SHANDONG
Kutsuttu : Lenni
Syntynyt : 25.01.-05
Rotu : Tiibetinspanieli
Väri : Soopeli valk.merkein
Sukupuoli : uros
Rek.nro. : FIN17748/05
Omistaja : Jenni Kolari
Kasvattaja : Pälvi Karesola
Sukutiedot : Lenni KoiraNetissä
Sisarukset : n. Shenyang FIN17747/05
Lenni saaapui minulle oikeastaan sattumalta. Olin hankkimassa pitkäkarvaista collieta,
kunnes ystäväni totesi että sinähän voisit ottaa meiltä sen toisen tipsupennun..Mietiskelin
Lennin hankkimista muutaman päivän ja lopulta innostuin. Päästyäni koulusta kotia, kerroin
Lennistä heti äidille ja suostumus tuli sillä sekunnilla kun kerroin sen olevan tiibetinspanieli.
Matkasin eräänä torstaina Helsinkiin ja ja samana iltana Pälvi toi Lennin luokseni. Poika nukahti
maton kulmalle saman tien ja heräsi seuraavan kerran vasta kun Pälvi oli jo lähtenyt takaisin kotiin.
Alkuun ihmeteltiin että missä sitä ollaan ja tätini miestä katseltiin kulmien alta kummastuneena.
Ensimmäinen yö meni todella hyvin; poika malttoi nukkua aivan hiljaa koko yön ja aamulla viiden aikaan
herättiin.
Puolivuotiaana muistaakseni totesimme lopulta, että Lennin kivekset ovat jääneet lopullisesti piiloon.
Vuonna 2006 kivekset löydettiin nivuskanavista ja elokuussa ne alkoivat olla niin kipeät että eläinlääkärin
kanssa päädyttiin kastraatioon.
Lenni on hyvin itsenäinen, oman päänsä pitävä ja leikkisäkin, Hillalle annetaan kyytiä vähän väliä :D.
Kastroinnin jälkeen saatiin pentuelämä takaisin; herkkuja heitellään niin kuin pentuaikoina ja nallella
leikkiminenkin on tullut taas kuvioihin.
Lempipuuhiksi voisi sanoa pitkät kävely- ja hölkkälenkit sekä pyörän vierellä juoksu. Siihen ei edes
yllättävää kyllä tarvinnut opetella, vaan pikkumies osasi homman alusta asti kuin ammattilainen. Pyöräilijä
saa vetää pitkällä suoralla yleensä aika kovaa vauhtia jos meinaa pysyä herran perässä, niin kivaa juokseminen
tuntuu olevan :D. Myös "pikku-sisko" Hillan kanssa leikkiminen on maailman parasta puuhaa; silloin saa roikkua
kaulakarvoissa ja murista kovalla äänellä ;D.
Kastroinnin jälkeen olen voinut alkaa antamaan Lenniä junior hanlereille kisoihin mukaan. Ennen kastrointia
ei Lenni suostunut esiintymään oikeastaan muilla kuin minulla, joten en viitsinyt antaa sitä vielä silloin
kenellekkään. Lennihän kun ei ole ikinä saanut osallistua virallisiin rotuluokkiin niin hän saa olla nyt sitten
junnukoirana.