Etusivu >> Asukkaat >> Hoitajille >> Kasvatus >> Toiminta >> Copyright >> Yhteydenotto

Newfies

Täältä löydät kaikki koiramme. Tässä vaiheessa muistutan vielä, että tämä kaikki on täysin virtuaalista, eli mitään ei tapahdu oikeasti. :) Muistathan katsoa, jos löytäisit ihanan hoidokin itsellesi! Tällä hetkellä nalleja on yhteensä viisi, joista kolme on narttuja ja kaksi uroksia. Pyrin siis pitämään koiramäärän mahdollisimman pienenä, ja linkitän sivut vasta kun olen tehnyt ne kokonaan valmiiksi. Jos siis jonkun koiran sivut eivät ole linkitettyinä, ne eivät ole vielä valmiit. Pentueiden vanhemmilta vaadin näyttelyistä vähintään EH:n, BH -tittelin ja muutama vepetuloskaan ei olisi pahitteeksi. Koirat ovat kaikki sympaattisia ja ihania yksilöitä, ja kukaan niistä ei tekisi kärpäsellekään pahaa. ;) Älä pelästy näitä isoja koiria, joiden sydänkin on suuri ja lämmin. Rohkeasti vain silittelemään, huomaat pian että koira, jota rapsuttelit onkin kellahtanut selälleen.

Ja sitten näistä koirien väreistä. Minulle on usein tultu väittämään, että entisessä nöffikennelissä olleet mustavalkoiset nöffini olivat landseereita rodultaan. Kerron nyt kaikille, että mustavalkoinen nöffi ja landseer ovat eri rotu. Nöffi on pyöreämpi, sillä on lyhyt kuono ja ns. pehmeämpi ulkomuoto. Kaikki kennelissä olevat mustavalkoiset nöffit ovat mustavalkoisia nöffejä, eivät landseereita. Kiitos. ;D Koirat muuten ikääntyvät vähän miten sattuu, en mitään tiettyä ikääntymissysteemiä ottanut. Kuitenkaan ihan pikkuisten kanssa ei käydä kisoissa. ^^

u. BH Too Big For You - musta, ei hoitajaa
n. I'm Still In Love - musta, ei hoitajaa
n. GERW-05 BH LNE Avain Taivaaseen - musta, ei hoitajaa
n. LNE Better Than You - mustavalkoinen, ei hoitajaa
u. BH Nallekarhun Fiery Fig - musta, ei hoitajaa