x Toiminta
Pientalli Ruusunmarja lopetti toimintansa alkuvuodesta, minulla ei vain yksinkertaisesti ole aikaa tallia pitämään. Kasvatteja Ruusunmarjassa on muutamia syntynyt ja toivonkin, että niistä tullaan vielä kuulemaan. Jos joudut Ruusunmarjan kasvatista luopumaan, toivon, että huolehdit itse hevosen myymisestä eteenpäin, mutta osoitteen haluan silti tietooni.
Toiminta -linkistä löytyvät kasvatit tämän hetkisine omistajineen. Sivua käyn päivittelemässä kuitenkin jos kasvattien osoitteet sattuvat vaihtumaan. Kyseisestä linkistä löytyvät myös kisojen tulokset.