Fn. Morke Skjerm


© Lupinia

Dölehevonen, ori, 146cm, ruunikko, 16.7.2006,
Raviurheilu vs. 6 300ve, enn. 1.24,8ke
Kasvattaja: Laura Saarilehto, Suomi (evm), omistaja: Kati J. / Sinnesvilla LT

Nuori ja aika villi helmi Suomesta, hyvää ravurinainesta mutta villiytensä takia vielä melko hankala käsitellä. Saattaa hyppiä kärryjen edessä
Nuori ja villi, edelleen on tämä meidän herramme. Aina saa olla yksi jos toinenkin laittamassa kuntoon. Silti se on jossain määrin hyvin rauhallinen, mikä on näin hyvä asia. Leppoisan tuntuinen ja näköinen ori mielellään katselee päivän tapahtumia tarhan puolelta, kuin itse olisi työnteossa. Silti se nauttii kun pääsee viipottamaan eteenpäin yhtä uudestaan ja uudestaan. Alku on aina hankalaa ja tällä kertaa oli meilläkin. Kesti muutaman vuoden pitempään, ennekuin pääsimme kisaradoille ajamaan. Äkkipikainen ja hermoja kestävä tapaus, josta onneksi olemme suureksi osaksi pääsyt irti.

Kärryt perään tarkoittaa ehdottomasti vapaana loisteliasta ravaajaa. No kyllähän Make sellainen on, mutta aika omanperäinen. Hermoheikko ei sovi ollenkaan kärryjen perään, vaan sen täytyy olla ehdottomasti sellainen, kuka tuntee lajin salaisuudet. Pieni koko voi paljonkin hämätä orin vahvuuksia, vaikka aika jykevä ravuriksi on. Kuinka monesti hän on vienytkään meitä metsän laitamille, kun olemme yrittäneet taluttaa sitä karsinaan. Silloin kun Make toimii, niin toimii kaikki muutkin. Täytyy hieman mennä hänen ehdoillaan.

Toki me hänestä nautimme ja toisten hevosten kanssa tulee hyvin juttuun. Emme olekaan saanut kuulla negatiivista palautetta. Käyttäytyminen on 10, joka tulee esille vasta julkistilanteessa. Meidän onneksi se osaa olla persoonallinen tapaus, muuten hyvää ravuriainesta ja komeutta näyttävä ori jätettäisiin talliin pölyttämään.

Isä. tuntematon dölehevosori

ii. tuntematon dölehevosori

iii. tuntematon dölehevosori

iie. tuntematon dölehevostamma

ie. tuntematon dölehevosori

iei. tuntematon dölehevosori

iee. tuntematon dölehevostamma

Emä. Emmi
- dölehevonen, 148cm, ruunikko ei virtuaalimaailmassa
- KTK-III, enn. 1.25.3, voittosumma 5 800ve

ei. tuntematon dölehevosori<

eii. tuntematon dölehevosori

eie. tuntematon dölehevostamma

ee. tuntematon dölehevostamma

eei. tuntematon dölehevosori

eee. tuntematon dölehevotamma

Maken suku on täysin tuntemattomia, sen vain tiedän, että isä ehdokas on pohjois-norjan alueelta, jolla on tehty lähinnä jotain pieniä peltotöitä. Muutamissa paikallisnäyttelyistä on saanut jalostusarvoa ja näin ollen ehdokas tulevalle varsalle. Olen yrittänyt etsiä nimiä tietooni, mutta valitettavasti en ole saanut minkäänlaista kuvaa nimestä. Maken isä oli aika raskasrakenteinen ja näin tämä vahvuus on tullut myös Makelle.

Emä on kaunis suomessa asuvaa Emmi , joka on nuoresta iästä riippumatta juoksut aivan mahtavia lähtöjä. Emmi on myös jalostuskäytössä ja kantakirjattu KTK-III. Emmi on enemmänkin kevyt rakenteinen, pienikokoinen döletamma.

päivämäärä Jaos kutsu lähtö tulos
20.1.2008 VRER kutsu lähtö 10, Tasoitusajo yli 30,1 aik. kylmäverisille 3100m
13.1.2008 VRER kutsu lähtö 10, Tasoitus 24,1-28,0 aikaisille Kylmäverisille 3100m 3/13, 1.28,3pixx, 600ve
9.1.2008 VRER kutsu lähtö 20, Tasoitusajo kylmäverisille, 2100 m, 24,6-30,0-aikaiset, 5+ 1/9, 1.27,4ke / 2 200 ve
26.6.2007 VRER kadonnut lähtö 1 sij. 6, enn. 1.38,1
22.6.2007 VRER kadonnut lähtö 2 sij. 4, enn. 1.28,0 750ve
3.4.2007 VRER kutsu lähtö 3 (winter cup) sij. 1, enn. 45,0ke 2200ve
1.4.2007 VRER kutsu lähtö 8 sij. 9, enn. 28,1ke
25.3.2007 VRER kutsu lähtö ? sij. 5, enn. 24,8ke 200ve
19.3.2007 VRER kutsu lähtö ? sij. 8, enn. 50,4ke 100ve
8.3.2007 VRER kutsu lähtö ? rl 38,6kex 50ve
4.3.2007 VRER kutsu lähtö ? sij. 5, 49,9ke 200ve
29.1.2007 VRER kutsu koelähtö 43,4, LÄPI
31.12.2006 VRER kutsu koelähtö HYV / 1.55,3ke

