etusivu   |   hevoset   |   esittely   |   toiminta

Tervetuloa Poulicheen

Monikaan teistä ei varmaan ole koskaan kuullut tallista nimeltään Pouliche, tai jos on, ei ole ainakaan aiemmin käynyt, mutta nyt olet. Pouliche on perustettu vuoden 2006 alulla ihan vain sen takia että tallin omistaja halusi kokeilla minkälaista on itse pitää virtuaalitallia. Aikojen mittaan innostus kasvoi ja oli pakko saada jotain uutta. Hevosia ostettiin lisää ja ulkoasukin vaihtui. Mutta kovasta yrityksestä huolimatta innostus lopahti vuoden 2006 huhtikuussa. Talli olikin pitkällä tauolla noin seitsemän kuukautta, vähän alle. Samalla myös kaikki muutkin virtuaalihommat unohtuivat. Mutta kuitenkin omistaja tuli takaisin ja alkoi jälleen kiinnostua virtuaalihommista. Silloin into palasi takaisin ja hän muisti tämän vanhan tallin, Poulichen. Niinpä hankittiin Poulicheen uusi ulkoasu ja alettiin päivittämään ja kisaamaan hevosilla. Nykyisin talli taukoilee silloin tällöin, mutta näillä näkymin palaa aina jälleen takaisin aktiivisena järjestämässä kisoja sekä muunlaista toimintaa, tallin omia hevosia tietenkään unohtamatta.

Pouliche sijaitsee kauniilla maaseudulla Suomen itärajan lähettyvillä. Tallin kasvatusrotuna on monta rotua, eli siis Poulichella ei käytännössä ole mitään vakituista kasvatettavaa rotua. Pyrimme kuitenkin astutuksissa saamaan puhdasrotuisia varsoja (tosin tämä on ilmiselvää, tuskin kukaan haluaa friisiläisestä ja connemarasta edes virtuaalisesti varsaa). Siitostoiminta onkin melko aktiivista, mikäli uusille varsoille on halukkaita ottajia.
Lyhenne mtt tulee monitoimitallista, joten tallin toiminta on monipuolista, talli järjestää kisoja, ottaa hoitajia hoitamaan hevosia, siitosta (kuten yllä mainittiinkin jo) sekä muuta. Meille voi vieraskirjassa ehdottaa erilaista toimintaa jota siis tallilta ei löydy.

Muistathan, että talli on täysin virtuaalinen, eli mitään ei tapahdu oikeassa elämässä. Kaikkien hevosten tiedot ovat keksittyjä eivätkä ole yhteydessä kuviin esiintyviin hevosiin millään tavalla. Tekijänoikeuksista etusivulla sen verran, että kaikkiin materiaaleihin ON lupa. Ulkoasut on toteuttanut Cery ja niitä ei luonnollisestikaan saa kopioida. Kuviin on erikseen lupa ja niitä ei saa kopioida tämän virtuaalitallin sivuilta, vaan niihin pitää erikseen virallisilta sivuilta mennä pyytämään lupa (ei koske suurimpaa osaa vapaastikopioitavien kuvien sivustoista). Kiitos.

Toivottavasti viihdyt Poulichessa ja tulethan uudelleen käymään?

Muuta

Viimeisin päivitys 04.11.2008, lue lisää!
Sähköposti + vieraskirja


Suosittelemme teille tallinnimi, tallinnimi ja tallinnimi.
Hevosia tallillamme yhteensä 32 kpl.
Tallimme on seuran ROWDYn jäsentalli.



ulkoasu © Cery 2008 | cerppa@gmail.com
otsikon kuva © Legacy Friesians | http://www.legacyfriesians.com