1800-luvulla varakkaammissa perheissä naiset hoitivat kotia, joten tällä sivulla lukevista esimerkkitöistä suurin osa on miestenammatteja, joihin naisia ei edes suostuttu joissain tapauksissa kouluttamaan, ja jotkut ovat vuorostaan naistenammatteja. Selvyyden vuoksi ammatin jälkeen on laitettu mahdollisesti sukupuolisymboli (mies ♂, nainen ♀), mikäli ammatti on sellainen, joka mielletään vain yhdelle sukupuolelle. Tässä pelissä kyseessä on kuitenkin ohjeistus, jotta hahmon sukupuoli ei rajaisi aivan liikaa hahmon mahdollisuuksia. Pyrkimyksenä olisi kuitenkin pysytellä kutakuinkin oikeiden sukupuolten töissä, esimerkiksi naispappi on mahdottomuus. Ammatit on pyritty laittamaan jonkin tietyn säädyn alaisuuteen, ja töitä lisätään listalle aina välillä, mikäli jonkun hahmon kohdalla tulee kysymys, mihin se ja se ammatti kuuluu. Säädyn sisällä arvojärjestys määräytyy luonnollisesti hahmojen asemien perusteella.
Köyhien ja kulkureiden työt on laitettu yhteen, sillä kyseisillä säädyillä ei ole sen suurempia eroja, mitä nyt kulkurit teoriassa asuvat määrittelemättömän ajan kaupungissa ja jatkavat sitten usein matkaansa. Kaksoiselämää viettävien hahmojen tapauksessa toisen "persoonan" ammatti voi olla varsinaisesta säädystä täysin poikkeava, ja myös kahta työtä tekevien kohdalla se sivutyö voi olla jotain muuta yhteiskuntatasoa kuin päätyö. Sivutyö on lähes poikkeuksetta alemman yhteiskuntaluokan ammatti.
Lisää Wildernessiinkin sopivia ammatteja löydät täältä. Aatelisnimikkeiden ohella kyseinen lista, joka kattaa muuten kaikki mahdolliset säädyt, ei ole ylläpidon laatima.
Näissä ammateissa sääty määräytyy aina vanhempien perusteella. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että satamatyöntekijän palkoilla ei helpolla kouluteta pojasta arkkitehtiä. Näin ollen paremmassa työssä oleva henkilö on tyypillisesti perhetaustaltaan sieltä keskivaiheilta tai ylempää.