|
|
|
Etusivu
Meistä
Ponit
Kasvatus
Muut
Ulkoasu © michelle, kiitos!
|
|
|
Tilat & ympäristö
Tallimme sijaitsee Saksassa, upeissa maisemissa peltojen ja harvojen metsiköiden ympäröimän maalaismaiseman keskellä. Päärakennuksena ja omistajan talon virkaa toimittaa upea, vaaleankeltainen kartano, joka on peräisin jo noin 1800-luvulta. Maa laskeutuu vähän matkaa, ja tammipainoitteisen metsän takana näkyy vanhat, mutta kunnostetut tallirakennukset. Talli on uusittu 2000-luvun alkupuolella, jonka jälkeen on tehty pientä remppaa, muunmuassa suurennettu karsinoita ja laajennettu hieman tallia.
Pihamaa on hiekoitettu ja tallin ovella on upeat, alkuperäiset koristelut: Mahtava hevonen seisoo oven yläpuolella. Talli on valoisa ja tilava. Karsinat ovat isot ja viihtyisät ja karsinoiden ovet uusittiin juuri muutama vuosi sitten liukuoviksi. Kuivikkeena meillä on purua. Karsinoita on yhteensä kaksikymmentä kappaletta, joista yksi on iso varsomiskarsina. Tallissa on myös pesupaikka, joka onkin aivan korvaamaton kesällä hevosen pesuun ja vuoden ympäri jalkojen hoitoon. Tallissa on myös iso, tilava satulahuone, josta löytyy jokaiselle hevoselle oma kaappi ja varustetelineet satuloita ja suitsia varten. Viihtyvyyden lisäämiseksi on satulahuoneeseen rahdattu myös radio ja pieni pöytä sekä muutamia tuoleja. Satulahuoneen vierestä löytyy rehuvarasto, josta löytyy heinät, kaurat ja muut hevosten ruuat.
Pihapiiristä, aivan tallin vierestä löytyy tilava kenttä katsomoineen ja este- ja koulukalusto varastoineen. Aita ovat valkoinen ja siihen on kiinnitetty pitkän kouluradan kirjaimet. Kentän pohjan materiaali on parasta mahdollista hevosen jaloille, ja sitä on kehuttu. Kesäisin isolle kentälle mahtuu helposti 15 esteen rata.
Noin 800 metrin päässä talleista löytyy vastavalmistunut, tilava ja valoisa maneesi, kooltaan noin 28x70 metriä. Talvisin kilpailut pidetään maneesissa, ja kesäkisojen lämmittely tapahtuu myös täällä.
Tallin lähiympäristössä on upeat maastot, joissa kiertää myös melko pitkä maastoesterata banketteineen, vesihautoineen sekä tukki-, rengas ja puudotusesteineen, portaita unohtamatta. Meillä voi harrastaa mitä ikinä haluaakaan, lähes kaikkeen on välineet ja vermeet.
Tuuletar.
Tilan omistaa Tuuletar., 25 vuotias nuori, ruskeatukkainen nainen, ja minut tunnistaa helposti seurapaidastani "esteratsastajat" ja erittäin kuuluvasta äänestäníi. Tukka on myös hyvä tuntomerkki: Noin olkapäille ulottuva tukka on aina pystyssä, oli tilanne mikä tahansa. Minä pidän pääasiassa valmennukset ja päätän tallin toiminnasta, joskus saataa avukseni pörhältää ulkopuolinen valmentaja.
|
|
|