21.01.2008 - kutsu - PKK - ponioriit - tulos 0/0 tuom. ?
12.01.2008 - kutsu - PKK - ponioriit - tulos 0/0 tuom. ?
10.01.2008 - kutsu - PKK - ponioriit - HY 6/11 tuom. Shaikujin Komea oman rotunsa edustaja. Hieno sukupuolileima. kaunis, kuivahko pää. Hyvä, lyhyehkö kaula. Hieman pysty lapa, suora runko, korkea säkä, lautanen jyrkkä, ahtaahko. Lyhyet, todella paksut jalat. Sääret erityisen lyhyet.
03.01.2008 - kutsu - PKK - ponioriit - EO-sert 2/0 tuom. puug
23.12.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - EO-sert 2/6 tuom. Heidie
21.10.2007 - kutsu - PKK - kylmäverioriit - HY 2/7 tuom. Jonna K.
01.10.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - EO-sert 2/4 tuom. Adeija
Mahtavan rakenne. Keskiverto rotuleima, mutta sukupuolileiman mahtavuus korvaa sen. Ylitsepursuavan kaunis värittyneisyys karvassa.
03.09.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - HY 2/8 tuom. Jonna K.
02.09.2007 - kutsu - PKK - kylmäverioriit - EO-sert 1/11 tuom. Tidam hyvä rotu- ja sukupuolileima, lyhyehkö kaula
25.08.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - EO-sert 1/9 (BIS4) tuom. Shaikujin
Komea oman rotunsa edustaja. Hieno sukupuolileima. kaunis, kuivahko pää. Hyvä, lyhyehkö kaula. Hieman pysty lapa, suora runko, korkea säkä, lautanen jyrkkä, ahtaahko. Lyhyet, todella paksut jalat. Sääret erityisen lyhyet.
09.08.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - HY 2/7 tuom. Aino
selvästi enemmän työhevostyypin edustaja, ei ravuri
01.05.2007 - kutsu - PKK - kylmäverioriit - EO-sert 1/15 (BIS5) tuom. Annundwen
väritys hieman kaksiulotteinen, mattapintainen
27.04.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - EO-sert 1/6 tuom. Mari
15.04.2007 - kutsu - PKK - kylmäverioriit - HY 1/11 tuom. Rosanna
Upea väritys. Laihahko, hivenen lyhytjalkainen. Takapää suuri, koivet ohuet
01.04.2007 - kutsu - PKK - kylmäverioriit - HY 4/11 tuom. Aino (ravuriksi turhan jykevä)
17.03.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - HY 8/14 tuom. Jaffa
15.03.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - EO-sert 1/10 (BIS2) tuom. Problem
23.02.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - EO-sert 2/12 tuom. Heli L.
Todella paksut jalat, pystyt vuohiset, pystyt kaviot. Kevyt pää
15.02.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - HY 2/7 tuom. Jonna K.
14.02.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - EO-sert 3/12 tuom. Veera
20.01.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - EO-sert 2/11 tuom. Tidam
18.01.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - HY 2/12 tuom. Pöö
17.01.2007 - kutsu - PKK - ponioriit - EO-sert 1/11 tuom. Mari (hyvä rotuleima)
saavutukset: BIS2, BIS4, BIS5, 12xEO-sert, 9xHY

0kpl JÄLKELÄISTÄ, JOISTA 0 ORIIA, 0 TAMMAA, 0 RUUNAA
00.00.2007 o/t. Virallinen nimi, i. Nimi, om. Nimi , Paikka

Make on Ravitalli Valkyrie:ssa valmennuksessa WieWie hoivissa. Alusvasti muutaman kuukauden ja jatkamme sitten omin avuin eteenpäin. Alla on pientä päiväkirjaa hetkistä valmennuksessa.

2.3. 2007
Tallille saapui uusi tuttavuus, Makeksi kutsuttu ruunikko komistus, jolle olisi tarkoitus saada kärryt perään ja mahdollisesti jokunen starttikin.

6.4. 2007
Tänään saatiin tuloksia ensimmäisistä starteista. Marski kiskaisi kerralla ennätyksensä alta tähtijuoksijarajan, muuten se onkin tepsutellut melko rauhallisesti. Hyvin rahoja napsinut joka startista yhtä lukuunottamatta.



Tämä on virtuaalihevonen / this is a sim-game horse
ulkoasun toteutus © Sid C., kopiointi ehdottomasti kielletty!