etusivu   |   hevoset   |   esittely   |   toiminta

Esittely

Pouliche sijaitsee Itä-Suomessa, rauhallisella maaseudulla. Paikka on noin seitsemän kilometrin päässä lähimmästä kaupungista. Tallilta on hyvät kulkuyhteydet kaupunkiin esimerkiksi linja-autojen muodossa. Tallin pihapiiristä löytyy kahdeksan suurta ja saman kokoista tarhaa sekä kaksi suurta laidunta, jossa hevoset pääosin oleilevat vain kesäisin. Ulkoa löytyy suuri lämmitetty maneesi, kouluratsastuskenttä, esteratsastuskenttä sekä estevarasto. Tallillamme on myös neljä eripituista maastoreittiä, jotka kulkevat niin metsän keskelläkin, kuin läheisen järven ympäri. Pisin reittimme on kaksikymmentä kilometriä joka johtaa eräille vuorille, joissa on meille rakennettu pieni mökki, jossa on mahdollista yöpyä ja siellä on pieni pihattotarha tehty myös hevosia varten. Tallinpiha piirissä on myös leiriläisille varattu muutama mökki, joita ei kylläkään ole piirretty karttaan. Mökeistä löytyy kuusi sänkyä per. mökki, takka, muutama kaappi sekä pienet matkatelevisiot. Sinne on myös varattu jääkaappi leiriläisten omia herkkuja yms. varten.

Itse tallirakennus on kermanvalkoinen ja suurikokoinen. Karsinoita on yhteensä 44 kappaletta. Jokaisesta karsinasta löytyy juoma-automaatti sekä ruoka-astiat. Heinät tarjoilemme hevosille lattialta koska, niin se on eniten luontevaa itse hevosille. Karsina ovat kooltaan 3,5m x 4,0m. Varsomiskarsinat ovat tapansa mukaan isompia (vaikka tallin pohjapiirrustuksen mittasuhteet vähän heittelevät). Tallin perältä löytyy myös kaksi tilavaa pesukarsinaa, jossa on kaikki hevosen pesemiseen tarvittavat välineet siististi hyllyissään. Sen vierestä löytyy yhdistetty satula/kerho/toimisto huone, jossa on vielä vessa. Huoneessa säilytetään kaikki hevosten varusteet, satulat, suitset ja muut. Huoneeseen on myös varattu hoitajille pieni pöytä sekä muutama sohva, jossa on sitten mukava rupatella muun henkilökunnan sekä hoitajien kanssa. Tiloissa pidetään nimensä mukaan mm. erilaisia kerhoja sekä kokouksia. Tallin käytävät ovat tilavia, ja seiniin on kiinnitetty muutamaan rinkula, jotta hevosen voi halutessaan ottaa käytävälle.

Päiväjärjestys

07.00 hevosten aamuruokinta, väkirehut
08.00 tarvittaessa hevosten loimitus ja tarhaus
08.00-13.00 tallityöt, karsinoiden siivoukset, valmiiksi päiväruuat karsinoihin(heinät+väkirehut)
13.00 hevoset sisälle syömään
15.00-> hevosten liikutukset ratsastaen tai maasta.
20.00 hevosten iltaruokinta (heinät + väkirehut)
n. 21.00 ovien sulkeminen

Kuvagalleria


ulkoasu © Cery 2008 | cerppa@gmail.com
otsikon kuva © Legacy Friesians | http://www.legacyfriesians.com
kuvat © Think, Suska