08.10.2009
Loppuvuotta elellään ja pientä treenitaukoa ollaan Fridan kanssa pidetty treeni-innon kasvattamiseksi. Pääasiassa ollaan treenailtu kerran viikossa agilityharkoissa, lähinnä seuraamisen perusasentojen suoruutta ja seisomista seuraamisen yhteydessä, josko päästäisiin tuosta kaksoiskäskystä eroon. Agilityn ja ToKon treenaamisessa samalla kertaa samassa paikassa on se hyöty, että Fridan motivaatio hiemen tekniseempäänkin tekemiseen säilyy hyvin. Ja palkaksi hyvistä ToKo-suorituksista riittää agilityradalle pääseminen.
Fridan juoksuista ei toistaiseksi ole näkynyt jälkeäkään, saapa nähdä mihin väliin rouva päättää ne aloittaa vai aloittaako ollenkaan. Ei olisi ensimmäinen kerta kun Frida juoksee vain kerran vuodessa, mutta katsellaan. Sissin kanssa ei noita juoksuja tarvitse enää miettiä kesäisen leikkauksen takia.
Sissi on tällä hetkellä muuten suht hyvässä kunnossa, mutta turkkinsa vanha rouva on pudottanut melkein kokonaan. Sissille on kuitenkin suunnitteilla joulukuuksi KV-näyttely Liettuassa, toivottavasti rouva ehtii sitä ennen kasvattaa turkkinsa takaisin.
Muita loppuvuoden suunnitelmia on vielä yksi ToKo-koe Fridan kanssa ja tosiaan tuo Sissin Liettuan reissu. Voron kanssa ollaan marraskuussa menossa Marko Koskensalon PK-tottisviikonloppuun koulutukseen, varmasti saadaan hyviä neuvoja tulevaisuuden treenejä ja PK-uraa varten. Lisäksi Voron sisko Kiusa ja omistajansa Nina ovat tulossa joksikin aikaa tänne Etelän suuntaan, Ninaltakin varmasti saadaan neuvoja tottiksen ja jäljen osalta. Puhumattakaan siitä, että Voro pääsee riehumaan siskonsa kanssa.
13.09.2009
Kolmas kerta toden sanoo, eli viimein tuli se ensimmäinen ykköstulos! :D
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 10 (Todella hyvä jälleen. Fridan vieressä ollut koira nousi aluksi istumaan ja hetken päästä lähti omistajansa luokse. Frida pysyi kuitenkin hienosti eikä edes varastanut istumaan noustessa.)
Seuraaminen kytkettynä: 8 (Perusseuraamista, ihan hyvin.)
Seuraaminen taluttimetta: 8,5 (Edelleen normaalitasoa.)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8,5 (Hieman hidas, muuten ok.)
Luoksetulo: 8,5 (Tuli hyvällä vauhdilla, perusasento vino.)
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 5 (Taas kerran huono, käsimerkin ja suullisen käskyn jälkeenkin valui perässä. Tällä kertaa muistin kuitenkin varmistaa ja sain kääntymällä pysähtymään.)
Estehyppy: 8 (Annoin kaksoiskäskyn, otti muutaman askeleen seis-komennon jälkeen.)
Kokonaisvaikutus: 8
Tällä kertaa siis 166,5 pistettä ja 1.palkinto. Nyt pidetäänkin hieman taukoa kisojen kanssa Fridan juoksua odotellessa, mutta eiköhän me tänä vuonna vielä ainakin yhdet kisat käydä kokeilemassa. Ainakin kasvattajalle tuli lupailtua jotakin sen suuntaista :D
22.08.2009
Käytiin toisessa ToKo-kokeessa Fridan kanssa:
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 9 (Neljä koiraa toisesta reunasta lähti yhtäaikaa juoksemaan omistajiensa luokse. Fridan vieressä oleva koira nousi, mutta pysyi paikallaan. Frida pysyi maassa koko ajan, mutta ennakoi istumaan nousun. Iso plussa silti pysymisestä!).
Seuraaminen kytkettynä: 8,5 (Ihan hyvää seuraamista Fridalta.)
Seuraaminen taluttimetta: 8 (Edelleen ihan hyvin.)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9 (Meni suht nopeasti maahan, omasta mielestä ok.)
Luoksetulo: 8,5 (Tuli kivasti luokse, pyörähti jostain syystä ensin sivulle, mutta päättikin sitten kiertää vielä takakautta.)
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0 (Annoin sekä suullisen käskyn että käsimerkin, valui silti perässä enkä huomannut varmistaa ettei seuraa. Tähän meni tällä kertaa meidän ykkönen.)
