etusivu ponit talli toiminta
Paikasta kiitämme kesän keskiöitä
Paraatiponit - epämääräinen nimitys ponikatraastani. Eikö sano sinulle mitään? En ihmettele yhtään.
Kuten ehkä oletkin saanut jo selville, muutin ponieni kanssa keskeltä ei-mitään ihmisten ilmoille, sivistyksen valtakuntaan Englantiin, suureen kahdeksan kerroksiseen, punatiiliseen ja valkokattoiseen, viihtyisään viiden tähden hotelliin, joka suljettiin surkeiden sattumusten kautta pari vuotta sitten, ja lopulta rakennus ja tilat pakkohuutokaupattiin - ja juuri silloin dani sattui etsiskelemään poikakaverinsa kanssa kivaa asuntoa, ja kun kahdeksan kerroksinen lukaali sattui näköpiiriin, he ostivat sen pilkkahinnalla.
Ostoa seurasi koulujen keskeytys, tuohon hitusen uutta maalia kaipaavaan hotelliin muutto, oman yökerhon perustus parin korttelin päähän sekä palveluskunnan (jotka tekevät parhaat juomat!) ja oman armeijan kokoaminen hätätilanteita varten pyöräkellariin.
Entä ponit? Tulivat tietenkin mukana! Ponit häädettiin vanhasta, järkälemäisestä ja synkästä kivitallista peltojen keskeltä, pakattiin lentokoneeseen ja kiidätettiin pikavauhtia jo ponejaan ikävöivän omistajansa luokse, joka oli odotellessaan rakentanut ihan mukiin menevän 20-paikkaisen, punakattoisen tallin keskelle hotellin takapihan sypressejä, saniaisia ja köynnöskukkia. Takapihan ympäri kierrettiin aita, jotteivät ponit vain pääse karkaamaan pihatostaan.
dani osti vielä maapläntin hotellin vierestä, jonne mahtui juuri sopivasti sekä hiekkapohjainen ulkokenttä, että valaistu ja lämmitetty maneesi! Aikamoinen onnenpotku sattui kohdalle, eikö mitä?
Maastojakin meiltä löytyy, ja jokainen ratsastusretki keskellä autoteitä ja liikennevaloja, risteillen klubilta toiselle on varmasti yllätysrikas kokemus! Kunnon tammimetsäkin tuosta löytyy vähän matkan päästä, itse asiassa taitaa levittäytyä suoraan maneesin takaa. Aivan näin onnekkaita dani kumppaneineen ei voi olla, joten maneesin ja tammimetsän välissä on kolme metriä leveä ja syvä oja; kaunis, hyvin, hyvin vanha, köynnöskasvien ja sammalen raiskaama kaarisilta kantaa ratsukon kuitenkin näpsäkästi ojan toiselle puolelle.
Ulkoasun © Molly, kiitos!
Kuvan ja muun materiaalin © dani - kopiointi kielletty!
Paraatiponit on virtuaalitalli, eikä sillä ole vastinetta oikeassa elämässä!