|
Tervetuloa oldenburgien maailmaan! Ympäristössä näkyy vain loputon niitty- ja metsälaikkujen muodostama palapeli, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. Siellä täällä näkyy myös joenpätkä jos toinekin, jostain kuuluu traktorin jyrinää. Keskellä tätä tilkkuista, peltoista ja perisaksalaista maisemaa sijaitsee Stonegarden, vuonna 2008 perustettu virtuaalitalli. Koko tila on perustamisvuonna kokenut lähes täydellisen remontin, mutta silti ympäristö tuntuu aikaa nähneeltä ja tunnelmalliselta. Kaiken uuden ja kiiltävän rinnalla näkyy siellä täällä paloja vanhasta tallista, eikä kuva kauniista suurtallista glitterillä kuorrutettuine kisahevosineen sovi kuvaamaan tilan henkeä. Jo kävellessäsi tietä pitkin tallille saattaa joku tammoista tulla tarhansa aidalle tekemään tuttavuutta, ja todennäköisesti ei mene kauaa, ennen kuin tallikissa ja -koira aloittavat kilpajuoksun siitä, kumpi ehtii uuden potentiaalisen rapsuttajan luo ensin. Itse tallikaan ei lopulta ole niin loistokas kuin olisi ehkä saattanut kuvitella, kuljetusvaunut ovat parkeerattuina sikinsokin ja tallin seinämys pursuaa erilaisia kottikärryjä ja lapioita - tämäkö todella on se talli, josta matkaa koulukentille toinen toistaan upeampia oldenburgeja? Stonegarden onkin ensisijaisesti huolehtiva ja lämminhenkinen koti asukeilleen. Olemme täysin oldenburgvaltainen sekä koulupainotteinen talli, mutta kisasijoituksia ja ruusukkeita ei pyritä hankkimaan hevosten (tai omistajan..) mielenterveyden kustannuksella, vaan elämä täällä sujuu rauhaiseen tahtiin, kiitos laiskan mutta huolehtivaisen omistajan sekä rennon elämänotteen. Vaikka pitkällä tähtäimellä tavoite ehkä onkin oldenburgien määrän lisääminen virtuaalimaailmassa, ei se silti tarkoita sitä, etteikö asukkiemme laatuun panostettaisi. Etenkin uusien, menestyvien sukulinjojen tuontiin panostetaan jatkuvasti samalla, kun vanhoja, arvokkaita nimiä yritetään säilyttää sukutauluissa. Vaikka arki suuren tallin pyörittämisen kanssa ei aina herkkua olekaan, sukella silti sekaan - tallin väelle voi heidän työuupumuksen tilastaan riippuen rauhassa jutella ja vuohiakin saa rapsutella kunhan omaa nopeat refleksit sarvien varalta, toivottavasti viihdyt!
|
![]() Päivitetty 08.02. → Paluuta hiljaiselosta → Lue tallin kuulumisista ja omistajan mietteistä tallipäiväkirjasta → Yhteyden omistajaan saat parhaiten mailitse → Tähditä meidät Ystävyydessä: |
|
Kaiken materiaalin © jaffa/Stonegarden, ellei toisin mainita | Otsikon kuva © Axel Bührmann Tämä on virtuaalitalli | This is a sim-game stable |
|






