Keijulammen Kaipuu VH-22017

suomenhevonen, ori, 150cm, tummanpunarautias, 16.3.2006
estepainotteinen, koulutus: Va A, re 120cm, irt. 140cm.
Kasvattaja: Orli / Keijulampi, omistaja: Kati J. / Sinnesvilla LT
Komea, herttainen. kiltti ja ystävällinen ori. Oppi nuoruudessa nopeaa, eikä tahti ole tähänkään asti lopsahtanut. Vahvapersoona jo näkyvyydellään saa näyttäviä tuloksia. Onneksi myös tallin neitikaarti pärjää Kain kanssa. Tätä ihanuutta ei voi millään erottaa. Haluaa ehdottomasti olla kaikkien huomiopiste, sinä et varmasti voi ohittaa häntä ja olla silittämättä? - Olen samaa mieltä!
Herkkä ratsastaa, vaativa ja osaava. Orin, jonka kanssa on kiva työskennellä. Yksi tunti ei riitä mihinkään, toisella alkaa vasta tulla tulosta. Ei sovellu lapsille, eikä sellaisille, jotka ovat säikkyjä. Ratsastajan tulee omata hyvän istunnan ja joka kuuntelee myös hevosta. Ei ole missään nimessä automaatti. Esteille vauhti on sopivaa, mutta maastossakin osaa revitellä. Ihanat keinuvat askeleet. Pysyy innolla mukana.
Jälkeläiset saavat häneltä urhean luonteen ja mahtavat askeleet, ellei melkein kokonaan perii isäänsä, mutta emätkin ovat tärkeät ominaisuudet.
|
Isä: Taikakuun Tuiskaus KTK-II II: HRA Huikaus KTK-II, YLA 1 III: Taikatuulen Ryöväri KTK-II IIE: Metsätähden Kuiskaus KTK-II IE: Veeran Taika Hansissi IEI: Veeran Vipinä IEE Ruiskukan Hansissi
| |
Emä: Hengetär DS KTK-kelp. EI: RTM Räyhähenki EII: Nerian Eemil VIR-MVA Ch. KTK-I, YLA1, KRJ-I EIE: Auroran Onni-Vauhti EE: ALP Tilulei EEI: Amorin Teräsmies EEE: Vauhti L |
Kai on jalostuskäytössä myös muiden tallien tammoille, niin suomenhevosille kuin pienomaisuuden omaaville. Astuu vain puhdasrotuisia suomenhevosia, joilla olisi hieman edes kisattu ja sukukin kohdallaan. Astutusmaksu 300ve ja varsasta 100ve
t. Sinnesvillan Untuvainen - e. Elleni (synt. 14.5.2007)
t. Vapun Kaipuu - e. Wadelman Amelia (synt. 1.5.2007)
t. MKR Kaunis Kuparihiutale - e. Noitametsän Paljon Kaunista (synt. 6.2.2007)
MEJ ALAISET, JOISTA 3 SIJOITUSTA, 0 VOITTOA
02.09.2007 kutsu MEJ / lk. 5 110cm 13/15
02.09.2007 kutsu MEJ / lk. 4 100cm 3/13
18.02.2007 kutsu MEJ / lk. 3 90cm 27/27
14.02.2007 kutsu MEJ / lk. 4 100-110cm 5/7
14.02.2007 kutsu MEJ / lk. 3 80-90cm 7/7
30.01.2007 kutsu MEJ / lk. 5 90-100cm 51/77
30.01.2007 kutsu MEJ / lk. 4 80-90cm 62/94
13.01.2007 kutsu MEJ / lk. 4 90-100 cm 10/20
13.01.2007 kutsu MEJ / lk. 3 80-90 cm 6/20
11.01.2007 kutsu MEJ / lk. 6 80-90cm 21/27
11.01.2007 kutsu MEJ / lk. 5 70-80cm 7/13
08.01.2007 kutsu MEJ / lk. 5 90-100cm 45/55
08.01.2007 kutsu MEJ / lk. 4 70-80cm 28/56
03.01.2007 kutsu MEJ / lk. 6 90cm 2/24
03.01.2007 kutsu MEJ / lk. 5 80cm 4/30
23.11.2006 kutsu MEJ / lk. 3 90-100cm 26/30
23.11.2006 kutsu MEJ / lk. 2 70-80cm 3/33
ERJ ALAISET, JOISTA 4 SIJOITUSTA, 1 VOITTOA
22.12.207 kutsu ERJ / lk. 6 120cm 5/145
02.12.2007 kutsu ERJ / lk. 6 110cm 9/?
