Dobby lähti Geewasin Potter-pentueesta Iinalle, joka omisti tutun Pakkashelmi-nimisen kennelin. Uros ehtikin olla Iinan luona noin pari viikkoa, mutta eräänä aamuna Iina soitti ja pyysi ääni käheänä kahville. Aavistelin heti, että jotain oli vialla. Jätin Twenty'sin kenneltyttöjen huostaan ja kiiruhdin autollani matkaan. Muutamassa minuutissa olin jo perillä. Läheisessä koiratarhassa rämähti iloinen haukku, kun tuttu auto pyyhälsi pihalle. Ne raukat eivät vielä tienneet, mikä niitä odotti.
Menimme Iinan kanssa sisään, hän oli jo kattanut pöydän valmiiksi ja istuutui ikkunan eteen kasvoillaan surullinen ilme. Hänen ruotsinlapinkoiransa Jani ja Vili kököttivät puupöydän alla omistajansa jaloissa, vakava ilme kasvoillaan aivan kuin niilläkin olisi paha mieli. Utelin hetken Iinalta asiasta, lopulta hän tiputti pommin pöytään: hänen olisi pakko myydä muutama suomenlapinkoira. Taloustilanne oli kuulemma huono, ja koiria oli vuosien saatossa kertynyt liikaa. Juttelimme asiasta hetken, sitten kysyin koirista. Ketkä lähtisivät myyntiin? "Noh, näillä näkymin Vili ja Huura. Ehkä Mörkökin. En millään haluaisi luopua niistä mutta toisaalta tuntuu, että se on oikea ajatus.. Ja haluaisin pitää ne lähelläni, että voin käydä tervehtimässä. Joten, voisitko sinä ottaa Huuran ja Vilin?" Olin hetken aivan sanaton ja sain vihdoin kakellettua, että minun täytyisi miettiä asiaa. Rapsuttelin vielä hetken koiria, juttelimme Iinan kanssa tilanteesta, sitten minun täytyikin lähteä. Koko ajomatkan Twenty'siin mietin Iinan kamalaa tilannetta, Vili - ja Huura-raukkaa, jotka joutuisivat myyntiin..
Mietin Iinan tarjousta pari päivää, ja sunnuntaiaamuna sitten tartuinkin puhelimeen. Iina vastasi heti, ja kerroin, että voisin ottaa molemmat luokseni, kyllä minulla tilaa olisi. Iina kuulosti riemastuneelta, ja sovimme päivästä, milloin hän tulisi tuomaan koirat uuteen kotiinsa. Kun sitten vihdoin koitti tiistai, pitkien odotusten jälkeen, Iina ajoi pakettiautollaan pihaan. Tarhassa olevat koirani aloittivat heti ärhäkkään haukun, johon lopulta yhtyivät myös Vili ja Huura autossa. Iina päästi koirat vapaaksi ja ne juoksivat heti tarhoille toisten koirien luo; ne tunsivat hyvin toisensa ja tulivat loistavasti toimeen. Päästin Miinan, Artun ja Netan vapaaksi ja katselimme Iinan kanssa hetken koirien energistä menoa. Ne jahtasivat toisiaan, painivat välillä ja olivat onnensa kukkuloilla. Vili ja Huura näyttivät hyvin tyytyväisiltä, sillä ne pääsivät taas tervehtimään koirakavereitaan. Johdatin Iinan pihapöytään ja hän kaivoi taskustaan tarvittavat paperit, jotka täytimme yhdessä. Vasta illalla kahdeksan aikaan Iina viimein hentoi lähteä, hyvästeli vielä pitkään rakkaat koiransa ja peruutti hitaasti pois pihasta. Huura ja Vili jäivät ymmällään katsomaan, ne eivät tajunneet miksi tuttu omistaja lähti pois noin vain. Kumarruin koirien puoleen, rapsuttelin niitä hetken ja katselin pois lipuvaa pakettiautoa. Pari päivää muuton jälkeen koirat olivat hieman surullisia, mutta nyt ne ovat kotiutuneet loistavasti. JATKUU
