
Tila tiluksineen on kuulunut zanen suvulle jo vaikka kuinka kauan. Päärakennus on rakennettu jo 1800-luvun puolivälissä, mutta uusittu ja kunnostettu asumiskuntoiseksi vuosien varrella. Tallirakennus on rakennettu myös 1800-luvulla, hieman myöhemmin kuin päärakennus.
Perittyään tilan isoisoisoisältään tilan omistaja, zane alkoi kunnostaa tilaa asumiskelpoiseksi. Ennen tyhjillään ollut sukukartano sai uudet asukkaat ja siinä samalla perusteellisen kunnostuksen. Ensimmäiseksi laitettiin päärakennus kuntoon ja sen jälkeen siirryttiin tallin kimppuun.
Talli uudistettiin täysin sisältä ja myös ulkopuolelta se korjattiin. Talliin asennettiin sähköt ja lämmin vesi. Tallin kunnostaminen vei pitkän ajan, mutta tulos oli sen mukainen. Tarhat ja laitumet kunnostettiin pystyttämällä kaikki aidat uudestaan puhtaanvalkoisiksi maalatuilla aidoilla. Pariin tarhaan tehtiin myös pihatto.
Tallilta löytyi kenttä, mutta sekin kaipasi perusteellista korjausta. Kaikki tarpeeton raivattiin kentän tieltä pois, puita kaadettiin ympäriltä ja samalla kenttää isonnettiin. Pian valkoiset puuaidat ympäröivät kenttääkin. Maneesia ei ollut, joten zane rakennutti sen. Maasto oli monipuolista, joten sinne sai helposti rakennettua maastoesteradan ja myöhemmin valmistui pitkä laukkasuora.
Uniruutu sijaitsee virtuaali-suomen pohjoisosassa, Jylhänperällä.
Pohjoiseen mentäessä maasto muuttuu kumpuilevaksi ja karuksi. Vaivaiskoivuja alkaa tulla tavallisten koivujen tilalle. Muutama kilometri vielä pohjoiseen päin, niin maasto alkaa viettää ylöspäin ja hetken kuluttua voi huomata ehkä katselevansa maisemia pienen kukkularykelmän huipulta. Länteen kuljettaessa tulee vastaan Perämeren ranta, mutta maasto tallin ympärillä on mukavaa kuusi- ja mäntymetsää. Etelään mentäessä kasvusto muuttuu rehevämmäksi ja pienen matkan päässä on myös järvi ja pitkä hiekkaranta, josta osa kuuluu tilan tiluksiin. Etelässä on niittyjä ja pieniä peltokaistaleita, mutta myös metsää. Idässä on myös vehreää ja sieltäkin löytyy järvi. Se on tosin kauempana, melkein kymmenen kilometrin päässä tallin alueesta.

Tallirakennus on valkoinen ja näyttävä rakennus, minkä yksityiskohdat ja ovet ovat tummasta laudasta. Talli on 20 paikkainen. Karsinoiden koko on 5m x 4,5m. Jokaisessa karsinassa on vesiautomaatti ja ruokakaukalo. Karsinoiden kuivikkeena käytetään purua. Jokaisessa karsinassa on liukuovi, jossa on kalterit. Karsinasta pääsee myös suoraan ulos. Ulkopuolelle on puoliovi, josta myös alaosan saa auki ja näin myös ulkoa pääsee suoraan karsinaan. Ovet ulospäin ovat täysin tiivistettyjä, joten kylmälläkin talvella hevoset pysyvät sisällä lämpimässä.
Tallissa on yksi iso pesuboksi, jossa hevosen peseminen on helppoa. Kesäisin on mahdollisuus pestä hevonen myös ulkona. Tallista löytyy lisäksi rehuhuone, joka sijaitsee tallirakennuksen vasemman puoleisessa siivekkeessä.
Rehuhuoneesta löytyy iso kauralaatikko, johon tulee automaattisesti kauraa tallin vintiltä putkea pitkin. Tallin oikeassa siivekkeessä on toimisto. Toimistossa on tietokone astutusasioita, ruokintasuunnitelmia ja muita suunnitelmia varten. Sieltä löytyy myös televisio sekä minijääkaappi, jossa on yleensä juomista. Myös kahvinkeitin löytyy. WC löytyy toimiston yläpuolelta. Loimien kuivaushuone ja satulahuone ovat tallin päädyssä. Satulahuoneesta löytää myös kaikki muut hevosten tarvikkeet ja hoitovälineet. Satulahuoneesta löytyy myös kaappeja ja laatikoita missä voi säilyttää yhteisiä tavaroita ja vanhoja vielä käyttökelvollisia tavaroita.
Talli on keskellä tallipihaa. Tallin ympärillä on katos, joka suojaa hevosia suurelta auringonpaisteelta. Tallin oikealla puolella on maneesi, jonka koko on 60 x 40 metriä. Maneesissa on hyvät treenausmahdollisuudet talvellakin, sillä maneesi on ilmastoitu ja se on mahdollista lämmittää talven pakkasia varten. Jos maneesia pitää käyttää kesäisin,
niin sen saa silloin viileämmäksi hiljaisen ilmastoinnin ansiosta. Maneesin alapuolella aukenee iso hiekkakenttä, jossa voi helposti ratsastaa koulua ja esteitä. Ura kulkee koulukentän kokoisella alueella ja sivulle jää vielä lisätilaa. Kentän reunassa on varasto, josta löytyy kaikki tarvittavat este- ja koulutarvikkeet.
Tallia vastapäätä on päärakennus ja sen puistomaiset puuistutukset sekä puutarhat. Vasemmalta puolelta löytyy iso nurmikkoalue, jossa sielläkin voi vallan hyvin ratsastaa. Tallialueelta löytyy myös kaksi isoa pihattotarhaa. Tarhoja on 10 kappaletta pihattotarhat mukaan laskettuina, ja ne ovat siistissä kunnossa hevosten ulkoilua varten. Melkein jokaisesta tarhasta löytyy puita ja ruohoa, mutta yksi tarha on hiekkatarha. Tarhat ovat isoja, jotta hevosten olisi mukava irrotella ja juosta niissä. Maneesin yläpuolelta löytyy lisäksi puru- ja heinävarasto, konesuoja ja lantala.

päiväjärjestys6.00. Talli auki, aamuruuat hevosille7.15. Hevosten terveyden tarkistus 7.30. Kaikki hevoset ulos 7.45. Karsinoiden siivous 9.30-11.30 Treenausaikaa 10.00 jälkeen treenistä tulleet hevoset jäävät sisään 10.45. Hevosia sisään, pihattohevoset jäävät ulos 11.30. Päiväruuat 12.45. Hevoset takaisin tarhoihin 14.00-19.00 Treenausaikaa 18.00. jälkeen tulleita hevosia ei viedä enään ulos 19.30 Karsinoiden siivous (mikäli tarvetta, tai jos osaa karsinoista ei ole ehditty aamulla siivoamaan) 19.45 Kaikki hevoset sisään (myös pihattohevoset) 20.00 Iltaruokinta 21.30 Talli suljetaan pyritään kokopäivätarhaukseen. mikäli mahdollista niin päiväruuat voi jakaa myös tarhoissa. pohjikset buzz, tekstit zane |