KUOLLUTperustiedot
luonnekuvausYleisesti: Onnilta alkaa jo ikää löytyä, mutta se on silti ikäisekseen hyvässä kunnossa. Nuorena poikana se oli aika raisu, mutta näin vanhetessaan rauhoittunut. Onni on erittäin hyvä kilpailukaveri, sillä keskittymiskyky on lähes sataprosenttinen ja (varsinkin) esteille Onni osoittaa kiinnostusta. Kouluratsastuksessa kiltiltä herralta saakin vaatia vähän enemmän.Hoitaessa: Onni seisoo rauhallisesti paikallaan, oli hoitotoimenpide mikä tahansa, mutta tammoja nähdessään energia alkaa virrata sen suonissa. Talli onkin siis paras paikka hoitaa sitä. Ori tykkää harjaamisesta, mutta kun sitä kestää liaan kauan, alkaa se hieman kyllästyä. Sen se näyttää korvia luimimalla. Tähän ei kuitenkaan kannata kiinnittää sen suurempaa huomiota, ettei se huomaa saavansa sillä lopetettua hoitamisen. Antaa puhdistaa kaviot moitteettomasti, mutta kengittäjästä se ei pidä yhtä paljon, vaan on hieman hankalempi. Mahdoton Onni ei ollenkaan ole, hieman vastaanhangoitteleva vain välillä. Pesukarsina on Onnin mielestä mukava paikka ja siellä se viihtyy vaikka kuinka pitkään, kunhan sen kanssa jaksaa läträtä veden kanssa. Ratsastettaessa: Onnin selkään ei aloittelijoita kannata laittaa, sillä vauhtia löytyy vielä melkoisesti. Innokkuutta löytyy etenkin esteille ja se hyppää ratana yli metriä. Kokenut kisakonkari on nähnyt uransa aikana jos jonkin moista, joten erilaiset erikoistesteet ovat sille tuttuja. Onni hyppää minkätahansa esteen yli innolla. Vauhtia täytyy säätää orin kanssa melkein koko ajan esteradalla, jotta kaarroksissa ei tule liikaa vaarallisia tilanteita ja, jotta sen askeleet asettuisivat hyvin ennen estettä. Onnilla on kiva hypätä - maastossakin - kunhan ei pelkää vauhtia. Kouluratsastuksessa ori yltää helpon A'n tasolle. Onni ei ole kovin herkkä suustaan tai kyljistään, vaan saattaa tarvita toisinaan raippaa tai kannuksia koulukiemuroita väännellessään. Myös ääntä se tottelee hyvin. Onni saataa olla hieman raskas ratsastaa ihan aluksi, mutta kun se vertyy ja se saadaan heräteltyä työntekoon, alkaa reippailukin maistua kouluratsastuksen parissa. © beria sukutaulu
jälkeläisetsyntynyt - varsa - emä07.05.2008 - Västerbyn Rospuutto - Impivaaran Julia 27.04.2008 - Lamourin Pinnaton - Adler Leikkityttö 29.01.2008 - Viisikon Ikirouta - Onnelan April 15.12.2007 - Sadetanssi - Terhakan Taika kilpailukalenterikalenteriin merkitään vain sijoituksetpvm - kutsu - jaos - luokka - sijoitus 19.08.2009 - kutsu - ERJ - 80cm - 01/60 19.08.2009 - kutsu - ERJ - 110cm - 06/100 18.08.2009 - kutsu - ERJ - 110cm - 08/100 13.08.2009 - kutsu - ERJ - 90cm - 03/30 11.08.2009 - kutsu - ERJ - 90cm - 02/30 11.08.2009 - kutsu - ERJ - 80 cm - 04/30 24.06.2009 - kutsu - KERJ - helppo luokka - 02/50 20.01.2009 - kutsu - ERJ - 100cm - 02/40 17.01.2009 - kutsu - ERJ - 60cm - 03/40 27.11.2008 - kutsu - ERJ - 70-80cm - 02/355 15.11.2008 - kutsu - ERJ - 70cm - 02/45 12.11.2008 - kutsu - ERJ - 100cm - 02/48 