
Kasvatus.
Santon kasvatus on vain hyvin pieni osa toimintaamme, lähinnä omien hevosten valmennus ja kilpailuttaminen vievät kilpailujen järjestämisen lisäksi kaiken ajan. Siitoshevosia ei ole tällä hetkellä kovinkaan monta ja myös se hautaa ajatuksen aktiivisemmasta kasvatuksesta. Tulevaisuudessa siitoshevosten määrän kasvaessa ja kilpailtavien vähentyessä kasvatuksemme vihdoin herää henkiin ja toivon mukaan kasvateistamme tulee lupaavia yksilöitä kilpakenttiä ajatellen. Kasvatuksen perimmäinen ajatus on saada kilpakentille lupaavia, terveitä ja lahjakkaita hevosia. Suvulla on toki oma osansa, mutta pituus ei merkitse kaikkea, ainoastaan kunhan vanhemmilla on jonkimmoista menestytä radoilta. Pyrimme myös samanpituisten hevosten jalostukseen keskenään, ei yli kolmipolvisen ja evm-sukuisen yhdistelmiä. Kasvatuksessa panostamme luultavammin eniten puoliverisiin, näiden hallitessa aika lailla hevosmääräämme Santossa. Kasvattajanimenämme tulee toimimaan SNT hevosten ja ponien nimen loppuliitteenä. Mahdollisilla suomenhevosilla Santon -kasvattajanimi hevosen etuliitteenä.
Olemme Santossa melkoisen tarkkoja minne kasvattimme suuntaa, jos emme tallillamme hevosta tai ponia pidä. Toivon mukaan haluaisimme jokaiselle kasvatille aktiivisen ja kilpailevan kodin. Myös tavoitteellinen koti jokaisen kasvatin kohdalla on tärkeä. Erittäin mukavaa olisi, että kasvatti tulevaisuudessa kävisi Yleislaatuarvostelussa sekä kenties myös painotuslajinsa laatuarvostelussa. Emme kuitenkaan odota näiden tapahtuvan juuri sillä sekunnilla, kun kasvatti on uudelle omistajalleen siirtynyt ja ymmärrämme muidenkin hevosten vaativan huomiota. Näyttelyissä kiertäminen on myös positiivista ajatellen kasvattia, mutta tämä ei ole lainkaan pakollista. Ainoastaan kasvatin rekisteröiminen VRL:ään on äärimmäisen tärkeää, jos omistajalle siirtyessään kasvatin sivuilla ei löydy elonmerkkejä perimme kasvatin takaisin, ensin ottaen kuitenkin sähköpostilla yhteyttä mahdollisen syynselvityksen saamiseksi.
Tilausvarsat
Tilausvarsat Santosta ovat hyvin mahdollisia ja on hyvin mukavaa, jos jotkut kiinnostuvat meidän sekavasta joukostamme. Kiinnotuessasi tilausvarsasta ota yhteyttä sähköpostiimme, joka löytyy etusivulta. Kysellessäsi tilausvarsaa pyydämme otsikoimaan selkeästi, esimerkiksi "Tilausvarsa", jolloin asia selviää jo ennen viestin lukemista. Tuo viestissä esiin minkälaisesta yhdistelmästä olet kiinnostunut. Seuraavaksi anna kasvatin tulevan tallin linkki, omistajan sähköpostiosoite, kilpailu- sekä sivunäyttö ja lyhyt esittely varsan tulevaisuuden suunnitelmista. Myös sukupuoli-, painotus- ja nimiehdotukset ja tultava ilmi viestissä. Tilausvarsalle tulee aina kasvattinimemme Santon tai SNT, riippuen rodusta. Jos kaupat onnistuvat toivomme sivuja sähköpostiimme normaalin kaavan mukaan parin viikon sisällä kaupasta.
Myyntiehdot
» Kasvatin sivut ilmoitettava kahden viikon sisällä kauppojen solmimisesta.» Kasvatin rekisteröiminen VRL:n hevosrekisteriin mahdollisimman pian sivujen ilmoittamisen jälkeen.
» Kasvattajaksi merkitään Santo, VRL:ssä kasvattajaksi talli #6049.
» Kasvatin eteenpäinmyynnistä ensin ilmoitettava, jotta kasvatin siirtyminen takaisin on mahdollista.
» Kasvatin tietoja (nimi, sukupuoli, rotu, syntymäaika ja vanhemmat) ei saa muuttaa.
» Kasvatin kuolemasta ilmoitettava ja mahdolliset muistosivut tehtävä.
» Suotavaa olisi, jos kasvatti tulevaisuudessa kilpailisi VRL:n alaisissa kilpailuissa ja kävisi laatuarvosteluissa.