02.12.2007 kutsu ERJ / lk. 5 100cm 8/?
30.09.2007 kutsu ERJ / lk. 3 130cm 27/37
30.09.2007 kutsu ERJ / lk. 3 110cm 26/57
14.09.2007 kutsu ERJ / lk. 4 100cm 5/40
01.09.2007 kutsu ERJ / lk. 6. 120cm 2/20 0vp
01.09.2007 kutsu ERJ / lk. 5 100cm <4/20 2vp
30.04.2007 kutsu ERJ / lk. 5 120-140cm 27/60
14.04.2007 kutsu ERJ / lk. 2 110cm 17/40
14.04.2007 kutsu ERJ / lk. 1 100cm 20/40
20.02.2007 kutsu ERJ / lk. 4 90cm 99/389
20.02.2007 kutsu ERJ / lk. 3 80cm 42/357
17.02.2007 kutsu ERJ / lk. 2 110cm 42/60
17.02.2007 kutsu ERJ / lk. 2 80cm 39/60
07.01.2007 kutsu ERJ / lk. 5 100-110cm 293/326
07.01.2007 kutsu ERJ / lk. 3 80-90cm 10/306
31.12.2006 kutsu ERJ / lk. 4 100cm 25/60
31.12.2006 kutsu ERJ / lk. 3 80cm 8/60
13.12.2006 kutsu ERJ / lk. 6 120cm 1/30
29.11.2006 kutsu ERJ / lk. 3 100cm 36/50
29.11.2006 kutsu ERJ / lk. 2 80-90cm 23/52
21.11.2006 kutsu ERJ / lk. 3 60cm 18/55
21.11.2006 kutsu ERJ / lk. 2 60cm 18/54
14.10.2006 kutsu ERJ / lk. 3 80cm 21/30
14.10.2006 kutsu ERJ / lk. 2 70cm 13/30
14.10.2006 kutsu ERJ / lk. 2a 80cm 12/40
14.10.2006 kutsu ERJ / lk. 1 60cm 15/40
11.10.2006 kutsu ERJ / lk. 2 60-70cm 37/40
11.10.2006 kutsu ERJ / lk. 1 40-50cm 21/40
10.10.2006 kutsu ERJ / lk. 2b 70cm 19/24
10.10.2006 kutsu ERJ / lk. 1 50cm 31/40
MUUN ALAISET, JOISTA 2 SIJOITUSTA, 0 VOITTOA
28.09.2007 kutsu - KRJ - Grand Prix - 46/70
28.09.2007 kutsu - KRJ - Intermediate II - 40/70
07.09.2007 kutsu KRJ / lk. 6 VaA 2/9
07.09.2007 kutsu KRJ / lk. 5 VaB 14/15
05.09.2007 kutsu kenttä / lk. 6. CCI/CIC3 avoin luokka va b / re 125 / me 120 4/5
20.02.2007 kutsu KRJ / lk. 3 Helppo B 24/35
20.02.2007 kutsu KRJ / lk. 3 KN Special 30/35
09.01.2007 kutsu KRJ / lk. 5 Va B 195/236
09.01.2007 kutsu KRJ / lk. 4 He A 87/240
15.12.2006 kutsu KRJ / lk. 6 Va B 11/117
15.12.2006 kutsu KRJ / lk. 4 He B hyl
15.12.2006 kutsu kenttä/ lk. he B / re 100cm / me 90cm 2/6
Tämä on virtuaalihevonen / this is a sim-game horse
ulkoasun toteutus © Sid C., kopiointi ehdottomasti kielletty!