Estehyppy: 9 (Annoin kaksoiskäskyn.)
Kokonaisvaikutus: 9
Tulos 156,5 pistettä ja 2.palkinto. Jäi kyllä aika lailla harmittamaan tuo seisomisen nolla, ilman sitä oltaisiin kirkkaasti saatu se eka ykkönen. Mutta niin kuin Mirka totesi, ei se olisi walesi ellei se aina jotain keksisi :D Eli pää pystyyn vaan ja kohti seuraavia kisoja!
31.07.2009
Paljon on ehtinyt kesän aikana tapahtua ja kiirettä on pitänyt. Työt ja kaikenlaiset muut puuhat ovat jättäneet kotisivujen päivityksen vähän vähemmälle, vaikka kerottavaa olisi ollutkin. Ensinnäkin, Sissi on toipunut leikkauksestaan hyvin, haava parani nopeasti ja muutenkin rouvan elämä palasi normaaliksi varsin nopeasti. Tai siis niin normaaliksi kuin sen oli mahdollista palautua, meille nimittäin muutti juhannuksen jälkeen pieni saksanpaimenkoirapoika nimeltä Voro. Kävin pojan hakemassa Joensuusta asti, ikää miehen alulla oli tuolloin 7 viikkoa. Vaikka tuosta on aikaa vasta noin kuukausi, on Voro kasvanut hurjaa vauhtia ja täyttää ensi viikolla kolme kuukautta. Alla olevasta ensimmäisestä yhteiskuvastakin on poika jo jonkin verran kasvanut.

Poika tulee Sissin ja Fridan kanssa ihan hyvin toimeen, mitä nyt Sissi hieman vahtii pennun tekemisiä. Fridan suhtautuminen pikkukaveriin on ollut aika neutraalia, tosin onpa Frida muutaman kerran innostunut leikkimäänkin Voron kanssa. Eli yhdessä elellään ja elossa ollaan :D
Fridan kanssa ollaan jatkettu koko kesän ToKon treenaamista ja 29.07. pyörähdettiin sitten ekoissa virallisissa kisoissa. Tuomarina toimi Harri Laisi, ja tällainen oli tulos tällä kertaa:
Luoksepäästävyys: 8 (Frida heittäytyi tapansa mukaan selälleen rapsuteltavaksi.)
Paikalla makaaminen: 0 (Frida keksi viimeisissä treeneissä ennen kisoja että lähtee heti paikalle jättämisen jälkeen hiipimään perässä, ja sama toistui nytkin. Jos olisi jäänyt, olisi myös pysynyt. Nolla tästä maksoi meille tällä kertaa sen ykköstuloksen).
Seuraaminen kytkettynä: 7,5 (Alussa meinasi vähän uneksia, mutta loppua kohti parani. Fridalta hyvä suoritus.)
Seuraaminen taluttimetta: 7,5 (Omasta mielestäni edelleen hyvä Fridalta.)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 7,5 (Meni ekalla käskyllä ja nopeasti maahan, tuomari tulkitsi minun antaneen kaksoiskäskyn kun varmistin Fridan todella menneen maahan.)
Luoksetulo: 8 (Hyvä luoksetulo Fridalta, perusasento lopussa kuitenkin vino.)
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8 (Annoin kaksoiskäskyn ja Frida pysähtyikin heti.)
Estehyppy: 8 (Annoin kaksoiskäskyn, pysähtyi heti käskyn kuultuaan, perusasento vino.)
Kokonaisvaikutus: 8
Eli 132 pistettä 3.palkinnon kera. Hieman toki jäi harmittamaan tuo paikalla makaamisen pilalle meneminen kun ilman sitä olisi nyt se eka ykkönen saatu. Mutta ei silti paha ekoiksi kisoiksi, nähtiinpähän ainakin että teoriassa on mahdollisuudet siihen ykköseen yltää! :D
10.06.1009
Sissin kontrollikäynti eläinlääkärissä paljasti, ettei mitään diabetesta ollutkaan. Sissiä vaivannut tauti onkin kohtutulehdus, joka on saatu antibiooteilla kuriin. Päätös Sissin leikkaamisesta tehtiin kuitenkin Sissin parhaaksi, jottei rouva joutuisi uudestaan kohtutulehduksesta kärsimään. Sissin näyttelyura taitaakin siis loppua tähän, mutta Sissin paras on nyt tärkeintä. Toivotaan että Sissi toipuu leikkauksesta nopeasti.
