08.2008 // ERJ kutsu // 110cm > 1/36
25.08.2008 // ERJ kutsu // 100cm > 1/23
28.08.2008 // ERJ kutsu // 90-100cm > 1/17
24.03.2008 // KERJ kutsu // He C, 90cm, 90cm -> 36/44
25.03.2008 // KERJ kutsu // He B, 100cm, 95cm -> 12/13
25.03.2008 // KERJ kutsu // Helppoluokka -> 3/13
25.03.2008 // KERJ kutsu // Helppoluokka -> 11/13
29.03.2008 // KERJ kutsu // helppoluokka -> 33/36
30.03.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC III -> 20/36
01.04.2008 // KERJ kutsu // helppoluokka -> 31/36
10.04.2008 // KERJ kutsu // harraste luokka -> 7/19
11.04.2008 // KERJ kutsu // harraste luokka -> 6/19
12.04.2008 // KERJ kutsu // harraste luokka -> 2/19
13.04.2008 // KERJ kutsu // harraste luokka -> 2/19
17.04.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 1/14
21.04.2008 // KERJ kutsu // aloittelijaluokka -> 5/25
10.06.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I -> 1/20
10.06.2008 // KERJ kutsu // harrasteluokka -> 5/30
12.06.2008 // KERJ kutsu // aloittelijaluokka -> 3/16
02.08.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC II -> 3/19
07.08.2008 // KERJ kutsu // tutustumisluokka -> 2/13
08.08.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I > 2/30
08.08.2008 // KERJ kutsu // aloittelija > 4/26
09.08.2008 // KERJ kutsu // helppo > 3/24
18.08.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I > 4/23
18.08.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC I > 2/23
01.09.2008 // KERJ kutsu // CCI/CIC1 > 3/30
08.10.2008 // KERJ kutsu // harraste > 3/20
18.04.2008 // VVJ kutsu // vaativa yhdistetty -> 2/21
16.05.2008 // VVJ kutsu // vaikea yhdistetty -> 3/11
16.05.2008 // VVJ kutsu // vaikea yhdistetty -> 2/11
16.05.2008 // VVJ kutsu // vaikea yhdistetty -> 1/11
09.06.2008 // VVJ kutsu // noviisi yhdistetty -> 2/22
18.06.2008 // VVJ kutsu // vaativa yhdistetty -> 1/7
18.06.2008 // VVJ kutsu // vaativa yhdistetty -> 2/7
21.06.2008 // VVJ kutsu // vaativa yhdistetty -> 4/30
16.06.2008 // VVJ kutsu // noviisi yhdistetty -> 3/29
20.06.2008 // VVJ kutsu // vaativa hevosvaljakko -> 1/19
05.07.2008 // VVJ kutsu // noviisi yhdistetty parivaljakko -> 2/16
05.07.2008 // VVJ kutsu // noviisi yhdistetty parivaljakko -> 2/16
25.07.2008 // VVJ kutsu // vaikea yhdistetty -> 4/19
26.07.2008 // VVJ kutsu // noviisi koulukoe -> 1/29
01.08.2008 // VVJ kutsu // vaikea yhdistetty parivaljakko -> 1/7
12.08.2008 // VVJ kutsu // vaikea yhdistetty > 1/22
18.10.2008 // VVJ kutsu // noviisi yhdistetty pari > 2/9
27.10.2008 // VVJ kutsu // vaativa yhdistetty > 4/30
Jätin Linnen rauhaan, poistuin karsinasta ja liu'utin oven kiinni. Menin Vapun, toisen hoitohevoseni karsinalle. -Tänään menemmekin maastoesteille, puhelin sen korvaan. Vappu nautti seurastani ja tönäisi pehmeällä turvallaan kämmentäni. "Olisiko sinulla niitä makupaloja..." se tuntui sanovan. -Nyt ei makupaloja anneta kulta pieni, vastasin sen eleeseen. Lähdin Vapun luota pois. Takaisin rautiaan Linnen luo.
