TERVETULOA
UUDET SIVUT
Kylmäverisiä sekä poneja raukkaudella ja kokemuksella vuodesta 2006 saakka.
Lascaux'n on aivan tavallinen virtuaalitalli. Tallia alettiin rakentamaan vuoden 2006 keväällä ja kesää päin mentäessä Lascaux'n rupesi näkemään jo päivänvaloa. Vuoden 2007 kesä olikin Lascaux'n: in 1-vuotis syntymäpäivien aikaa. :), jolloin talli sai myös lempinimen, joten nykyään Lascaux'n tottelee myös nimeä Laxi. Lascaux'n on perustettu alunalkaen sen takia, että saisin omille kisahevosilleni pysyvän ja ennenkaikkea oman kodin. Nykyäänkin täällä asuu vain omia kisahevosiani, tosin muutoksia talli on tässä ajan kuluessa kokenut. Aluksi meillä oli vain pienet tilat ja muutama alkeellinen pihatto, mutta nykyään täällä on uudistetut puitteet isompienkin tapahtumien järjestämiseen. Toimintaa pyritään tuottamaan tasaisesti; enimmäkseen keskitymme vain kilpailujen järjestämiseen. Toiminta yritetään pitää mahdollisimman aktiivisena ja monipuolisena, mutta omien opiskelujeni vuoksi pienet tauot tulevat varmasti pistämään tapahtumakalenteria välillä hieman katkolle. Mutta näillä näkymin Lascaux'n jatkaa toimintaansa höyryjunan lailla kohti uusia seikkailuja.
Lascaux'n on ulkonäöltään valtava paikka, metsää ja peltoja silmän kantamattomiin. Itse talli oli alunalkaen kylläkin aika pieni; sieltä löytyi vain viisi karsinaa. Vuoden 2007 kevään laajennuksen myötä meillä on kaksi suurta tallia ja lisäksi pieni kahden karsinan pikkutalli. Tallien lisäksi ulkona on useita pihattoa ja tarhoja, maneesi, kenttä, baana ja ravirata. Lisäksi löytyy tietenkin päärakennus eli oma kotini ja muutamia varastoja ja pyöröaitaus. Lascaux'n kasvattaa kaurat ja heinät itse, joten sen takia maata tarvitaan niin paljon. Niin, ja tietysti vaihtelevat maastot, jotka kiemurtelevat metsikössä maastoesteradan kera, tarvitsevat paljon tilaa. Pihattojen takana on suuri järvi, joka hiekkapohjaisena sopii hyvin uimiseen. Talvisin, jos jää on tarpeeksi paksu, järjestetään jäällä hiihtoratsastusta ja mahdollisesti joitain kilpailuja. Kesät asukkimme viettävät läheisellä saarella, jonne hevoset juoksutetaan kapeaa maantörmää pitkin, joka kulkee tallimme liepeiltä saareen. Rannalta on hyvä näköyhteys saareen ja siellä on helppo käydä tarkastamassa hevoset veneilemällä. Lascaux'n: ssa on siis aivan uskomattoman hienot puitteet järjestää jos jonkinlaista toimintaa. :)
Lascaux'n: ssa asustaa neljän eri rodun edustajia. Kasvatamme päärotunamme haflingerin -ja islanninhevosia, mutta siitostoiminnassa tulevat mukana myös shiret sekä ylämaanponit. Historiamme aikana Lascaux'n: ssa on asustanut myös norjanvuonohevosia sekä yksi clevelandinruuniko, mutta niistä olemme ajan saatossa luopuneet. Talleihin olemme majoittaneet haflingerit sekä shiret ja ylämaanponit sekä islanninhevoset on kotiutettu pihattoihin. Tallin hevoset ovat astutuskäytössä, varsinkin orit astuvat säännöllisesti tammoja, joten jos joku hevonen alkaa kiinnostamaan, niin laita ihmeessä mailia. Kasvatustoiminta on pyörähtänyt käyntiin vuoden 2007 alussa ja siitä olemme jatkaneet astutuksia säännöllisin väliajoin. Omat kasvattimme tunnistaa joko alkuliitteestä Lascaux'n tai loppuliitteestä frá Lascaux'n. Kasvattajanimemme on hyväksytty VRL-rekisteriin.
Teidän Katja P. (VRL-0782, FSRa)
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2008!
» © ulkoasu femm kiitos paljon!, tekstit katja p., kuvat katja p. kopiointi ehdottomasti kielletty suomen tekijänoikeuslain nojalla. tarkemman tekijänoikeustiedot tekijänoikeudet -sivulla. jos mielestäsi sivuillani tapahtuu vääryyttä tekijänoikeuksia kohtaan, niin ota yhteyttä mailitse. kaikki tiedot, mitä sivuilla ilmenee, on täysin virtuaalista ja oman mielikuvitukseni tuotetta. sivujen kuvat / hevoset eivät liity mitenkään sivuilla kirjoitettuun tekstiin.
VIRTUAALITALLI / A SIM GAME STABLE