Vaapukan Epeli
Viralliselta nimeltään Vaapukan Epeli, kutsuttu yleensä nimellä Epeli.
Suomenhevosori, väriltään musta, säkäkorkeudeltaan 160cm.
Syntynyt 31.12.2006, papparainen on iältään

(VHKR).
Virtuaalisessa hevosrekisterissä numerolla VH-19110.
Koulupainoitteinen, koulutustaso Vaativa B, hyppää noin 100cm.
Kasvattajan toimii
Virtuaalitalli Vaapukka, nykyisin pollen omistaa
ninja.
Epeli viettää ansaittuja eläkepäiviään
Mörkölässä.
Epeli on jo lopettanut kilpailemisen, mutta on vielä tarvittaessa satunnaisesti jalostuskäytössä.
YLA2 /
27+34+22+30 = 113p. (
tammikuun yleislaatuarvostelu)
KRJ-I /
30+30+38 = 98p. (
toukokuun krj-laatuarvostelu)
Luonnekuvaus
Epeli on ehkä tallin varmin hevonen, ainakin oreista. Ratsastaessa kulkee todella kevyesti ja pehmeällä kädellä. Ei ikinä lähde viemään, mutta ei silti ole mikään laiskakaan. Muiden hevosten seurassa vähän sellainen pomon tapainen, ja säilyttää kyllä paikkansa laumassa. Perso ruuan suhteen, mutta ei silti ole mitenkään lihava tai mitään. Todella kaunis hevonen, jonka ulkonäköön on monet jo ihastunut.
Hoitaessa todella kiltti ja rauhallinen. Ei ikinä tarvitse laittaa harjatessa tai varustaessa kiinni mihinkään. Karsinan ovea voi pitää ihan vapaasti auki, sillä Epeli ei ole sellaista tyyppiä, että lähtisi haahuilemaan itsestään johonkin. Satuloidessa saattaa vähän pullistella, mutta kyllä vyö menee silti kiinni. Suitsiessa avaa suunsa nätisti. Epelillä käytetään maastossa ratsastaessa vain riimua, missä ohjat kiinni, sillä Epeli tykkää kulkea vähän vapaammin. Taluttaessa seuraa nätisti perässä ilman naruakin, mutta riimu on hyvä pitää kuitenkin varmuudeksi päässä.
Ratsastaessa todella herkkä ja kuuliainen. Ei tarvitse mitään teräviä kannuksia koulua ratsastaessa. Helpon C:n luokissa ei tarvitse taas käyttää kannuksia ollenkaan. Tottelee todella hyvin apuja ja liikkuu niin sanotusti "ajatuksen voimalla". Laukka nousee helposti heti pyydettäessä. Todella kevyt ratsastaa peräänantoon. Kokenut kiva heppa kouluradoilla, eikä ongelmia missään vaiheessa ole ilmennyt. Koulutettu Vaativan B:n tasolle, mutta menee myös jotain Vaativan A:n asioita. Esteillä on myös oikein kiva heppa, mutta välillä vähän jää jarruttelemaan enne estettä ja miettimään pitäisikö hypätä vaiko ei. Hyppää kuitenkin helposti noita 120cm luokkiakin, mutta koulu enemmän Epelin laji.
Sukutaulu & jälkeläiset
tamma
Ajatar KAT synt. 01.11.2007, e.
BS Taika-Tyttö
tamma
Siimaviima KAT synt. 03.01.2008, e.
Suomi Erotar
tamma
Mörön Vekseliina synt. 15.02.2008, e.
Neiti-Hulda KAT
ori
Meren Makeva, synt. 17.04.2008, e.
Pirskahduksen Pimu
ori
Mörön Aaron, synt. 20.06.2008, e.
