Mikään ei ole ikuista, edes me. Tasmaanian reilu kolme vuotta kestänyt taival on nyt päättynyt. Hevoset elävät kuitenkin elämänsä meillä loppuun saakka, moni on jo siinä iässä että lähtevät vihreille laitumille. Toiminta kuitenkin lakkaa kokonaan, sivuja ei päivitellä muuten kuin poismenojen osalta.

Olet juuri saapunut Tasmaaniaan!

Porkkanoita,kauraa,siirappia... Siitä on Tasmaanian 3vuotis kakku tehty, kynttilä jätettiin tällä kertaa pois etteivät kauraturvat joille kyseinen kakku on, polta hienoja viiksiään. Ihmisille on oma vadelmatäytekakku, jonka kylläkin Korppu tuli ja pisti poskeen. Ilma on vienon kirpakka, talvi on saapunut Tasmaaniaankin vihdoin, ja puita peittää ohuelti lumikerros. Näkymät ovat kuin sadusta kun Tasmaanian asukasto kerääntyy yhteen iloitsemaan Tasmaanian olemassaolosta. Hetkessä on iloa ja surua, muistelemme hetki sitten luotamme lähtenyttä ystäväämme, mutta tieto tulevasta antaa kaikille voimia. Ensimmäiset tämän vuoden varsat alkavat kohta laukkailemaan lumisissa tarhoissa. Mitä lie tulevaisuus kohdallemme suunnitellut, sitä tiedä emme mutta sinnittelemme tässä maailmassa viimeiseen saakka.





Tasmaania on 20.2.2006 perustettu suomenhevostalli. Mutkia on ollut matkassa, hetken jo luulin Tasmaanian lorun olevan loppu mutta jostain taas löysin uuden vaihteen uudistamaan tämän suomenputtien tyyssijan. Kasvatteja on syntynyt jo erittäin kiitettävä määrä, ja kyllä, vielä on tulossa monia suomenhevosia Tasmaanian nimen alle. Kasvattajaniminä toimivat ne samat ja vanhat, T.A. & T.A.S. Kyseisten nimien alle syntyy tästä eteenpäin vain suomen(pien)hevosia, muut rodut Tasmaaniasta ovat hyllytettyjä. Tasmaaniassa ei myöskään enää järjestetä muuta toimintaa kuin satunnaisia kilpailuja, hoitaja- sekä yksityistoiminta ovat loppuneet, oman kiinnostuksen puutteessa. Myös talli pieneni kahteentoista karsinapaikkaan, eikä uusia hevosia ole tulossa.

Terv, Vipeltäjä (VRL-1285, KR)

                    
This site is hosted by Freewebs.com