kasvatus - tallin päätöiminta


Monarquessa kasvatetaan laadulla ja rakkaudella vuonohevosia sekä trakehnereita. Arvostamme kaikissa hevosissamme ennen kaikkea hyvää luonnetta, mutta myös kestävyys on tärkeä asia. Kaikki hevosemme ovat omana, tärkeänä osanaan Monarquen hevoslaumassa, ja jokaikisellä on oma paikkansa. Oli tuo otus sitten rähjäinen villikko, tai upea näyttelyhevonen, ovat kaikki meille yhtä tärkeitä. Painotamme hevosillamme vahvasti kouluun ja esteisiin, ja jokaisen hevosen painotus näkyykin vahvasti niissä. Trakehnereista löytyy myös kenttäpainotteisia yksilöitä, sillä myös kenttä on vahvana osana talliamme. Joitakin vuonohevosia näkyy myös vähän valjakon puolella, mutta tämä ei kuitenkaan kuulu vahvasti tallimme painotuksiin.

Monilla talleilla taataan kasvatuksen laatua ja mahtavuutta. Meneekö se oikeasti näin? Monarquen kasvateista tallille jäävät hevoset pyritään esikantakirjaamaan ja tämän jälkeen suunnittelemaan sen tulevaisuutta huolella. Yleensä kasvatin painoitus eri aloille riippuu vanhempien perinnöistä, mutta näitäkin harvatapauksia tulee olemaan. Kasvatin koulutuksen jälkeen, mikä tapahtuu joko Monarquen tiluksilla tai koulutuskeskuksessa, aletaan hänellä kisata sopivilla ajoilla. Painotamme hevosillamme enemmänkin laatuun kuin määrään, ja näin olen Monarquen hevoskaarti tulee aina pysymään pienehkönä. Kaikki kasvatit ovat tarkkaan suunniteltuja ja toivottuja tapauksia.


kasvatin osto

Monarquen kasvatteja myydään ainoastaan tarkkaan harkituille ja valituille omistajille, jotka todellakin ansaitsevat tämän. Emme sysää kasvattejamme milloin mihinkin niin, että ne jäävät pelkäksi koristeeksi sivustoille tai unohdetaan kokonaan. Jos näin todellakin pääsee käymään oston jälkeen, meillä on oikeus ottaa kasvattimme takaisin, jolloin varmistamme niiden hyvän tulevaisuuden. Kasvateilla tulisi kisata edes jonkin verran elämänsä aikana. Lapsenlapsia olisi kiva nähdä virtuaalimaailmassa, eli jälkeläiset ovat toivottuja varsinkin orikasvateillamme. Jokaisen Monarquessa syntyneen kasvatin viralliseen nimeen lisätään loppupääte Que, josta tulet myös tunnistamaan kasvattimme. Kaikkein helpoimmaksi on todettu tilausvarsat, sillä näin jokainen saa juuri haluamansa varsan hyvästä yhdistelmästä. Suloisesta hevoskaarristamme löydät varmasti sopivat vanhemmat juuri sinun varsallesi. Tammamme ottavat vastaan myös vieraita oreja. Jos kiinnostuit varsasta, lähetä meille huoletta mailia [monarque@wippies.com]!

Ilmoita nämä asiat viestissäsi:
» nimi ja sähköpostiosoite
» kasvatti, jonka haluaisit ostaa
» minne kasvatti menisi asumaan
» mihin käyttöön
» sivu -ja kisanäyttöä
Muistakaa, että Heldy on erittäin tarkka omista kullannupuistaan! ;) <3

vuonohevoskasvatit

t. London Look '99 > synt. 26.8.2007 > i. Harlequin VDM > e. Vadelmametsän Joulun Taika

trakehnerkasvatit

-