Agressiina AR
Kilpailukalenteri
24.02.07 // KRJ kutsu // vaativa B > 4/30
24.02.07 // KRJ kutsu // vaativa B > 2/30
16.03.07 // KRJ kutsu // helppo B > 6/50
16.03.07 // KRJ kutsu // helppo A > 5/50
16.03.07 // KRJ kutsu // helppo A > 3/30
16.03.07 // KRJ kutsu // kn special > 3/30
30.05.07 // KRJ kutsu // helppo A > 1/50
30.06.07 // KRJ kutsu // vaativa B > 6/42
30.06.07 // KRJ kutsu // vaativa A > 5/40
25.06.07 // KRJ kutsu // vaativa B > 2/70
29.07.07 // KRJ kutsu // vaativa B > 5/40
29.07.07 // KRJ kutsu // vaativa A > 4/40
24.08.07 // KRJ kutsu // vaativa A > 1/112
07.09.07 // KRJ kutsu // vaativa B > 2/11
07.09.07 // KRJ kutsu // vaativa A > 2/11
24.11.07 // KRJ kutsu // vaativa B > 1/5
20.11.07 // KRJ kutsu // helppo A > 3/25
04.12.07 // KRJ kutsu // helppo B > 2/25
04.12.07 // KRJ kutsu // vaativa B > 3/25
27.11.07 // KRJ kutsu // helppo A > 2/23
28.11.07 // KRJ kutsu // helppo A > 3/16
30.11.07 // KRJ kutsu // helppo A > 3/22
31.12.07 // KRJ kutsu // vaativa B > 10/196
12.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 10/133
14.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 5/120
29.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 1/27
28.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 5/27
28.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 1/27
29.01.08 // KRJ kutsu // helppo A > 10/25
29.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 2/27
23.03.08 // KRJ kutsu // Vaativa B > 01/28
30.03.08 // KRJ kutsu // Helppo A > 06/60
05.04.08 // KRJ kutsu // Helppo A > 04/25
09.04.08 // KRJ kutsu // Helppo C > 04/33
09.04.08 // KRJ kutsu // Helppo C > 05/33
09.04.08 // KRJ kutsu // Helppo B > 04/33
09.04.08 // KRJ kutsu // Helppo B > 04/33
03.04.08 // KRJ kutsu // Helppo A > 08/166
16.04.08 // KRJ kutsu // Vaativa B > 01/68
= 39 KRJ sijoitusta
|
29.04.07 // ERJ kutsu // 120-130cm > 9/93
29.04.07 // ERJ kutsu // 120cm > 2/62
23.02.07 // ERJ kutsu // 100-110cm > 2/30
16.03.07 // ERJ kutsu // 110cm > 6/50
16.03.07 // ERJ kutsu // 120cm > 7/50
19.03.07 // ERJ kutsu // 80-90cm > 1/30
= 6 ERJ sijoitusta
31.12.07 // KRJ kutsu // helppo A > 24/35
10.01.07 // KRJ kustu // helppo C > 358/447
10.01.08 // KRJ kutsu // helppo B > 64/466
10.01.08 // KRJ kutsu // helppo A > 434/457
10.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 314/471
12.01.08 // KRJ kutsu // helppo A > 88/124
12.01.08 // KRJ kutsu // helppo A > 21/109
12.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 75/90
13.01.08 // KRJ kutsu // kn special > 39/49
13.01.08 // KRJ kutsu // helppo B > 29/49
13.01.08 // KRJ kutsu // helppo A > 36/49
13.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 8/46
13.01.08 // KRJ kutsu // helppo A > 130/133
13.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 16/117
13.01.08 // KRJ kutsu // helppo A > 111/152
13.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 94/149
14.01.08 // KRJ kutsu // helppo A > 13/19
14.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 13/32
28.01.08 // KRJ kutsu // helppo A > 10/25
28.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 14/27
28.01.08 // KRJ kutsu // helppo A > 22/25
28.01.08 // KRJ kutsu // vaativa B > 12/27
28.01.08 // KRJ kutsu // helppo A > 12/25
09.04.08 // KRJ kutsu // Helppo A > 12/31
09.04.08 // KRJ kutsu // Helppo C > 22/32
09.04.08 // KRJ kutsu // Helppo A > 17/31
09.04.08 // KRJ kutsu // Helppo C > 08/33
09.04.08 // KRJ kutsu // Helppo C > 20/33
09.04.08 // KRJ kutsu // Helppo B > 11/33
09.04.08 // KRJ kutsu // Helppo A > 23/31
|
Kaiken © ninja, ellei toisin mainita.