26.05.2009
ToKo-kurssi alkoi ja loppui ja ehtihän ne juoksutkin olla siinä välissä vieden meiltä puolet treenikerroista.. No, uutta opittiin silti ja treenaaminen jatkuu edelleen ryhmässä. Ja käytiin oikeastaan jo korkkaamassa meidän 'kisaura' eilen, kun Porvoon Palveluskoirat järjesti möllitokokisan Maarissa.
Luoksepäästävyys: 9,5 (Frida meni tuomaria vastaan, mutta ei sentään hypännyt syliin asti tai kellahtanut selälleen niin kuin viimeksi.)
Paikalla makaaminen: 10 (Pysyi koko ajan rauhallisesti maassa, tosin matka ei ollut ihan täyttä 20 metriä. Mutta iso plussa tästä silti!)
Seuraaminen kytkettynä: 7 (Frida ei oikein keskittynyt, kontaktissa huomattavasti parannettavaa. Parani kuitenkin loppua kohden.)
Seuraaminen vapaana: 8 (Meni jo paremmin, muttei siltikään tarpeeksi innokasta.)
Liikkeestä maahanmeno: 7 (Meni ekalla käskyllä maahan mutta tosi hitaasti.)
Luoksetulo: 9,5 (Tuli hyvällä vauhdilla mutta perusasento vino.)
Liikkeestä seisominen: 8 (Käsimerkki.)
Estehyppy: 7 (Käsimerkki + Frida varasti seiso -käskyn jälkeen ja tuli vastaan.)
Kokonaisvaikutus: 9 (Oli vissiin hilpeää seurattavaa tai jotain :D)
Yhteensä siis 168 pistettä ja ykköstulos, tästä tietenkin ollaan iloisia. Seuraamisiin pitää kuitenkin saada vielä kehitettyä intoa lisää ennen kuin lähdetään virallisiin kisoihin yrittämään mutta eiköhän se siitä.
Näiden mukavien uutisten lisäksi on kuitenkin myös ikävää kerrottavaa. Sissin eläinlääkäriputki on jatkunut taannoisen pissatulehduksen uusimisen jälkeenkin, kun pissailu ei loppunut vaikka varmistuttiinkin, että tulehdus itsessään on taantunut. Pissailun lisäksi Sissin juominen lisääntyi ja verikokeen tuloksien jälkeen eläinlääkärin diagnoosi oli alkava diabetes. Nyt siis odotellaan ja seurataan Sissin tilannetta näytteiden kautta n. viikon välein kunnes sokeria löytyy myös pissasta, tämän jälkeen Sissillä aloitetaan insuliinihoidot. Sissi itsessään voi kuitenkin ihan hyvin, ruokahalu on ennallaan ja mieli iloinen :)
19.04.2009
Näin kevään tullen alkoivat taas kauan odotetut ToKo-treenit joissa olisi tarkoitus jatkaa siitä, mihin syksyllä jäätiin. Tai no, tokihan talven aikana tuli reenailtua omassa seurassa mutta porukkaan pääseminen ja tarvittaessa neuvojen saaminen ilahduttaa suuresti, puhumattakaan muista porukan kanssa treenaamisen eduista. Talven jälkeen oli muutenkin kiva nähdä kentällä tuttuja, taisi Fridakin olla samaa mieltä kun ekan kerran kontaktinpito ohjaajaan oli vähän niin ja näin.. No, selviydyttiin silti 'ankarasta' alkukokeesta ja päästiin kurssille! :D
Sissi puolestaan aloitti juoksunsa pari päivää sitten, tässä saakin siis jännittää koska Frida tekee saman tempauksen ja kuinka kesken tuo kurssi meiltä tämän seurauksena jää. Toivottavasti saataisiin käydä edes noita ryhmäliikkeitä harjoittelemassa, mutta saa nähdä.
Jos tähän nyt samalla vaivalla laittaisi pientä katsausta meidän tämän hetkisestä tasosta ja mitä kaikkea pitää vielä tehdä ennen kuin joskus tulevaisuudessa (tänä vuonna?) sinne kisoihin päästäisiin.
Luoksepäästävyys meinaa mennä aina siihen, että Frida innostuu tyyliin HEIkukasäolettulitkattomaanmuaJEE!! kait siitäkin jotain pisteitä saa muttamutta. Tietysti olisi aina parempi jos jonkun keinon keksisi tuon aisoissa pitämiseen.
Paikallamakuusta en oikein uskalla tässä vaiheessa sanoa mitään. Yksin harjoitellessa pysyy, mutta toisaalta niin se pysyi viime syksynäkin kunnes treenattiin porukassa. Joten jännityksellä odotamme ekoja treenejä (mikäli siis juoksu ei ala ennen sitä). Muutenkin on ollut vähän ongelmia tuon maassa pysymisen kanssa kun palaan vierelle, enkä ole uskaltanut käskeä istumaan vaan vapauttanut aina suoraan. Tässäkin siis vaara että kokeessa ei sitten nouse istumaan jos ei treenata, jos taas treenataan niin istuu sitten liian nopeasti. Argh.