Avattuani karsinan oven riimu kädessäni, Linne muuttui taas luimistelevaksi. Se käänsi takapuolensa minua kohti, eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen. Läpsäisin sitä lautasille, jolloin se vastahakoisesti siirsi etupäänsä minua kohti. -Nyt onkin paljon parempi, juttelin sille. Laitoin Linnen päähän riimun, eikä sen laitossa ollut ongelmia. Sidoin Linnen riimunnarusta kalteriin ja otin harjat esille. Linne katseli kiinnostuneena touhujani. Ja kun olin selin siihen päin, se näykkäisi takamustani! -Kuules nyt hupiveikko. Koitahan vähän käyttäytyä, sanoin sille naurahtaen. Linne katsoi vain eteensä lerputtaen alahuultaan, kuin esittäen että "en se minä ollut". Harjasin Linnen huolellisesti. Koko harjauksen ajan se katseli minua hyvinkin painostavasti. Seurasi joka ikistä liikettäni ja tekoani. Kavioiden puhdistus sujui hyvin, tosin etujalkoja puhdistaessani neitokainen sai päähänsä taas tönäistä turvallaan peppuani. Se ilmeisesti piti sitä kovinkin hauskana leikkinä :D
Aloin satuloimaan Linneä, sillä ajettelin mennä kouluratsastusta. Linne edelleenkin seurasi tarkasti jokaista liikettäni. Katseli taakseen kun kiristin satulavyötä ja säädin jalustimia. Ja kas kummaa! Kun kumarruin ottamaan karsinan ulkopuolelta maasta suojia, niin rouva päätti taas jälleen tönäistä minun pehvaa. -Kuuleppas neitiseni. Nyt tuo loppuu, sanoin sille esittäen hyvinkin vihaista. Neuvo ilmeisesti tepsi, sillä enää se ei pitänyt hauskaa kustannuksellani. Otin suitset käteeni ja avasin ne. Linne aukoi suutaan vieressäni, joten kuolainten laitto sen suuhun oli todella helppoa. Sitten vain leukahihna ja turparemmit kiinni ja polle oli valmis. Kokosin ohjat käteeni ja lähdin taluttamaan Linneä kentälle. Tamma kulki nätisti, eikä hosunut tai hidastellut. Se meni täysin minun tahtiani taluttaessa, vaikkakin se katsoi hyvin haikailevasti ruohotupsuja tien laidassa... Saavuttuamme kentän keskelle laskin jalustimet alas. Sitten kiristin vielä kerran satulavyötä ja nousin selkään. Linne seisoi koko ajan kiltisti paikoillaan niin kuin kouluhevosen kuuluu :) Annoin käyntipohkeet. Linnen käynti oli tasaista ja ihanaa istua. Linne kulki reippasti ja mielellään eteenpäin, joten pian annoin sen ravata. Menin harjoitusravissa pitkän sivun tehden puolessa välissä voltin. Linne oli kuuliainen ja mukava.
