Yleisesti Virva on mukava, tosin ehkä hieman persoonallinen tamma. Siltä löytyy monenmoisia konnankoukkuja ihmisten varalle. Virva on erityisen taitava kerjäämään huomiota, varsinkin tekeytymällä kipeäksi. Aluksi tamman temput varmasti suututtavat, mutta hetken päästä niille jo nauretaan. Eihän Virva loppujen lopuksi mitään pahaa tarkoita :) Tarvittaessa Virva osaa hämmästyttää myös olemalla kiltti.
Hoitaessa Virva on hieman äksy. Se ei pidä ollenkaan kavioiden puhdistamisesta ja saattaakin yrittää näykkäistä, kun kaviota nostaa. Harjaaminen sujuu yleensä ilman kauhean suuria välikohtauksia. Täytyy kuitenkin muistaa, että Virva kutiaa jonkin verran mm. mahan alta ja saattaa hieman "säpsähtää". Varusteiden laittaminen sujuu hyvin, Virva ei aiheuta ongelmia. Satulavyön kiristäminen voi tosin olla välillä todella hankalaa, sillä neiti pullistelee. Talutettaessa Virva yrittää melkein aina mennä syömään ja sitä saakin kiskoa koko ajan pois ojista. Orien lähettyvillä se ei vilkaisekaan oreihin päin, vaikka ne kuinka metelöisivät neidin perään.
Ratsastettaessa Virva on reipas isolla ärrällä. Se saattaa välillä mennä liiankin reippaasti ja sitä saa pidätellä oikein tosissaan. Neidin askellajit ovat hieman pomppivat, mutta selässä on kuitenkin suhteellisen helppo ja mukava istua. Virva tottelee apuja suhteellisen hyvin. Koulukiemurat sujuvat tammalta mainiosti, kunhan ratsastaja saa sen keskittymään. Esteillä tamma hyppää yksittäisinä noin metrin esteitä, ratana 90 cm asti. Virvalla on ihan hyvä hyppytyyli. Maastossa tamma kulkee todella reippaasti, eikä säiky juuri mitään. Liikenteessäkin tamma kulkee tyynen rauhallisesti, huolimatta ympärillään olevasta hälinästä.
|
Aava
|
Kiirastuli
|
-
|
|
-
|
|
Ajatus
|
-
|
|
-
|
|
Eliina
|
Eelis
|
-
|
|
-
|
|
Hovitar
|
-
|
|
-
|
Virvan isä Aava on tietojeni mukaan enemmänkin juoksijatyyppiä, on juossut nuorempana ihan mukaviakin aikoja. Vanhempana tosin toiminut ratsuna, eikä siinäkään hommassa ihan huono ollut. Emältään Virva on perinyt kauniit askeleensa ja hyppytaitonsa. Lisäksi neiti on emältään saanut myös hyvän sekä kauniin päänsä. Koulupuolella Eliina ei ilmeisesti oiken pärjäillyt.

Kuvien © Melly
| Astutus |
Syntynyt |
Sukupuoli |
Nimi |
Isä |
Omistaja |
| - |
- |
- |
- |
- |
- |
| - |
- |
- |
- |
- |
- |