Seuraaminen sujuu aika vaihtelevasti. Joskus kiinnostaa, joskus ei. Muuten ei periaatteessa ongelmaa mutta jotenkin pitäisi saada motivaatio ja sitä kautta kontakti pysymään ilman että kehun tai palkkaan koko ajan. Ts. pitäisi saada ennen seuraamista viritettyä ylikierroksille mutta jotenkin epäilen, että ei varsinkaan kisatilanteessa tule onnistumaan. Tähän siis myös toivon apuja kurssilta.
Liikkeestä seisominen onnistuu, yleensä. Tai no, onnistuu varmasti jos näytän kädellä samalla kun annan käskyn, mutta olisihan se kiva saada tuo käsi tuosta pois. Tänään tosin annoin vain sanallisen käskyn ja Frida pysähtyi, vaikkakin valui ärsyttävästi parin askeleen verran perässä. Tässä liikkeessä sama juttu kuin paikallamakuun istumaan nousussa. No, ehkä tämäkin ahkeralla treenillä kisakuntoon?
Liikkeestä maahanmeno on sanalla sanoen hidas. Vaatii usein toisen käskyn tai pienen pakotteen. Hyvänä päivänä menee suht nopeasti yhdellä käskyllä mutta pitäisi saada vahvistettua varmaksi liikkeeksi. Olisin iloinen jo pelkästään siitä, että menisi maahan yhdellä käskyllä, vaikka tokihan tuota nopeuttakin olisi kiva saada lisää. Ja tässäkin sama juttu tuon istumisen kanssa.
Luoksetulossa on ongelmana paikka. Fridan ollessa pentu opetin sen alun perin tulemaan ensin eteen ja siitymään siitä sivulle, mutta vaihdoin viime syksynä systeemin niin, että Fridan pitäisi tulla suoraan sivulle. Tässä yleensä ilman ohjausta jää vinoon, ohjauksen kanssa tulee suoraan. Tänään kuitenkin tuli ilman ohjausta suoraan, joten reeniä reeniä niin ehkä tämäkin tästä.
Vapaahyppy menee hyvin jos Frida suostuu hyppäämään. Jälleen kerran kaksoiskäskyllä tai kahdella (joskus useammalla..) käskyllä hyppää ja jää heti seisomaan. Kuten arvata saattaa tässäkin mietinnän aiheena tuo istu-käsky. Mielenkiinnolla odotan miten käyttäytyy kun treeneissä on enemmän porukkaa siinä esteen vieressä, malttaako jäädä seisomaan vai meneekö tekemään tuttavuutta tuomarin/liikkeenohjaajan kanssa.
Melko lailla voisi siis sanoa, että hienosäätöä ollaan vailla kautta linjan. Suurimmat ongelmat olisi voitettu jos saisin motivaation pysymään yllä palkan pois jättämisenkin jälkeen. Pakko siis alkaa hiljalleen palkkaamaan harvemmin, ja satunnaisesti, että tuolle muodostuisi päähän ajatus, että kyllä sitä palkkaa voi vähän aikaa odottaakin.
05.04.2009
Eilen vietin keväistä (vaikkakaan ei sään puolesta) lauantaita Helsingissä pentunäyttelyssä. Koska kyseessä tosiaan oli pentunäyttely, jäivät Sissi ja Frida molemmat kotiin. Itse menin paikalle kuvailemaan Mirkan kasvatteja, sekä tarvittaessa esitysavuksi. Paikalla oli ilokseni neljä Fridan lapsenlapsista, Wera (Doniol Wind of Change), Manu (Doniol Winnie the Pooh), Nemo (Doniol Worth Attention) sekä Wenla (Doniol White Blossom). Kaikki pennut esiintyivät oikein hienosti ja sain otettua kivoja kuvia. Päivän kruunasi Doniol-kasvattajaryhmän sijoittuminen suuresta joukosta BIS-4:ksi. Kuvia näyttelystä löytyy
täältä.