Ratsastelin kaikessa rauhassa neljäkymmentä minuuttia tehden ihan perusjuttuja; käyntiä, ravia, laukkaa ja voltteja, ympyröitä ja kiemurauria. Vein Linnen talliin. Riisuin siltä kiireesti varusteet pois, harjasin sen ja siirryin Vapun luo. Linne oli hoitotoimenpiteiden ajan rauhallinen ja mukava. Aloin harjata Vappua. Se nautti harjauksesta täysin. Se oikein venytti kaulaansa ja lerputteli alahuultaan. Tosin harjaus oli pikainen, joten se ei saanut nauttia kauaa. -Voi ei! Kello on jo melkein kuusi! En millään ehdikkään ratsastaa sinulla, sanoin harmissani Vapulle. Rapsutin sitä hetken suruissani harjan alta ja lähdin kotiin. Huomenna sitten :)
|
04.06.2008 - Kisshu Voi sinua pikku nuorukaista -höpisin Linnelle, joka oli heti kolmantena laidunpäivänään saanut haavan jalkaan. Talutin tammaa kohti tallia, jotta saisin putsattua haavan. Kiinnitin Linnen käytävälle molemmin puolin ja aloin puhdistamaan haavaa. Linne ei oikein pitänyt aineesta, mutta sieti kumminkin sen laittoa hyvin. Taputin Linneä ja vein sen pihattoon, en halunnut viedä vielä noin nuorta tammaa takaisin laitumelle haava jalassa, olihan tämä Linnenkin ensimmäinen laidunkesä. |
|
27.03.2008 kouluvalmennus Mörkölä Helppo B Linne lösi hienosti jo verryttelyssä vakiintuneen muodon. Linne oli myös eteenpäinpyrkivä, mutta todella reipas ja ehkä vähän hätäinenkin. Keskiravi oli se Linnen juttu - ravi oli nimittäin todella näyttävää ja irtonaista, näytti siltä kuin Linne olisi tanssinut. Ennen laukkaosuutta teimme pohkeenväistöjä, jotta laukkapohkeet olisivat olleet tehokkaammat. Linne väisti kyllä hyvin ristiin, mutta pidätteet taisi välillä vähän unohtua. Keskilaukassa pidätteet eivät aluksi menneet läpi hirveän hyvin. Kun Linne oli saanut päästellä turhia höyryjä ulos, niin kyllä sieltä alkoi sitä hienoa kouluratsun laukkaakin löytymään. Lopuksi voisin vain todeta, että Linne on mukavan oloinen nuori tamma, jonka varmasti vielä näemme hyvin sijoituksin kilpailuradoilla, sekä laatuarvosteluissa. |
|
24.03.2008 kouluvalmennus Mörkövaara Vaativa B Linne oli valmennuksen kovin pirteällä päällä mutta otti silti hyvin huomioon ratsastajansa. Kun ratsukko tuli kentälle alko tamma samantien kuuntelemaan selästä tulevia ohjeita ja pyrki miellyttämään tätä. Välillä Linne olisi halunnut vähän kiihdytellä jolloin repi vähän ohjasta, muuten käyttäytyi hyvin maltillisesti. Alkuverkassa ratsukko näytti jo hyvältä, moitteita ei tullut miltään suunnalta. Kun rataa suoritettiin näytti Linne todellakin parhaansa. Askellajien kokoaminen onnistui joka askellajissa hienosti, laukassa olisi tosin vielä vähän hiomista. Ratsastaja sai itse hienosti koottua hevosen alleen vaikka olisi voinut välillä antaakin hevoselleen hellemmällä otteella ohjeet. Yleisesti ratsukko suoriutui valmennuksesta moitteettomasti pieniä virheitä lukuunottamatta, kaunis ja osaava hevonen. |
|
16.03.2008 kouluvalmennus Palapeli Helppo B-A ei kommentteja |
|
14.03.2008 kouluvalmennus Warakas Helppo A Jo alussa Linne oli rauhallinen ja taipui ihan joka suuntaan. Sen joustavat askeleet vain kumisivat maneesin pohjaa pitkin, kun ensimmäinen tehtävä aloitettiin. Siinä Linne taipui hienosti ja kulki muodossa, sekä aloitti väistöt juuri oikeaan paikkaan. Laukkatehtävässä Linne vähän innostui, se pärski joka paikkaan, mutta onneksi rauhoittui jo muutaman pidätteen tunnettuaan. Voltit menivät hienosti, niin oikeaan, kuin vasempaankin. Ravin lisäykissä ei tuottanut ongelmia, vaikkapa Linne ei olisi halunnut siirtyä takaisiin normaaliin raviin. Muistat vain pitää tasaisen käden, sekä tasaiset ja rauhalliset pohkeet, niin Linne kulkee kuin unelma. |