12.11.2008 - kutsu - ERJ - 110cm - 02/48 10.11.2008 - kutsu - ERJ - 110cm - 02/48 03.08.2008 - kutsu - ERJ - 100-110cm - 06/187 20.07.2008 - kutsu - ERJ - 60cm - 04/56 03.06.2008 - kutsu - ERJ - 100cm - 10/172 01.06.2008 - kutsu - ERJ - 80cm - 01/50 30.05.2008 - kutsu - ERJ - 60cm - 02/40 23.05.2008 - kutsu - ERJ - 100cm - 02/45 26.04.2008 - kutsu - ERJ - 60cm - 04/50 25.01.2008 - kutsu - ERJ - 90cm - 03/30 25.01.2008 - kutsu - ERJ - 80cm - 02/30 12.10.2008 - kutsu - KRJ - heB - 05/72 30.08.2008 - kutsu - KRJ - heB - 07/96 07.08.2008 - kutsu - KRJ - heC - 03/179 19.01.2008 - kutsu - KRJ - heC - 02/60 16.12.2007 - kutsu - KRJ - heC - 05/59 18.11.2007 - kutsu - KRJ - heC - 05/77 26.02.2008 - kutsu - esteet - 60-70cm - 04/87 22.08.2008 - kutsu - KERJ - harrasteluokka, a-rata - 03/26 valmennuksetValmentajana vennlaRoopella oli tänään melko hyvä päivä - vaikkakin se oli reipas, menonne ei silti ollut holtitonta. Aluksi teimme ravissa ihan vain kolmikaarisia kiemuroita ja pääty-ympyröitä, mutta siirryimme pikkuhiljaa vaativampiinkin tehtäviin. Esimerkiksi askeleenpidennykset laukassa sujuivat alkukankeuden jälkeen moitteettomasti, eivätkä muutkaan tehtävät tuottaneet suuria ongelmia. Toivoisin kuitenkin sinulta vähän rentoutta ratsastamiseen - vaikkakin lopputulos oli hyvä, niin olit ajoittain todella jännittynyt - ja tuolloin Roopekin jännittyi. Kotipuolessa teidän kannattaa mennä paljon siirtymisiä askellajista toiseen - nämä tehtävät vaativat tiivistä, mutta rentoa istuntaa, sekä koko ajan hereillä olemista - näin kumpikaan teistä ei pääse nukahtamaan vaan työskentelee jokaisella askeleella maksimimäärän. Valmentajana Sussu Saavuitte sisään varmoin ottein maneesiin ja teistä huokui syvä ystävyys, joka kohotti huulille hymyn. Roope suhtautui varsin rennosti uuteen ympäristöön ja muihin hevosiin. Roope seisoi nätisti paikalla, kun nousit selkään, mutta tuntui räjähtävän kuin raketti, kun ohjasit sen uralle lämmitykseen. Tosin toimit hyvin ja saitkin orin rauhoitettua helposti ja yksinkertaisesti. Roope tuntui olevan menohaluinen ori, mutta silti se rauhoittui kuuntelemaan ohjeitasi ja harjoitusravi sujui muutoin hyvin, paitsi kerran ori pyrähti laukkaan, mutta käänsit sen voltille rauhoittaaksesi sitä. Sen jälkeen Roope kuuntelikin rauhassa ohjeitasi. Ori toimi moitteettomasti ja avutkin olivat suhteellisen näkymättömiä. Pysähdykset taisivat olla teille jonkinlainen ongelma, sillä Roope ei oikein meinannut totella, vaan tahtoi jatkaa eteenpäin. Ehkä orin keskittyminen herpaantui hieman. Muutaman harjoittelun ja epäonnistumisen jälkeen heräsi jälleen Roopen keskittymiskyky ja vihdoinkin pysähdys onnistui ja kehuit Roopea hyvin. Orin voltit olivat kaunista katseltavaa pysähdyksien hankaluuden vastapainoksi. Volteissa se taipui todella hyvin, ja voltit olivat jopa oikean kokoisia. Orilla on tulevaisuutta, kunhan se oppii keskittymään vielä hieman paremmin. Routasydän on virtuaalihevonen. |