26.02.2009
Fridan synttäreitä juhlittiin noin viikko sitten. On edelleen vaikea uskoa, että meidän ikuinen pentu on jo seitsemän vanha. Ei sitä ainakaan käytöksestä huomaisi, mutta jo selvästi erottuvat harmaat karvat silmien ympärillä kertovat rouvalla jo ikää olevan. Meillä on kotona menossa takkaremontti, jonka vuoksi koirat ovat tämän viikon viettäneet melko lailla kylppärissä pentuportin takana. Sissi näppäränä tyttönä avaa toki aina oven, ja haukkuu remonttimiehet aina oven käydessä. Molemmat olisivat tietenkin innolla remontissa auttamassa, mutta lienee molempien osapuolien kannalta parempi että näin ei käy. Korvaukseksi päivän koppitunneista koirat pääsevät iltaisin tavallista pidemmälle lenkille. Eilen tytöt pääsivät meren jäälle juoksemaan, muutama kuvakin tuli otettua, tuloksia voi käydä katsastamassa Galleriassa.
30.01.2009
Sissin niskakivut menivät ohi parin päivän Rimadyl-kuurilla, tosin taitavat ihan pisimmät lenkit ja agilitytreenit aika lailla olla rouvan osalta ohi. Niskakipujen jälkeen ilmaantui kuitenkin uusi vaiva, pissatulehdus, vieläpä aika raju sellainen. Kymmenen päivän antibioottikuurilla tästäkin kuitenkin selvittiin, ja nyt on kaikki taas hyvin. Fridalla on selvästi karvanlähtöaika menossa, niskassa on melkein karvaton laikku. Mutta muuten tosiaan ihan normaalia elämää vietetään. Tai ainakin koirat viettävät. Itselläni abivuoden kiireet alkavat painaa päälle ja ylimääräinen vapaa-aika on aika tehokkaasti käytössä. Fridan kanssa kuljetaan kuitenkin joka perjantai Hyvinkäällä agilityssä jos ei muuta niin mielen virkistämiseksi. Joka kerta tulee kyllä otettua ToKoakin, ettei pääsisi asiat talven aikana unohtumaan.
11.01.2009
Uudesta Vuodesta selvittiin jälleen hengissä. Sissiltä alkaa ilmeisesti pikkuhiljaa mennä kuulo, oli nimittäin tällä kertaa ihan rauhallinen koko illan. Muutenkaan ei enää tule kutsusta illalla käymään ulkona, pitää käydä hakemassa omalta tyynyltään.
Käytiin perjantaina taas agilitytreeneissä Hyvinkäällä, molemmat koirat olivat mukana. Sissi sai Nikolain kanssa tehdä kaikkea pientä kivaa samalla kun itse treenasin Fridan kanssa. Lauantaina koirat pääsivät vanhempieni kanssa pitkälle kävelylenkille, ja sunnuntaina koirametsään. Runsas liikunta sai kuitenkin Sissin niskakivut palaamaan (Sissillä todettiin n. vuosi sitten välilevyn pullistuma niskassa), sunnuntai-iltana ei meinannut lähteä lenkille ollenkaan. Ulkona käveli hitaasti, sisälle päästyään alkoi aristamaan etujalkaansa ja vinkumaan. Rimadyliä saatuaan rauhoittui kuitenkin nukkumaan. Seuraillaan tilannetta.
31.12.2008
Sivujen uusi ulkoasu julkaistiin tänään. Parin päivän uudistusurakka on takana, ja tällä ulkoasulla mennään nyt vähän aikaa. Ulkoasu on rakennettu Mozilla Firefoxille, mutta kokeiltu toimivaksi myös IE:llä. Mahdollisista toimimattomuuksista saa kuitenkin ilmoitella.
Vuoden viimeinen päivä on käsillä, mikä merkitsee Sissille rankkaa iltaa. Viikon mittaan on iltaisin kuulunut yksittäisiä pamauksia, mutta tänä iltana on edessä kunnon jyske. Frida ei juuri raketeista piittaa, lähinnä ihmettelee miksi Sissi juoksee ympäri taloa yrittäen tunkea itseään jokaiseen mahdolliseen koloon, pesukone mukaanlukien. No, on sitä ennenkin selvitty hengissä, joten kaipa tänäkin vuonna.
Riemukasta Uutta Vuotta kaikille!
28.12.2008,
Uusi ulkoasun vihdoin esillä. Eli sivujen uudistus aloitettu, muutama hetki menee ennen kuin kaikki sivut saadaan uuteen uskoon. Tänään oli sen verran hieno ilma ulkona, noin viisi astetta pakkasta ja auringonpaistetta, että päätimme Nikolain kanssa lähteä koirametsään. Koirilla olikin hauskaa koko rahan edestä, Sissikin innostui hieman leikkimään Fridan kanssa. Uusia, kivoja talvikuvia saatiin, niitä voi käydä ihastelemassa gallerian puolella. Näin joulun jälkeen reipas lenkki teki ihan hyvää, niin itselle kuin koirille.
© Anna Mannermaa 2004-2009