|
21.03.2008 - Kisshu VRL-2283 nyt aloitetaan Linnen kanssa kisakautta, tamma on tottunut kuljetukseen kaikkien vaikeuksien ja mutkien jälkeen kohtuullisen hyvin |
|
11.03.2008 - Kisshu VRL-2282 Tänään vähän ottanut rauhallisemman päivän, mutta kumminkin ajattelin vähän Elinen kanssa taas tehdä kaikkea kivaa. Harjasin tamman pesarissa ja pistin sille varusteet päälle. Linne karttoi satulan laittoa, mutta suitsista se ei välittänyt. Otin kypärän ja lähdin maneesiin - jossa taluttelin Linneä perässä sen aikaa, kun keräsin kevyitä muovikavaletteja (yhden ympyrälle ja kolme samalle suoralle). Kiristin mahavyön ja nousin selkään, josta tein sen vielä uudestaan ja säädin oman mittani koulujalustimet reijillä lyhyemmiksi. Kävelin alkukäyntiä ja Linne oli reipas. Keräsin ohjat ja tein kiemurauraa, pysähdyksiä, peruutuksia ja pohkeenväistöä. Sitten otin mukaan ravia ja vaihtelin suuntaa ja tein ravi-käynti siirtymyksiä paljon. Pian kävelin taas hetken käynnissä ja nostin päädyssä laukan ma nenin ypmpyrälle. Linne laukkasi energisesti, nousin kevyeeseen istuntaan. Siirsin Linnen raviin ja olin edelleen kevyessä istunnassa. Otin muutaman suoran vielä laukkaa ja sitten taputin Linneä kiitettävästi. Vaihdoin suuntaa ja nostin laukan puolestavälistä pitkää-sivua. Laukkasin ja Linne oli hyvin kuolaimella , menimme sille päädylle, jonka ympyrällä oli kavaletti (ab. 20cm). Linne meni laukassa energisesti ja sai askeleet hyvin laukatessaan sen ylitse pienen hypyn kanssa. Taputin tammaa sisäkädellä ja ohjasin sen heti uran sisäpuolella olevalle kavalettisuoralle, joiden väli oli yksi laukka. Linne otti hurjat loikat kavalettien välissä ja niiden jälkeen neiti jatkoi ravissa. Nostin laukan harjoitusravista ja tulin harjoituksen vielä uudestaan. Sitten otin ohjat puolipitkiksi ja lähdin maneesista maastoon. Kiva kevätilma oli vielä hetken jäljellä, kun ravailimme Linnen kanssa maastossa loppuraveja. Taputin tammaa, mutta parhaiksi musta lintuparvi lensi ohitsemme kun saavuimme tallin pihaan. Jo ennestään hermoheikko tamma huitaisi minut matkoihinsa ja tipuin hiekkatielle. Linne oli jo laukassa ampaissut tammojen tarhoille, missä sen kaverit olivat. Tunnustelin raajojani noustessani ja lähdin kävelemään tarhoille puolijuoksussa. Sielä nappasin Linnen ja palasin pesariin - jossa lopulta sain varusteet pois ja loimitin tamman, vein sen karsinaansa. |
|
18.02.2008 - Kisshu VRL-2283 Match Show'ssa kävimme ensimmäistä kertaa Linnen kanssa ja sielä oli kavereina tallin kaksi vanhempaa tammaa. Linne sai parikseen vahvan ja hyvärakenteisen vuonohevostamman, joten se sai maininnan SIN. Linnen kilpailut jäivät siihen, mutta siltikin oli kiva vähän harjoittaa Linnen kanssa lastailua, ettei kilpakauden alkaessa tamma ole ihan ummikko ja saa kilpailukieltoja kilpa-alueilla riehumisesta. |
|
