|
|
LUONTO
Villa Cheval on suurehko tila Etelä-Ranskassa Languedoc-Roussillon'in maakunnassa. Seutu on maatalouspainotteista ja peltoja on paljon. Lämpötilat vaihtelevat talven muutamasta plusasteesta kesän jopa yli 25 asteen lämpötiloihin. Sateisinta on talvella, sillä Etelä-Ranskassa vallitsee välimerenilmasto. Kasvillisuus on nahkealehtistä ainavihantaa lehtimetsää. Tyypillisiä puulajeja ovat mm. korkki- ja rautatammi. Suurin osa alueen metsistä on kuitenkin hakattu asutuksen ja peltojen tieltä.
RAKENNUKSET
Tilan rakennukset on rakennettu alueen tyyliin. Talli- ja päärakennus ovat valkoista kiveä. Näin talli (pohjapiirrustus) pysyy päivähelteiden aikaan viileänä, mutta on öisin lämmin. Tallin pihapiirissä sijaitsevat suurehko ratsastuskenttä ja puinen maneesi. Estekalusto on käytössä sekä kentällä että maneesissa. Tarhat ja laitumet on aidattu maalaamattomalla puuaidalla.
TILAN MAAT
Tila omistaapeltoja useamman kymmenen hehtaarin verran, joten tuotamme kaikki hevosten käyttämät rehut itse. Maisema on hyvin maalaistuntuinen. Lähimpään naapuritaloon on matkaa kilometrin verran, sillä välissä on paljon peltoja. Maillamme kiemurtelee myös paljon kärryteitä ja metsäpolkuja. Myös naapureiden mailla sijaitsevia teitä ja metsäpolkuja saa käyttää, mutta pelloilta pitää pysyä poissa.
|