
| PAPERINIMI | JH Tom Kaulitz | REKISTERI | VH-00000 |
| KUTSUTAAN | Tame, Tomppa | ROTU, SUKUPUOLI | sellefrançais, ori | SYNTYNYT | 25.09.2007 | IKÄ, IKÄÄNTYMINEN | |
| VÄRI, MERKIT | punaruunnikko, tähti | SÄKÄKORKEUS | 165cm |
| PAINOTUS | esteratsastus | KOULUTUS | vaB, 140cm, 120cm |
| KASVATTAJA | anspe | OMISTAJA / KOTITALLI | rouss / kotitalli |
| I March On | II All Black |
| IE Life or Death | |
| E C'est Parti | EI Valse-Hésitation |
| EE Prospère |
kuvien © Breemeersen Stables
Yleensä JH Tom Kaulitz, jota kaverit saavat kutsua Tameksi, on hieman kiukkupussi. Aina eivät normihommatkaan meinaa sujua, mutta onhan toki sitten joskus niitäkin päiviä, kun kaikki menee lähes ongelmatta.
Hoitaessa ei välttämättä tarvitse kiinni laittaa, mutta silloin saa varautua siihen että saa hoitaa hyrrää. Kaviot nousevat aika usein kiltisti, mutta varustamisessa onkin sitten taas omat pulmansa. Kuolaimiahan ei tämän herran mielestä pitäisi kenenkään hänen arvoisensa herran käyttää. Kun hoitaja hiki hatussa yrittää saada Tamen päätä alas, tuntuu ori kysyvän että ”eksää tiiä kuka mä oon?”. Kun sitten suitset ovat Tamen päässä, ja vieläpä oikein päin, on satulan vuoro. ”Tämähän on ihan helppoa, satula selkään ja…”, mutta eipäs olekaan. Vyön kiristys ei ole Tamen lempipuuhaa, ja voi olla varma että hoitajalle mökötetään niin kauan kunnes sieltä taskusta tulee se porkkana.
Ratsuna Tame on innokas, varsinkin esteillä sen kiukkupussiluonteen saattaa hetkeksi jopa unohtaa. Tosin kaikki ratsastajat eivät taida pitää siitä, että kädet voivat olla mukavilla rakoilla sen jälkeen kun on Tamen kanssa estetreeniä vetänyt. Kuuntelee kuitenkin muuten apuja varsin hyvin esteilläkin. Kouluratsastuksessa poika onkin sitten vallan toisenlainen. Se esittää pontevaa puksujunaa, joka tuntuu kulkevan eteenpäin ilman mitään bensiiniä. Lopulta kuitenkin Tame rauhoituu, ja voidaan alkaa kiekuroita tekemään. ”Tässä mä olen haka.”, poika tuntuu välillä tuumaavan. Ja totta tosiaan, kyllähän tästä esteherrasta löytyy sitä eleganttiakin puolta.
Lyhyesti Tame on siis hieman kiukkupussi, mutta kuitenkin hellyyttä kaipaava herrasmies. Siihen ei voi olla rakastumatta kun pojan tapaa ensimmäisen kerran. © mers., kiitos!
06.10.07 / NJ, Fliphen Ranch / lk 06, 1/15 > LKV1, BIS4, irtoSERT, JS
09.10.07 / NJ, Unafraid / lk 3, 5/6 > KUMA, JS
24.10.07 / NJ, Veatu Kuningriik / lk 6, 6/9 > KUMA, JS
16.11.07 / NJ, kisakuskus Valtikka / lk 4, 12/15 > LKV5, KUMA, JS
04.01.08 / ERJ, Kisakeskus Keanne / lk 2, sijo/itus
04.01.08 / ERJ, Kisakeskus Keanne / lk 3, sijo/itus
04.01.08 / ERJ, Evergrey / lk 1, sijo/itus
04.01.08 / ERJ, Evergrey / lk 2, sijo/itus
07.01.08 / ERJ, Huhtamäen talli / lk 4, 02/30
07.01.08 / ERJ, Huhtamäen talli / lk 5, 18/30
07.01.08 / ERJ, Huhtamäen talli / lk 4, 05/30
07.01.08 / ERJ, Huhtamäen talli / lk 5, 15/30
07.01.08 / ERJ, Huhtamäen talli / lk 4, 08/30
07.01.08 / ERJ, Huhtamäen talli / lk 5, 24/30
07.01.08 / ERJ, Huhtamäen talli / lk 5, 06/30
07.01.08 / ERJ, Huhtamäen talli / lk 4, 14/30
07.01.08 / ERJ, Huhtamäen talli / lk 5, 20/30
14.01.08 / ERJ, Unafraid / lk 3, 09/40
14.01.08 / ERJ, Unafraid / lk 4, 04/40
08.01.08 / ERJ, Stud Monument / lk 4, 39/50
13.01.08 / ERJ, Castle / lk 6, 52/60
13.01.08 / ERJ, Castle / lk 7, 28/60
12.01.08 / ERJ, Juggel / lk 4, 03/30
07.01.08 / ERJ, Stud Monument / lk 4, 35/50
07.01.08 / ERJ, Stud Monument / lk 5, 20/50
07.01.08 / ERJ, Fiktio / lk 2, 10/20
07.01.08 / ERJ, Fiktio / lk 3, 13/20
13.01.08 / ERJ, Midgårds HF- & WB / lk 5, 09/40
13.01.08 / ERJ, Midgårds HF- & WB / lk 6, 15/40
17.01.08 / ERJ, Midgårds HF- & WB / lk 5, 19/47
17.01.08 / ERJ, Midgårds HF- & WB / lk 6, 09/41
18.01.08 / ERJ, Midgårds HF- & WB / lk 5, 21/43
18.01.08 / ERJ, Midgårds HF- & WB / lk 6, 03/40
12.01.08 / ERJ, Polkamo Trakehners / lk 6, 03/40
12.01.08 / ERJ, Polkamo Trakehners / lk 7, 09/40
| SYNTYNYT | SKP. VARSA | EMÄ | OMISTAJA |
| syntynyt | skp. varsa | emä | omistaja |
| syntynyt | skp. varsa | emä | omistaja |