13.02.2008 - Kisshu VRL-2283 Tulin iltapäivän aikoihin tallille, katsoin että oli kaikki harjat omilla paikoillansa ja että kaikki hevoset varmasti olivat saaneet päiväruokansa. Aloin harjoittamaan uuden tammamme, Lakean Elinen treenausta ja kotiuttamista. Kävin hakemassa neidin tarhasta, se antautui helposti koska se arasti vielä tarhakaveriansa. Silitin ja rapsuttelin sitä taluttaessani tammaa, tallin ovella se ei tahtonut kävellä sisälle. Kutsuin tammaa ja maiskuttelin, lopulta se tuli uteliaana sisälle ja hirnui kimeästi. Sidoin Linnen karsinassa kiinni, aloin harjailemisen. Linne yritti maistella harjoja ja syödä kaikkea mikä eteensä tuli. Kaviot nosti kiltisti jo, vaikka vähän tykkäsi yrittää näykkiä pepusta kun etukavioita putsaili. Talutin Linnen karsinasta käytävälle ja kiinnitin sen molemmin puolin. Hain kevyen satulan. Annoin Linnen nuuskia ja haistella satulaa, se katsoi sitä hivenen ihmeissään, mutta siitä sekin vasta alkoi. Satulahuopa laitettiin selkään erikseen, Linne oli yrittänyt vähän potkia takajaloilla ja käveli eteen, taakse ja sivuille. Lopulta mörköhuopa pääsi selälle, eikä Linne enään tehnyt mitään, se seisoi rauhallisesti paikoillansa kun satula laitettiin selkään. Mennessäni toiselle puolelle säätämään vyötä, alkoi taas kävely steppailu ja muu. Onneksi Linne rauhoittui hetkeksi kun jutustin sille vaihtaessani puolta toistamiseen. Pistin vyön kiinni. Se ei ollut kovin suuren paineen alla, mutta siltikin Linne painoi päätä alas minkä jaksoi. Kiristelin vyötä vielä molemmin puolin ja lähdin taluttamaan tammaa riimussa narusta pitäen tallipihalle. Linne ei paljoakaan tykännyt satulasta, se käveli vinoon, jyräsi ja kuopi maata. Linne alkoi kävellä pienen hetken, kymmenen minuutin jälkeen, rauhallisesti eikä valittanut satulasta fyysisesti. Taputtelin ja talutin tamman talliin. Harjasin Linneä pitkään satulan jälkeen, en halua tammalle mitään hiertymiä enkä pelkoja satulasta. Linne oli oikein kiltisti loppujen lopulta satulan kanssa. Pian lähdin karsinasta ja jätin Linnen sinne hääräämään ja tekemään omiansa. Vein harjat ja satulan pois varustehuoneeseen. |
|
10.02.2008 - Kisshu VRL-2283 ... Aloin myös valmistella uudelle suomenpienhevostammalle karsinaa, se saapuisi neljän ja puolen tunnin sisällä Lakean virtuaalitallilta. Kyseessä oli Lakean Eline, 2.8 vuotias nätti tamma oli tulossa uudeksi kouluratsuksi muiden joukkoon. Pian kului sekin aika, kun Linne saapui tallille puoli kahdeksalta illalla. Sen silmissä kimmelsi, kun se asteli lastauksesta pois. Tamma nousi pian takasilleen ja hörisi kimakasti. Jenny talutteli Linneä tammatallin edessä ja otimme siltä pian jalkasuojat pois. Veimme Linnen pian talliin, jossa se tutustui hyvin toiseen naapuriinsa. Mutta se ei oikein tullut toimeen Sannin Tiuhdin kanssa, joka härnäsi minkä kerkesi uutta tallikaveria. Linne ei kumminkaan paljoakaan arastellut uutta tallia, sitä ruokitaan ensimmäisien päivien ajan sen vanhoilla rehuilla ja vähitellen vaihdamme vanhojen sekaan uutta ja lopuksi kokonaan uusiin. |
|
Varustekaappi Yleissatula Englantilaissuitset 1 satulahuopa & 1 valk. neliöhuopa Harjapakki Toppaloimi, Viltti, Sadeloimi Riimu, 1 ketjuriimunnaru, 1 puuvillanaru
Muita erikoisohjeita |
Treenisuunnitelma MA: esteratsastusta TI: vapaapäivä KE: kouluratsastusta TO: maastolenkki ja juoksutusta PE: kokopäivätarhaus LA: kouluratsastusta SU: kouluratsastusta tai ajamista
Ruokinta |