Alkuun --- Sähköposti --- Äänestä


Olet juuri tullut Mirocoon, virtuaaliseen 15 paikkaiseen yksityistalliin ja siittolaan idyllisissä maalaismaisemissa. Talli on perustettu 24.11.2007, tasan kuukausi ennen joulua, koska vanha talli oli liian... vanha. Pääosin Miroco kasvattaa shetlanninponeja ja Welsh A sektioita, mutta tallista löytyy myös muun rotuisia hevosia ja poneja. Edellä mainitut kasvatusrodut tunnistat etuliitteestä Mirocon, kaiken muun rotuisen loppuliitteestä MRC. Toimintaamme kuuluu kasvatuksen ja siitostoiminnan ohella myös aktiivinen kilpailutoiminta. Tähän tarkoitukseen käyvät hyvin maneesi sekä kaksi kenttää, ja maastoesterata. Karsinapaikkoja Mirocossa on yhteensä 15, ja koska olen niin itsekäs, niin suurin osa näistä on varattu omille hevosillemme. Tallin pihasta löytyy myös seitsemän pientä tarhaa ja kaksi laidunta.

Tallipiha on suuri ja kaunis. Siinä on paljon parkkitilaa autoille, sekä ohimeneville hevosille, ja muutenkin mukavan näköinen koivuineen päivineen. Matkaa keskustaan on tasan kolme kilometriä, ja talli sijaitsee melkein kaupungin laidalla. Keskustasta löytyy eläinlääkärin, hevostarvikeliikkeita ja muitakin kauppoja, joten mikään ei ole kovin kaukana. Tallin pihalta löytyy myös omenapuu, ja kesäisin voikin hoitohevosensa kanssa viettää aikaa omenia napostellen puun varjossa. Niin, tosiaan hoitotoimintaakin tallilla järjestetään. Mikäli tallilta löytyi sopiva hevonen, mikset vaikka alkaisi vuokraamaan tai hoitamaan sitä? Katsohan muutama juttu tuosta alapuolelta jostain kohtaa, jos juttu kiinnostaa.

walker. (VRL-7178, AAR)


Tallin hevoset tulevat siis tässä... Jos et lukenut tuota aloitusviestiä kunnolla, niin voin nyt iloksesi kertoa, että Miroco kasvattaa shetlanninponeja ja welsh A sektioita. Tallissa on tilaa 15 hevoselle, mutta jos tämä alkaa tehdä tiukkaa, pitänee sitten varmaan joskus myöhemmin rakentaa muutama pihatto lisää. Tallia ei olla missään vaiheessa enää suurentamassa, koska olen kokenut nyt pitkän matkan virtuaalimaailmassa, ja vihdoin ja viimein oppinut että parempi olla vähän liian vähän poneja kuin vähän liian paljon...

shetlanninponitamma Campone Fire
Jolly Roger of Marshwood x Teresa

shetlanninponitamma JW's Princess Pirouette
Rakkauden Soturi Richard x CRS Ballerina

shetlanninponiori Velikulman Pikkupoika
Velikulman Isoveli x Hazel of Brygarth

hollanninpuoliveriori Jackspot II
Jackspot x DD Sportkid



Toimintaa Mirocossa järjestetään vähintään kerran kuukaudessa. Enimmäkseen on jaoksen alaisia koulu- ja esteratsastuskilpailuja, joihin löytyvät hyvät, sopivat puitteet. Mutta silloin tällöin järjestämme myös muita kisoja, leirejä, valmennuksia ja niin päin pois. Myös varsoja Mirocossa syntyy vuosittain muutama. Minkäänlaista tiettyä ajankohtaa varsojen syntymiseen emme pyri pitämään, sillä hevosemme käyttävät VHKRn ikääntymistä, joka siis tarkoittaa että vuodessa hevonen ikääntyy noin 12 vuotta. Mikäli kasvatin haluat ostaa, lähettelehän sähköpostia.

08.01.2008 - KRJ kouluratsastus / kutsu
30.12.2007 - ERJ esteratsastus / tulokset
19.12.2007 - KRJ kouluratsastus / tulokset

00.00.0000 - rotu-skp. nimi / emä x isä - omistaja
00.00.0000 - rotu-skp. nimi / emä x isä - omistaja
00.00.0000 - rotu-skp. nimi / emä x isä - omistaja



Hoitajien puoli on tässä näin. >:D
Mikäli haluat alkaa vuokrata tai hoitaa jotain hevosta tai ponia, niin lähettelehän mailia. Kerro siinä ainakin nimimerkkisi, toimiva sähköpostiosoitteesi ja hoito(/vuokra)hevostoivomuksesi. Kaikki hevosemme ovat tarjolla vuokralle, joko meidän tallille tai omallesi. Hevosta pitää hoitaa (eli toisin sanoen kirjoittaa hoitotarina sähköpostiini) vähintään kerran kuukaudessa. Joten mitenkään kovin aktiivisia emme vaadi teitä hoitajia olemaan, mutta tietysti sitä mukavampi mitä aktiivisempia olisitte. Sitten kun hoitaja/vuokratoiminta on tallilla kunnolla pyörähtänyt käyntiin, voimme järjestää hoitajille omia valmennuksia ja leirejä. Minkäänlaista tallikauppaa en pidä pystyssä, mutta aktiivisimmat hoitajat palkitaan joka kuukausi jollain tietyllä tavaralla...

Hoidettavan hevosen nimi - hoitaja (kaappi nro.) / koska viimeksi hoitanut
Hoidettavan hevosen nimi - hoitaja (kaappi nro.) / koska viimeksi hoitanut
Hoidettavan hevosen nimi - hoitaja (kaappi nro.) / koska viimeksi hoitanut



Ja kopyihin sitten kuuluisi varmaan laittaa tälläista tietoa, että... Ulkoasun on tehnyt omin pikku kätösin walker., joten pitäkäähän näppinne siitä erossa vaikka yksinkertainen onkin. Hevosten kuvat tässä etusivulla ovat David Hodge nimisen henkilön ottamat. (thank you!) Ja kys. kuviin on luvat. Yksisisivuisesta ulkoasuideasta kiitän virtuaalitalli Nhojia. :D